Mielenkiintoinen parturissakäynti


Ajoin eilen takaisin Rovaniemelle. Keski-Suomessa oli yön ja aamun aikaan satanut räntää. Lisäsin lähtiessä pissapoikaan 5 litran pänikän valmista liuosta. Rapa roiskui ja jokainen vastaantuleva rekka lennätti möhkää sen verran, että tuulilasi piti puhdistaa pissapojan avulla. Sama juttu jokaisen ohittavan tai ohitettavan auton kanssa. 5 litraa riitti Iihin asti, jossa oli käytävä ostamassa uusi satsi. Muutoin oli mukava ajaa tähän aikaan vuodesta alusta loppuun sulia teitä pitkin, jos ei ajattele puuduttavaa matkantekoa. Melkein 500 kilometriä kahdeksaakymppiä. Ainoat satasen alueet ovat Oulun ja Kemin moottoritiet, muutaman kymmenen kilometrin pätkä Pihtiputaan kunnanrajalta pohjoiseen ja vielä paljon lyhyempi pätkä Keminmaan ja Paakkolan välillä.

naakkaAutoa purkaessani yläpuolella kierteli parinsadan varislinnun parvi. Hämärää oli jo sen verran, että lajilleen lintuja en nähnyt. Joukossa oli kuitenkin knaksutuksista päätellen paljon naakkoja. Saarijärven naakkamäärät lisääntyivät helmikuun aikana 5-10 linnun parvesta lähtöpäivän aamuna näkemääni noin 50 linnun parveen. Vanha kuva pesäärakentavasta naakasta.

Minä olen vaitiolovelvollinen pankin asioista niin kauan kuin minussa henki pihisee. En kuitenkaan usko, että paljastan seuraavassa yhtäkään Nordean liikesalaisuutta kertomalla tarinan tämän päiväisestä parturissakäynnistäni. Saarijärvelläkin on toki partureita, joissa käyn pidempien vierailujen aikana ja niissä selviän kymppiä halvemmalla kuin täällä käyttämässäni parturiliikkeessä. En vain saanut helmikuussa aikaiseksi käydä siellä.

Enimmäinen uusi asia oli, että minua tervehdittiin kädestä pitäen ja parturi esitteli itsensä nimeltä. Ok, näinhän minä olen pankissakin tottunut toimimaan.Käyttämässäni parturiliikkeessä pestään aina hiukset siitäkin huolimatta, että nyt olin käynyt suihkussa pari tuntia aikaisemmin. Nuori neiti tai rouva sanoi pesun jälkeen ”lisään hiuksiisi pehmentävää hoitoainetta”. Särähti heti korvaan, että lisäät hoitoainetta etkä kysy minulta voitko sen tehdä. Kysyin häneltä asiasta. Hän kertoi, että he ovat saaneet ohjeet joitain aikoja sitten olla kysymättä asiakkaalta halukkuutta vaan vain toteavat, että näin tehdään. Lisäksi hän kertoi, että heillä on velvollisuus yrittää myydä asiakkaalle oheistuotteita pelkän tukanleikkauksen lisäksi. Heillä on myös tarkat ohjeet kuinka asiakasta puhutellaan. Näinhän pankissa on toimittu vuosikaudet jo ennen eläkkeellejääntiäni ja tulokset arvioitiin pitkälti juuri tämän lisämyynnin perusteella. Parturiliikekkin on muuntunut palveluketjusta selkeäksi myyntiketjuksi.

Ketju taitaa menestyä. Se on kotimaan lisäksi laajentanut toimintaansa ulkomaille. Parturi kertoi, että heillä on liikkeitä ainakin Tallinnassa, Berliinin on avattu toinen myymälä ja uusimpana jenkkeihin muutama päivä sitten Seattleen avattu myymälä. Hinnat ainakin nousevat kahdella eurolla jokaisen käyntikerran välillä.

Nyt vähän hirvittää. Tätä kirjoitettaessani pyykkikone on ollut pyörimässä. Unohdin lähtiessäni paitani kylppärin kuivaustelineeseen, mukaan tuli vain kaksi komerossa ollutta paitaa ja kävin ostamassa paikallisesta Halpa-Hallista 4 uutta tarjouspaitaa kolmella kympillä. Huuhdevesi vessan pöntössä näyttää hurjalta. Lähden nyt katsomaan minkäväristä pyykkiä koneesta mahtaa löytyä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s