Karojen kukkoilua


Olen vuosia seurannut Rovaniemen alueen koskikarojen touhuja ja muutamana talvena käynyt kuvaamassa Kutunivankin karoja. Nyt niitä oli paikalla kuusi.

Koskikarat ovat havaintojeni mukaan varsin sopuisia lintuja talvehtimisalueillaan. Joskus niitä näkee useita sukeltelemassa varsin lähellä toisiaan. Uuden vuoden aikana näin kolme kertaa karojen reviirikiistoilta vaikuttavia nahisteluja. Kuvassa oleva tilanne oli ainoa, josta sain 22 kuvaa ja oheinen on niistä ainoa edes lähes käyttökelpoinen. Sekin kovasti cropattu ja kohinainen.

koskikarat taistelevat. Cinclus cinclus fightingKuvasta näkyy, että kahdella karalla on todella jotain hampaankolossa toisiaan vastaan. Nahistelu vedessä jatkui useita minuutteja. Kuvassa toisella linnulla on toisen pyrstösulat kovassa kohtelussa. Vedessä riitelyn jälkeen linnut ajoivat toisiaan edelleen takaa lentäen. Nahistelu jatkui, niinkuin yllä sanoin, useaan otteeseen.

Joku paikalla käynyt kuvaaja esitti, että ilmassa olisi jo kevättä. Siihen en usko. Kyse voi olla paraista pyyntipaikoista. Kotimatkalla autossa oli aikaa ajatella. Yksi ajatus tuli mieleen, kaukaa haettu, mutta kuitenkin… Meillä talvehtivat karat ovat Norjassa pesiviä lintuja. Olisiko mahdollista, että Kutunivan karoista ainakin yksi onkin Suomessa pesivä ja muut Norjan kantaa. Finski vastaan norski. Kuka tietää, minä en ainakaan.

Kutuniva näytti mistä nimensä on saanut. Sillan yläpuolella möyrähteli muhkean kokoisia siikoja selkäevä pinnassa. Kutuaika lopuillaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s