Rapukanta palautuu


En muista, koska rutto tuhosi Pyhäjärven ja siihen laskevan Peltojoen rapukannan. Ehkä noin 30 vuotta sitten.

En muista, että rapuja olisi lapsuudessani tai nuoruudessani pyydetty järvestä, mutta joesta saatiin hyvin rapuja silloisilla merroilla, joita piti kokea 15-30 minuutin välein etteivät ravut ehdi karata pyydyksissä. Nykyiset merrat voidaan jättää hyvinkin yöksi pyytämään ilman, että olisi vaarana rapujen karkaaminen ainakaan joukottain merrasta.

Ravustuksen voisi kuvitella tällä alueella lisääntyneen. Kävin kaikki mieleen tulleet kaupat Saarijärvellä ja Äänekoskella mertojen perässä. Sain haalittua kahdeksan pyydystä yhden sieltä kaksi toisaalta. Kokoelmassa on kahdeksan mertaa ja neljä erilaista mallia. Joukossa on yksi kestävästä langasta tehty putkimainen pyydys. Sen myynyt myyjä kertoi, että hänellä on saman valmistajan tekemä samalla systeemillä toimiva katiska, joka pyytää todella hyvin. Uskon häntä. Se merta on ollut järvessä. Siinä on ollut parhaiten rapuja, mutta sen lisäksi paljon paistinpannukokoisia ahvenia. Ensi kesäksi ostan sen katiskan.

130816_1271Saalis ei ollut mittava, mutta sen verran kuitenkin, että lauantaina mökkinaapureiden illanistujaisisissa jokaiselle riitti naposteltavaa puolenkymmenen ravun verran.

Järvestä tuli vähemmän rapuja, mutta ne olivat suurempia. Joesta tuli paljon jakokunnan asettaman 10 sentin alamitan alle jääneitä rapuja, joita heittelin takaisin kasvamaan. Kasvakoon kanta

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s