Instagram


Muuan lähipiirini kuuluvan henkilö alkoi joitakin aikoja sitten höpöttämään minulle liittymisestä Instagarmiin. Olen Facebookissa, minulla on blogi ja oma kuvasivu, joka on ollut pari vuotta päivittämättömänä. Olen tähän asti pitänyt niitä minulle riittävinä  somettamisen muotoina.

Vähän toista viikkoa sitten laitoin kuitenkin sinne pienen painostamisen jälkeen ensimmäisen kuvan. Olkoot tämän kerran, mutta nyt netissä riekkuminen loppuu aivan varmasti tähän. Siinä päätöksessä pysyn (ainakin toivottavasti). Evästyksenä lähipiiriläinen välitti lastensa viestin, että paras olla laittamatta palveluun yhtä kuvaa enemmän päivässä. Kukaan ei jaksa katsella isoa päivityskuvamäärää pitkään.

Vaikka aikalailla vastentahtoisesti liityin instagramiin, se on oikeastaan vallan mielenkiintoinen paikka jakaa muiden katseltavaksi taivaanvanhoja kuvia, joita muissa palveluissani käyvät ovat nähneet tuskastumiseen asti. Olen hashtakien kautta saanut uusia katselijoita, joista suurin osa on ulkomaalaisia. Laitanpa tähän nyt taas kerran kuvan vappuaamuna 2014 otetusta kuvasta joutsenista Kutunivassa taustanaan Jerisjärvi ja Keimiötunturi. Sen olen tänään päivittänyt Instagramiin. Tilini löytyy nimellä juhanijalkanen.

SONY DSC

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s