Nordnorsk Kunstmuseum


Olen karsinut kuukauden takaisen Tromssan ja Kilpisen reissun kuvia.

Veikko kirjoitti keväällä käynnistään Oslolaisessa taidemuseossa.ja mahdollisuudesta kuvata taideteoksia. En ole läheskään joka kerta Tromssassa käydessäni käynyt kaupungin keskustassa olevassa taidemuseossa, mutta vuosittain kuitenkin. Heinäkuun alussa kävin taas kerran katsomassa taideteoksia eikä minulla ollut kameraa mukanani. Pois lähtiessäni muistin Veikon blogin ja kysyin oppailta saisinko kuvata maalauksia. He vähän ihmettelivät kysymystäni ja kertoivat, että totta kai se käy. Ylimmän kerroksen näyttely on koottu yksityisistä kokoelmista, muutoin kuvaus on vapaata.

Seuraavana aamuna ajoin autoni museon viereen parkkiin ja marssin sisään. Naisopas muisti minut ja kysyi, että tulit sitten kuvaamaan. Sepä se. Museo oli vasta avautunut eikä siellä ollut juuri muita kävijöitä huolimatta vieressä satamaan kiinnityneistä kahdesta risteilyaluksesta. Kuvasin siellä  viitisentoista lempitauluani.

080715_9628Ohessa on kuva museon suurimmasta taulusta. Osapuilleen 2,5 x 3,5m. Se on Adelsteen Normannin (1848-1918) kuvaus Fra Bodø hamn (1885). Museossa ei juuri silloin ollut juurikaan muita kävijöitä. Kahdella museo-oppaalla oli aikaa turista kanssani hyvä tovi, kun kysyin taulun tarkkoja mittoja. He eivät löytäneet niitä enkä minäkään ole netistä niitä saanut. He kertoivat, että taulu on joskus ollut suurempi, mutta joku 1900-luvun alun omstaja on jotunut leikkaamaan sitä osan pois, koska hänellä ei ollutkaan tarpeeksi suurta seinää sille.

Nordnork Kunstmuseum on valtion omsitama laitos. Sinne on ilmainen pääsy. Ruotsissa on ymmärtääkseni myös ilmainen pääsy julkisen vallan omistamiin museoihin. Sama juttu on ainakin Skotlannissa. Koko Britanniasta en tiedä. Ateuneumin tai Kiasman pääsymaksut eivät päätä huimaa, mutta…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s