Liian vanha käyttöjärjestelmä


300115_2897-2Viime päivinä on tuiskuttanut lunta sen verran, että se on pitänänyt minut pirtissä pakollisia kauppareissuja lukuun ottamatta. Mukavuudenhalu ja laiskuus on voittanut. Tänään kaupassa törmäsin kaveriin, joka väitti, että lunta olisi tullut 50 senttiä. En oikein usko ennen kuin näen virallisia lukuja, mutta kuvassa on parvekkeeni tuuman levyiselle kaiteelle näiden sateiden aikana kertynyt 29 sentin lumikerros. Maassa voi puoli metriä hyvinkin olla lähellä.

Olen käyttänyt läppärillä Adoben CC:tä loppusyksystä alkaen. Sopimus mahdollistaa sen käytön kahdella omalla koneella. Olen yrittänyt ladata sitä jonkun kerran toistakymmentä vuotta vanhalle pöytäkoneelleni siinä koskaan onnistumatta. Adobella oli vielä pari vuotta sitten hyvä suomenkielinen puhelinpalvelu, mutta se on nykyään siirtynyt johonkin englanninkieliseen palvelimeen. Neuvojan nimestä päätellen voisi olla Intiassa. Olin sinne tänään sähköpostin avulla yhteydessä. Olen kerran aikaisemminkin kysynyt sieltä jotain asiaa ja sain nytkin hyvän palvelun. Sain neuvojalta ystävällisen, mutta tylyn tuomion: tietsikan käyttöjärjestelmäversio on auttamattoman vanhentunut ja CC ei tue enää sitä, Pöytäkoneessa on läppäriä paljon laadukkaampi kolme vuotta vanha näyttö. Se siitä.

2 thoughts on “Liian vanha käyttöjärjestelmä

    • Näin Vesa olen tekemässäkin. tila vain on esteenä. Läppäri ei madu pöytäkoneen lähelle eikä näyttö olkkarin pöydälle läppärin viereen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s