Kyldyyriä Berliinissä


Lensin viime viikon keskiviikona Rovaniemeltä Germanian suoralla lennolla Berliiniin. Paluumatkalle lähdin varhain sunnuntaiaamuna. Yhtiö on kuluneen talven aikana lentänyt kahta suoraa reittiä: Berliinin lisäksi Zürichiin tai toisin päin. Norwegian lentää suoraan Lontooseen.

En muista, että olisin koskaan ollut välittämättömämmällä lennolla. Lentoemäntiä oli kolme ja he kaikki höpöttelivät asiakkaiden kanssa, nauroivat keskenään ja matkustajien kanssa. Finnairin lennoilla en osaisi kuvitella samanlaista välittömyyttä. Paluulennolla oli yksi emoista sama kuin mennessä. Hän tunnisti minut ja tuli hetki ennen lähtöä vaihtamaan muutaman sanan ja kertoi muistavansa minut. Pyysin häneltä muutaman hetken juttutuokion ja se kelpasi hänelle. Kerron kohta lisää.

Menomatkalla koneessa oli 30 henkeä; ainakin matkatavaroitaan jonotti Schönefeldin kentällä sen verran matkustajia. Paluumatkalla porukkaa oli tuplasti ehkä 70-80 henkeä. Ainakin menomatkalla olin ainoa suomalainen enkä lähtöpäässäkään lentoa odotellessamme kuullut suomen sanaakaan.

Muistaakseni marraskuussa oli Lapparissa juttua näistä talviajan suorista lennoista. Sen jälkeen en ole huomannut, että lentoyhtiöt olisivat mainostaneet matkojaan. Olen ennen lähtöä ja paluun jälkeen jutellut monien kavereiden kanssa eivätkä he ole tienneet tai muistaneet lennoista mitään. Sen takia kysyin yllä mainitulta lentoemännältä mikseivät he mainosta lentojaan. Berliinin voisi kuvitella olevan aivan mielenkiintoinen kohde. Eihän hän siihen osannut vastata, mutta lupasi ainakin välittää viestiä eteenpäin. Oletan, että näillä matkustajamäärillä Germania ei ensi talvena lennä enää Rovaniemelle. Edestakainen lentolippu maksoi 270 euroa. Finnairin hinnoilla pelkästään Helsingissä käynti maksaa tuplasti.

Aikaa oli keskiviikona iltäpäivä sekä torstai, perjantai ja lauantai koko päivät. Liian vähän. Optimisti oli lentänyt työtehtäviin jo pari päivää aikaisemmin. Perjantai ja lauantai jäi meille yhteistä aikaa. Ehdin sen kolmen ja puolen päivän aikana käydä 11 museossa kirkossa tms osin yksin, osin yhdessä optimistin kanssa. Viimeisenä kohteena lauantaina oli Gemäldegalerie, jossa oli nähtävillä maailman taiteen suuria nimiä Bruegel, Dürer, Raphael, Titian, Caravaggio, Rembrand, Rubens jne. Siellä iski ähky niin rajusti, että piti jättää paljon mielenkiintoista näkemättä. Emme enää jaksaneet katsoa koko näyttelyä läpi. _DSC6854Muuan viimeisistä katsomistamme tauluista oli Botticellin maalaus Simonetta Vespuccista. Sitten oli pakko lopettaa.

Kaikissa museoissa oli kuvaaminen sallittu kunhan ei käytetä jalustaa eikä salamavaloa. Gemäldegalleriessa oli lainassa Hieronymus Boschista kertova näyttely, joka oli kierroksemme aikana ainoa kohde, jota ei saanut kuvata.

Jatkan juttua entisen Itä-Berliinin kierroksestamme myöhemmin. Lännen puolelle emme tällä reissulla vielä ehtineet.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s