Kerstin Ekman ja vähän muutakin


Luin hetki sitten Kerstin Ekmanin viime vuonna ilmestyneen ”omaelämänkerrallisen” romaanin Huijareiden paraati.

Veikko kirjoitti omassa blogissaan hienosti Ekmanin Sudentalja-trilogiasta. Veikon lukutapa kaikessa järkäleisyydessään voisi olla järkevä. Minä luin kirjat heti niiden ilmestyttyä 2002, -04 ja -05. Aikaa on vierähtänyt jo toistakymmentä vuotta, mutta muistan koettaneeni miettiä kuka kukin missäkin osassa on. Jatkumo hävisi. Silloisissa arvosteluissa muistaakseni myös puututtin murteen käyttöön. Minua se tainnut vahvasti häiritä eikä meänkieli käynyt mielessä. Lukukokemus oli kuitenkin mieleenpainuva. Kirjat ovat hyllyssäni, mutta en aivan heti ala Veikon urakkkaan. Maailmassa on niin lukemattomia lukemattomia kirjoja suomeksikin, että se projekti odottakoon.

Luen aika paljon myös dekkareita. Miss Marple ja Poirot pysyvät ikuisesti samanlaisina ja samanikäisinä. Nykyisissä dekkareissa henkilöt elävät kuka mitenkin omaa elämäänsä, vanhenevat ja elämäntilanteet muuttuvat. Kirjat ovat tavallaan edellä mainitun kaltaisia jatkoromaaneja, Ekman on kuitenkin eri sarjassa. Beck lienee ensimmäinen poliisi, jonka elämän muutoksia Sjöwall & Wahlöö seurasivat koko 10 kirjan ajan. Nykyisiä parhaita dekkaristeja kannattaa lukea ilmestymis- (ei suomentamis-) järjestyksessä.

140115_2432Huijareiden paraati on minulle vaikeasti määritettävä kirja. Omaelämänkerta, satiiri, veijariromaani, jotain muuta vai kaikki yhdessä. Ekman on kaksi tässä kirjassa. Babba on kirjailija, Lillemor stilisoi Baban kirjoituksia ja edustaa ulospäin. Baban kirjoitukset noudattavat Ekmanin kirjoitushistoriaa, Lillemorin hänen julkista kuvaansa. Hahmot käyvät välillä kiivaitakin kirjallisia keskusteluja. Kuka varastaa tai blagioi keneltäkin. Välilä välit katkeavat useiksi vuosiksi. Kirja päättyy kustannussopimukseen tästä kirjasta. Jännä kirja Ruotsin viimeisten 40 vuoden elämästä kirjailijan ja naisen näkökulmasta. Kirjassa palataan jonkun kerran edellämainitun Sudentalja-trilogian vaiheiseein ja kirjailijauran alkuun. Ekman sai ensimmäisen August-palkintonsa ainakin Rovaniemen kirjastossa dekkarihyllyssä olevasta Tapahtui veden äärellä- romaanista, jonka tapahtumapaikat ja ehkä vähän trilogian ensimmäisen osan teematkin ovat samankaltaisia.

Olen ehtinyt muutaman kymmenen sivua lukea toista kirjailijan omaelämänkertaromaania. Luin 70-luvulla Pablo Nerudan Tunnustan eläneeni-kirjan. Se ei ole fiktio-sekoitusta Ekmanin tavoin, vaan romaanimuotoon kirjoitettu omaelämänkerta. Luin kirjan ilmestymisen jälkeen ja se teki tähän asti yltäneen vaikutuksen. Kirja on vilkutellut silmäänsä monta viimeistä vuotta hyllyssäni: ota ja lue. Olen empinyt siihen tarttumista peläten, että neljänkymmenen vuoden takainen muistikuva ja illuusio särkyy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s