Kauan sitten opittu pitäisi muistaa


Kolmas päivä perättäin Niskanperäillä seuraamassa piekanojen ja nyt vain yhden tuulihaukan touhuja.

Toinen piekanoista istui peltojen eteläreunan koivussa tähystelemässä. Välillä varikset kävivät karkottamassa sen lentoon ja se oli vähän aikaa hävyyksissä, mutta palasi sitten paikalleen. Ympärillä pyöri toistakymmentä harakkaa, mutta haukka ei ollut niistä kiinnostunut ja harakatkin kävivät välillä istumassa naapurikoivussa kaikessa rauhassa. Rauhanomaista rinnakkaineloa.

Puolen päivän jälkeen piekana sai rauhassa tähystellä ympärilleen. Pää pyöri koko ajan ja arvasin, että kohta tapahtuisi jotain. Tarkensin kameraa aika ajoin kuvassa näkyvään latoon, että se pysyisi kuvaustilassa. Aikaa kului ehkä kolme varttia ja ajatukset alkoivat poukkoilla sinne tänne. Sitten tapahtui. Haukka lähti lentoon ja laskeutui parin metrin päähän maan pinnasta. Nostin kameran silmille ja tähtäin oli mustana. Kamera oli siirtynyt valmiustilaan, en ollut muistanut pitää sitä aktiivisena. Piekana kävi hakemassa myyrän ja minä myöhästyin sekunnilla itse pyyntitapahtumasta. Lentoon lähdöstä tämän kuvan ottamiseen meni arviolta 4-5 sekunttia, josta suurin osa meni kameran aktivoitumiseen ja linnun löytämiseen tähtäimeen. Kuvassa piekanalla on se myyrä kynsissään.

150416_3644-3Netissä on paljonkin kuvia pöllöjen ja haukkojen saalistustilanteista. Joskus herää vaivihkainen epäillys kuolleiden tai tekosyöttien käytöstä. Nyt olisin saanut huolellisemmalla toiminnalla varmasti luomukuvan.

150416_3667-3Eilen paikalla oli kaksi tuulihaukkaa; koiras ja naaras. Tänään minun paikalla ollessani näyttäytyi vain naaras. Piekana ja se kiertelivät välillä yhtä aikaa pellon päällä ja kerran ne olivat vain metrien päässä toisistaan, mutta kuvausyritys kilpistyi siihen, että tarkennussyteemi ei löytänyt niitä.

Edellisessä postauksessa ounastelin, että piekananaaras olisi jatkanut muuttoaan. Nyt uskon, että se sittenkin jäi paikalle. Tänään molemmat paikalla olleet piekanat kaartelivat niin korkealle, ettei niitä enää paljain silmin pystynyt erottamaan. Osuisinkohan nyt oikeaan, jos sanon, etteivät ne ole siellä enää huomenaamulla.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s