Kirjosiepot

Sunnuntaina iltapäivällä huomasin, että keittiön ikkunan takana olevassa pöntössä alkoi tapahtumaan. Poikaset kävivät vuorotellen kurkkimassa vähän kinatenkin pesäaukon suulta, että miltä maailma näyttää.

Aukaisin ikkunan ja virittelin kameran jalustalle oikealle korkeudelle ja raijasin itselleni tuolin kameran taakse. Aloin odottamaan tapahtuisiko jotain kiinnostavaa. Ei ”piilokojuni” ollut ehkä paras mahdollinen. Etäisyyttä pönttöön on viitisen metriä. Linnut näkivät minut, mutta eivät näyttäneet mitenkään häiriintyvän.

Kuvia tuli kameran laskurin mukaan 1567 kappaletta ja kameran kellon mukaan ensimmäisen ja viimeisen kuvan väli oli 5 tuntia ja 43 minuuttia. Aivan koko aikaa en istunut paikallani, mutta ainakin yli viisi tuntia, siipaistaan vajaa vartti pois.

080617_3148Ensimmäisissä kuvissa näkyy, kuinka joku poikasista käy kainosti kurkkamassa pöntön suulla. Uteliaisuus ja vietti alkoivat tehdä tehtävänsä. Poikaset tulevat kerta kerralta enemmän ulos pöntöstä. Emot eivät enää ruoki poikasia pönttöön vaan einestä saa se, joka sillä hetkellä on pöntön suulla.

Kaksi poikasta lähtee nähteni pöntösta. Toinen livahtaa kameran ohi, mutta toisen lähdöstä saan kuvan. Ilta on kuitenkin niin pitkällä, että pönttö hiljenee yöpuulle. Jos oikein laskin pesään jäi vielä kolme poikasta, joita näen maanantaiaamuna emojen ruokkivan.

080617_3438.jpgPönttö hiljenee ennen puoltapäivää. Kaikki poikaset ovat maailmalla. Toinen, noin 60 metrin päässä oleva kirjosieppopönttö hiljenee samana päivänä.  Tiistai-aamuna kuulen vielä poikasten kerjuuääniä, mutta iltapäivällä niemi on hiljainen. Kuuluu enää lokkien, tiirojen ja kuikkien ääniä eikä näy enää minuun tottuneita sieppoja etsimässä ötököita melkein jalkojeni juuresta.

 

Mainokset

Hienoja ja onnettomia luontohaviksia

Aloitetaan niistä onnettomista: Minulla on mökkiniemessä puolen hehtaarin tontilla 10 linnunpönttöä. Kahdessa on asukkaat. Kaksi kirjosieppoparia ruokkii jo poikasiaan. Kahdeksan muuta pönttöä ovat tyhjillään. Tiaisista ei näy pyrstöäkaan. Peipot ja mustarastaat laulavat vielä soidinta. Missä lie naaraat ovat.

260517_1003Jotain mukaavakin lintumaailmassa on. Tontin nurkassa on tiheä nuori kuusikko, joka jätettin viime talven hakkuiden ulkopuolelle. Hippiäisiä on paljonkin lähialueen kuusikossa, mutta ensimmäistä kertaa ne ovat ottaneen majapaikakseen tontin kuuset. Olen kuullut melkein päivittäin ne ja kerran soittanut atrappia, johon sain välittömän vastauksen, mutta kameran eteen en niitä ole vielä saanut.

Muutama päivä sitten Pöykynlahden joutsenet toivat vuosia käyttämästään pesäallikosta neljä poikasta näytille Pyhäjärven puolelle.

290517_1288Pari miellyttävää havaintoa nisäkäsmaailmasta: tänä aamuna istuin terassilla aamumarlborolla. Näin, että mustikanvarpujen joukossa liikkui joku. Pidin ensin veijaria edellämainuttuina kirjosieppoina, mutta sitten varpujen seasta nousi silloin tällöin kärpän pää. Ensimmäinen mökkihavis. Veikko pyysi parin vuoden takaisen valasretken jälkeen kertomaan luontokuvaajaystävälleen terveiset, että luonnontarkkailija voitti luontokuvaajan. Niin minullekkin kävi tänä aamuna. Ei tullut mieleenkään lähteä hakemaan kameraa muutaman metrin päästä. Istuin vain paikallani ja seurasin kärpän touhuja.

Juhannusaattona kävimme tyttären ja vävykanditaatin kanssa järven toisella puolelle olevalla kokolla ja samalla tuttavien mökillä. Kotimatkalla Soukan tienhaarassa tien yli jolkutteli ahma. Olen asunut yli 40 vuotta pohjoisessa ja siitä suurimman osan Lapissa ja kävellyt ja hiihtänyt siellä tuhansia kilometrejä. Ahmaa ei vain ole tullut siellä vastaa. Elis siis piti saada Keski-Suomessa Saarijärvellä. Ei havainto ole mitenkään tavaton. Täällä on ilmeisen vahva ahmakanta, jotka jo pesivät ja saavat poikasia täällä.

 

Mitä kuvassa oikein on?

Laitoin alla olevan kuvan Facebookiin. Kuvatekstissä kerroin, että linnut ovat suosirrejä ja joukossa on yksi tylli. Muuan kaverini tiedusteli näinkö kuvassa olevan tyllin vasta kuvaa suurentaessani vai jo kuvatessani esimerkiksi erilaisesta lentotyylistä.

_DSC6343Tylli on vaikea erottaa feissarinkin kuvasta, josta sitä ei saa riittävän suurta näytölle. Kerroin jo kuvatekstissä missä lintu on. Tein kuvasta sinne osasuurennoksen, jossa tyllin huomaa selvästi. Minä huomasin tyllin kuvia katsoessani ja hakiessani eri vaihtoehdoista mahdollisimman suurta tarkennusaluetta.

_DSC6343-2Alkutilanne oli se, että kävimme Vadsøssä ostamassa kirjaston viereiseltä huoltoaasemalta take away kahvit ja pullat. Norja on normaalisti kiinni sunnuntaisin kahvilat mukaan lukien ja kahvikupin saaminen on joskus työn takana. Viime syksynä ajoimme Skaidista Karigasniemelle sunnuntaina löytämättä ainoatakaan paikkaa Norjan puolelta, josta kahvia olisi saanut. Kalastajan Majatalosta tullin jälkeen sitä sitten saatiin. Palataan Vesisaareen.  Ajoimme huoltsarin taakse rantatörmälle nauttimaan kahveistamme. Huomasimme heti suosirrit ja tyllit ja niitä tuli koko ajan lisää. Myöhemmin sitten isosirrejä ja punakuireja. Kahvit saivat jäädä ja aloimme kuvaamisen.

Jossain vaiheessa sirrit pelästyivät jotain ja nousivat lentoon. Kuvassa on vain osa sirriparvesta, joka teki pienen kierroksen meren yllä ja palasi sitten ruokailemaan.

Tuttu juttu. Nopeissa tilanteissa ei aina ehdi nähdä mitä tuleekaan kuvanneeksi. Moni asia paljastuu vasta tietsikan näytöltä. Tämäkin sirrien kaarros kesti alle kymmenen sekunttia, josta oman aikansa kaappaa kameran tähtäimen saaminen silmän kohdalle ja kameran tarkentuminen kuvattavaan kohteeseen. Keskittyminen on kuvaamisessa ja moni olennainenkin asia jää siinä vaiheessa huomaamatta. Tällä reissulla Slettnesissä kuvasimme kapustarintoja majakan takaisella nummella. Molempien kortille tallentui terävyyvalueen rajoilla, mutta sen ulkopuolelle ollut pikkusirri, jota kumpikaan ei ollut kuvatessaan huomannut. Focus oli kapuloissa.

Tutuinta lie tyhjän, väpättävän oksan kuvaaminen, jolta lintu on lentänyt jo kauas. Niitä on tullut kuvattua vuosien varrella satoja jos ei tuhansia.

Lintujen tarkkailu ja niiden olemassaolosta nauttiminen ja miksei kuvaaminenkin on rauhallisempien tilanteiden asia.

Kuvia on hienoa ottaa, mutta…

Hyviä tai ainakin jotain kuvia on mukava jahdata ja painaa nappia. Viime sunnuntaita edeltävinä kahtena viikkoina on sitä nappia tullut painettua. Tietsikalla oli äskeisten laskujeni mukaan 7496 kuvaa. Suurin osa on Norjassa otettuja, mutta aikamoinen määrä Rovaniemelläkin lauottuja. Olen aina sanonut, että silloin pitää kuvata, kun on kuvattavaa määrästä välittämättä. Silloin tällöin olen saanut joiltakin palautetta sanomisistani.

Kuvien määrää lisää, että kamerani on asetettu toimintakuvia varten jatkuvalle kuvaukselle ja se louskuttaa 11 kuvaa sekunnissa ainakin valmistajan mukaan. Tuskin ihan niin paljon, mutta aikamoinen rätinä kuvatessa käy. Ihan hyvä niin. Muutamia makoisia otoksia on tullut jatkuvalla kuvauksella, joita ei kuva kerrallan olisi syntynyt.

Mutta sitten se mutta… Yllä mainitun kuvamäärän läpikäyminen ja kuvien valikoiminen on tuskallinen homma. Tänään on pohjoistuuli puhallellut vähän liiaksi. Välillä on paistanut aurinko ja välillä on ollut lunta ilmassa. Hyvä syy aloittaa kuvien läpikäynti. Osa saattaa jäädä pitkälle loppuvuoteen, jos lisää kuvattavaa löytyy. Tänään olen käynyt ensimmäisen päivän pari sataa kuvaa läpi ja päässyt alle 10% määrään. Näin pitäisi jatkossakin olla.

Alla uusi muokkaus uudesta kuvasta Nallovuob/Skibotn:in mustakurkku-uikuista.

_DSC4057

 

 

Mökille lähtö siirtyy

Kävelimme viikko sitten Slettnesissä ja jalkani alle osui sammaleen alla olleseen kiveen, joku pyörähti allani. Kömähdin suoraan selalleni ja alle osui kaiken kukkaraksi iso kivi. Heti ei kipua tuntunut, mutta seuraavana aamuna sängystä nouseminen oli tuskaista. Normaali hengittäminen teki todella kipeää. Onneksi mukana oli Buranaa, joka vähän helpotti. Luulin aluksi kylkiluun murtuneen, mutta nyt kipu on enää selvästi lihaksissa.

Tarkoitus oli lähteä reissun jälkeen samantien mökille. Ennusteet lupaavat sinnekkin sen verran koleaa, että siirtyköön lähtö ainakin viikolla. Soitin Enssillekkin ja hän vahvisti säätilan. Selkäkipukin estää vielä mökin kesäkuntoon laittoa.

Reissun viimeisenä aamuna kävimme kiertelemässä Pyhällä. Edellisessä postauksessa toivomani yöpakkanen ei toteutunut, mutta latupohjia pitkin pystyi kävelemään. Upotti, mutta ei niin paljoa, että vaelluskengät olisivat hörpänneet lunta tai vettä.  Osan matkasta saattoi vähän kierrellen kulkea jo sulalla maalla. Mitään merkittävää ei kiikareihin osunut. Heti alkumatkassa löysimme varsin kohmeisen oloisen sammakon, josta kuva alla.

_DSC8042

Kaikki hyvä päättyy joskus

Olen nukkunut viimeiset kaksi viikkoa tässä autossa. Asuntoautoon verrattuna retkeilyauto on ahtaampi ja varustukseltaan hieman yksinkertaisempi. Kahdelle tilaa on aivan riittävästi. Auto on rekisteröity neljälle. Me olemme nukkuneet mukavasti, mutta neljälle pirssi on aivan liian pieni. Auton pienempi koko on etu suuria autoja käsittelemään tottumattomalle. Kulutuskin on paljon pienempi._DSC7178

Olemme nyt Pyhällä matkan viimeistä yötä. Huomenna ajetaan kotiin, siivotaan auto ja luovutetaan se pois. Toivotaan, että yöllä on sen verran pakkasta, että aamuksi tulee hankikanto ja pääsemme kävelemään puistoon. Lunta on sen verran, että ilman pakkasta taitaa toive olle turha.

Kaiken puolin onnistunut reissu. Osa suunnitelmista jäi pois, koska aina emme malttaneet lähteä jatkamaan matkaa kiinnostavan ympäristön takia. Lakselvistä Slettnesin oli minulle aivan uutta, mutta matkan loppupuoli Varangilla on jo tullut tutuksi aikaisemmilta reissuilta.

Inarin Kultahovissa, jossa auto oli sähkön päässä,  tutustuimme englantilaiseen ikäiseemme pariskuntaan, johon törmäilimme niin Suomessa kuin Norjassakin koko loppureissun ajan usein monta kertaa päivässä. Aina pyshdyimme ja kuulumiset ja havikset vaihdettiin. Pariskunta ei ollut ensimmäistä kertaa siellä ja aikoivat viettää neljä viikoa lintuja etsien.

Pyhällä ilma tuntuu lämpimältä, tätä kirjoitettaessa 7 astetta ja tyyntä. Norjassa oli koko ajan tuulista 10-20 m/s eikä auton lämpömittari tainnut nousta kertaakaan yli 5:n asteen. Kolme kertaa jouduimme ajamaan lumimyräkän läpi, mutta onneksi tiet olivat sen verran lämpimiä että lumi niiltä suli saman tien.

Jäniskevennys tähän loppuun: enesimmäisestä kertaa näen asuntovaunuun asennetun lämpöpumpun. Vaunu on alueella, jossa on jatkuvaan ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuja paikkoja._DSC7183

Lämmintä kylmänä yönä

Eilen illalla jo vähän kyseltiin toisiltamme olisiko autossa vähän vilpoisaa. Epäily ei antanut aihetta sen tarkempaan keskusteluun. Nukkumaan mennessä alkoi jo tuntua kylmältä, kun vaatteita piti vähentää.

Kaasu oli loppu ja tässä autossa ei ole sähkölämmitys mahdollista.

Mietittiin mitä tehdä. Optimisti oli ollut kaukaa viisas ja varannut makuupussin mukaansa. Hän kyörääntyi siihen ja minä sain molemmat peitot. Päätettin yrittää ja sovittiin, jos liian kylmäksi käy, siirrytään huoltorakennuksen lämpimään jatkamaan unia muovituoleille.

Minä heräsin aamulla ensimmäisenä hyvin nukutun yön jälkeen. Ei ollut oikein mukavaa nousta lämpimistä peitoista alle viisiasteiseen autoon. Onneksi sattui reissun lämpimin yö eikä lämpötila ilmeisesti käynyt pakkasen puolella. Annoin optimistin nukkua tovin, meidän piti lähteä Suomeen ja Nuorgamiin ostamaan kaasua. Norjasta ei saa Suomessa käytettäviä kaasupulloja eikä tietenkään päinvastoin. Onneksi matkaa ei ollut kuin noin 80 kilometriä suuntaansa. Tiesin ongelmasta ja vaihdoin Kilpisellä varmuuden vuoksi uuden pullon. Nyt tiedetään, että tällä autolla meidän lämmitystahdilla näillä keleillä pullo kestää viikon._DSC6491.jpg

Slettnesin käyntiä lukuunottamatta osuimme oikeaan (ja myöhäiseen) aikaan. Lajit ja yksilöt lisääntyvät koko ajan. Yllä olevassa kuvassa pieni osa Vesisaaren keskustan rantaan kertyneistä sadoista suosirreistä. Joukkon mahtuu yksi tyllikin.