Kännykkä


Nokian C7 lopetti jokin aika sitten lukemasta sim-korttia. Kaivoin kätköistä taivaanvanhan nokialaisen. Käyttöönotto oli yllättävän vaikeaa. Piti palata ajassa ties kuinka kauaksi taaksepäin ennen kuin sen kanssa alkoi tulla toimeen. Näyttö ja sitä myötä sen tekstit olivat niin pieniä, että nykyisellä näkökyvyllä ei oikein saanut mistään mitään selvää. C7 oli muutoinkin temppuillut jo ja uusiminen oli ollut mielessä jonkin aikaa. Olin päättänyt siirtyä androidpuhelimeen. Soneralla oli tarjouksessa TM:n hintaluokkansa testivoittaja. Myyjäksi sattui kaveri, joka tiesi kuvausharrastukseni ja sai minut myyntitaidollaan sortumaan kalliimpaan Galaxyyn, jonka kamerassa on tuplamäärä pixeleitä testivoittajaan verrattuna. Sitä olen yrittänyt muokata mieleisekseni sen minkä muilta hommilta olen ehtinyt. En edes muista kuinka monta erilaista nokialaista minulla on ollut. Käyttöjärjestelmien erilaisuudesta huolimatta hommat hoituvat kokolailla saman kaltaisesti vaikka puhelimen mukana tullut paperinen käyttöopas kertoi vain kuinka akku ladataan.

A.2.Kivirakka_kukkii.Kristiina.JohanssonOptimisti ottaa paljon hyviä ja mielenkiintoisia kuvia. Kaikista vakuutteluistani huolimatta hän ei oikein tahdo itse uskoa omiin kykyihinsä. Jospa Vuoden luontokuvakilpailu 2015 antaisi hänelle uskoa. Hän selvisi oheisella kuvallaan Kivirakka kukkii kilpailun loppukahinoihin asti, jossa palkintosijoja jaettiin. Pidän sitä merkittävänä saavutuksena kuvien määrän (11.500 joista 2,5% jatkoon) huomioiden. Palkintoa ei tullut, mutta Suomen luontokuvaajat SLV ry piti kuvasta kuitenkin sen verran, että se päätyi Vuoden luontokuvat 2015 kirjaan

One thought on “Kännykkä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s