Kierrätystä


Olen Rautiosaareen muuton jälkeen yrittänyt opetella jätteiden kierrätystä.

Vein joulun alla siihen asti kertyneen kierrätyspussit Residuumin jäteasemalle, joka on kätevästi kauppa- ja kaupunkimatkojeni varrella. Joulun jälkeen on kertynyt kierrätettävää kaksi pussillista muovia ja kaksi kartonkia ja puolikas pussi metalli-ja lasijätettä.

Biojätteeseen kertyy yksinasuvan taloudessa lähinnä hedelmien ja perunan kuoria, teepusseja ja kahvinsuodattamia sisältöineen. Ongelmana on tavaran kertymä. Aina en huomaa, että pussi pitäisi viedä kierrätykseen ja pohja ehtii jo alkaa maatumaan ja sisältö valahtaa nostaessa ämpärin pohjalle.

Sekajätepussi on vasta puolillaan ja sieltä varmasti löytyisi kierrätettävää tarkemmin perehtymällä.

Olen jo vuosia ihaillut Norjan käytäntöä. Siellä jätteet lajitellaan jo kotona erivärisiin pusseihin, joita jätehuoltoyhtiö toimittaa koteihin tarpeen mukaan. Kaikki pussukat laitetaan yhdessä kodin jätesäiliöön, joista ne noudetaan. Jätelaitoksella pussukat sitten erotellaan värin perusteella eri kohteisiin. Kuluttajan kannalta helppoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s