Mustapyrstökuiri kuvausetäisyydellä


Olen vajaan vuorokauden aikana käynyt kahdessa täysin erityyppisessä tornissa, joiden etäisyyskin on reippaat 300 kilometriä.

Eilen illalla olin pari tuntia Saarijärvellä Lautajärven tornissa. Lintuja ei kovin paljon ollut, mutta lajikirjo aivan mielenkiintoinen. Pesimistään aloitteleva ruskosuohaukkapariskunta kierteli paikalla, yksi hiirihaukka lensi näköetäisyydellä ohi ja tuulihaukkakin näyttäytyi muutaman kerran. Järvellä uiskenteli 3 nokikanaa ja yksi mustakurkku-uikku. Satosuolta päin nousi ilmaan 25 suokukon ja noin 30 kapustarinnan parvet. Molemmat pysyttelivät vain putkietäisyydellä. Vuoden ensimmäiset rautiainen ja haarapääsky.

Lähdin aamulla ajamaan Rovaniemelle.

Matkalla pysähdyin Liminganladelle. Ensimmäisenä kävin katsomassa kuvakilpailun kuvat ja Mika Honkalinnan korppikuvat.

mustapyrstökuiri. Limosa LimosaTornissa oli vain opastuskeskuksen opas jonkun nuoren naisen kanssa. Vuodareita tuli kymmenkunta. Suurin osa oli tavallisia lajeja lirosta ja valkoviklosta alkaen, joita näkee melkein missä vain ja milloin tahansa kevään aikana. Pari kelpo lajia tuli. Löysin ensin suokukkojen joukosta kolme punakuiria. Opas huomasi sitten kahden mustapyrstökuirin laskeutuvan tornin viereen kuvausetäisyydelle. Kuireja näkee vuosittain siellä käydessä, mutta yleensä ne viihtyvät kaukana tornista. Kuvasin niitä mielestäni riittävästi. Viihdyin tornissa kolme tuntia,. Sieltä olisi voinut löytyä vaikka mitä, jos olisin ollut siellä kauemmin, mutta viiden viikon poissaolon jälkeen poltteli jo päästä kotiin. Moottoritielle päästyäni iski katumus. Miksi en mennyt alatasenteelle ja yrittänyt kuvata kuireja avattavien luukkujen kautta. Olisi tullut luonnollisempi kuvakulma. Ja miksen videoinut lintuja. Yksi pää kesät talvet, minkäs teet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s