Elämää Rautiosaaressa


Tässä kuussa tulee puolitoista vuotta tänne muutosta. Olen viihtynyt täällä päivä päivältä paremmin. Olin jo pitkään harkinnut kaupungista muuttoa, johon olin läpeensä kyllästynyt. Hakusassa oli asunto Kittilän tien varrella Sinetästä, mutta sieltä ei sopivaa löytynyt. Rautiosaaresta sitten löytyi rivitalo-osake, jonka ostin. Sinetässä olisi ollut kauppa. Tälltä lähimpään ruokakaupaan tulee vajaat kaksikymmentä kilometriä. undefined

Rautiosaari on pieni parinsadan asukkaan kylä Kemijoen saaressa. Täällä iso osa ihmisistä tuntee tai tietää toisensa. Ihmiset tervehtivät toisiaan ja vaihtavat tavatessaan sanan, pari.

Kaupungissa asuessa joku kermapurkin unohdus kauppareissulla ei haitannut. Lähin kauppa oli korttelin päässä. Täällä asuessa olen oppinut suunnittelemaan kauppareissuja ja ruoan valimistusta vähän suunnitelmallisemmin. Keittiön oöydällä on koko ajan ostoslista. Kaupassa käyn vain kaksi kertaa viikossa.

Eläkeläisukot kokoontuvat kahviloihin parantamaan maailmaa. Olen vuosia sitten päässyt ujuttautumaan Antinkaapossa kokoontuvaan porukkaan. Kaupungissa asuessani kävin kahvilla lähes päivittäin. Käyn kaupassa muutaman kilometrin kaupungin keskusta. En siis käy edes viikottain keskustassa. Köörin kokonntumisia kaipaan.

Keskustan aikaan minulla oli lintujen ruokinta Ounasvaaralla. Kävin täyttämässä automaatteja pari kertaa viikossa. Nyt minulla on ruokintapaikka olkkarin ikkunan edessä. Kamera jököttää aina jalustalla odottamassa kiinnostavaa kuvattavaa.undefined

Oukulla lajimäärä oli suurempi. Tämä ruokinta on avoimessa maastossa ja lajimäärä on pienempi, mutta lintuja on kappaleissa enemmän. Oukulla oli kuukkeleita, pähkinäjakkeja, töyhtötiaisia ja puukiipijöitä, joita täällä ei näy.undefined

Lintuja muuttaa paljon seuraten Kemijokea. 200-300 metrin kämpästä on peltoja, jotka keräävät niin kevät- kuin syysmuuttojen aikana lintuja levähtämään. Lähinnä kahlaajia, kiuruja ja rastaita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s