Liian vanha käyttöjärjestelmä

300115_2897-2Viime päivinä on tuiskuttanut lunta sen verran, että se on pitänänyt minut pirtissä pakollisia kauppareissuja lukuun ottamatta. Mukavuudenhalu ja laiskuus on voittanut. Tänään kaupassa törmäsin kaveriin, joka väitti, että lunta olisi tullut 50 senttiä. En oikein usko ennen kuin näen virallisia lukuja, mutta kuvassa on parvekkeeni tuuman levyiselle kaiteelle näiden sateiden aikana kertynyt 29 sentin lumikerros. Maassa voi puoli metriä hyvinkin olla lähellä.

Olen käyttänyt läppärillä Adoben CC:tä loppusyksystä alkaen. Sopimus mahdollistaa sen käytön kahdella omalla koneella. Olen yrittänyt ladata sitä jonkun kerran toistakymmentä vuotta vanhalle pöytäkoneelleni siinä koskaan onnistumatta. Adobella oli vielä pari vuotta sitten hyvä suomenkielinen puhelinpalvelu, mutta se on nykyään siirtynyt johonkin englanninkieliseen palvelimeen. Neuvojan nimestä päätellen voisi olla Intiassa. Olin sinne tänään sähköpostin avulla yhteydessä. Olen kerran aikaisemminkin kysynyt sieltä jotain asiaa ja sain nytkin hyvän palvelun. Sain neuvojalta ystävällisen, mutta tylyn tuomion: tietsikan käyttöjärjestelmäversio on auttamattoman vanhentunut ja CC ei tue enää sitä, Pöytäkoneessa on läppäriä paljon laadukkaampi kolme vuotta vanha näyttö. Se siitä.

Mainokset

Kuulas pakkaspäivä

Lähdin aamulla liikkeelle kymmenen jälkeen. Aluksi kiertelin Korkalovaaran suunnan pikkukatuja näkemättä oikeastaan mitään. Veikko käveli vastaan ja kertoi nähneensä Ruokolammentiellä kelvollisen kokoisen tilhiparven, kuurnan ja räksiä. Ajelin sinne ja samoilta jalansijoilta kuvasin sitten tämän päivän puolitoista sataa kuvaa.

tilhi. Bombycilla GarrylusLöysin todennäköisesti saman tilhiparven, josta Veikko kertoi. Osa linnuista oli pihlajissa syömässä, mutta suurin osa istui koivujen latvoissa. Puut olivat kauniin hötylumen ja kuuran peitossa ja yritin saada kuviin vielä melko alhaalta paistavan auringon oranssia valoa. Joku  säikäytti koko parven lentoon, mutta ne palasivat pian samoihin puihin. En ainakaan löytänyt petoa hätäilyn syyksi. Liekö joku hermoheikko antanut turhan varoituksen.

taviokuurna, Pinicola enucleatorSelän takaa kuului tutunoloista vihellystä ja löysin suoraan vastavalosta männyn latvasta neljä taviokuurnaa. Niitä varten olin liikkeellä. Halusin saada kuvia niistä kuurapuissa. En kaukana olevia kuurnia kuitenkaan alkanut kuvaamaan. Kolme niistä lensi vielä kauemmas, mutta yksi koiras tuli kuvausrajoille koivun latvaan. Puolen kymmentä kuvaa ehdin siitä saada ennen kuin sekin lensi lajitovereidensa perään. Kiersin vielä lähialueita, mutta en enää löytänyt kuurnia kuvattavaksi.

Vein auton halliin puolen päivän aikaan ja lähdin jalkaisin kiertelemään lähialueita. Ensimmäisenä vastaan lensi varpushaukka, joka tuli kirkon vierestä ja lensi Jyrhämän ohi joelle. Liekö sama lintu, jonka näin  jokunen päivä sitten koti-ikkunasta lentävän kirkolle päin? Rauhankadulla näin parin pihlajan alla kuurnien maahan tiputtamia marjamaltoja, mutta linnuja ei näkynyt. Kirkkolammen ruokinnalla kävi kuhina. Arvioin paikalla olleen tali- ja sinitiaisten seurana 60-70 varpusta. En pysty sanomaan paljonko niistä oli varpusia ja paljonko pikkuvarpusia. Kiikarin linssit huurtuivat pakkasessa heti, kun ne nostin silmille ja tarkennusruuvinkin oli kylmyys jämähdyttänyt lähes paikoilleen. Ruokinnan alla maassa oli pikkukummajainen, jota en ole koskaan ennen nähnyt. Yksi tilhi oli syömässä auringonkukan siemeniä.

Tavistenkin kuvaaminen kannattaa

Ainakin joskus

Palokärki, Dryocopus MartiusKiertelin päivän mittaan kaupungilla ja sen laitamilla kuvaamassa. Piremaan ruokinnan lähellä käväisi palokärki. Se pyöri aluksi kauempana kuvausetäisyyden ulkopuolella, mutta tuli lopulta kuvattavaksi ruokinnan lähelle käymättä kuitenkaan einehtimässä siinä.

Etsin melko pitkään kuurnia kuvattavaksi. Niitä löytyi Etelärannalta ja meinasin mennä ohi linnuista, mutta yksi niistä sattui juuri kohdalla lennähtämään pienen matkan. Oli vilkkainta päiväkävelyaikaa ja ohikulkijoita pysähtyi seuraamaan kuvauspuuhiani. Kaikki, jotka pysähtyivät, pitivät lintuja tilhinä. Tulipa annettua vähän lintutietoutta. Kerroin lintujen rohkeudesta ja muutama kävikin pihlajien alla ihailemassa kauniita lintuja.

Kirjosiipikäpylintu, Loxia LeucopteraJossain vaiheessa huomasin kuurnien joukossa pienen linnun. Ensin en aikonut kuvata sitä lainkaan. Otin siitä kuitenkin parikymmentä kuvaa vaikka taivasta vasten melkein varjokuvana näkyvää lintua pidinkin viherpeippona. Kuvia karsiessa ensimmäinen kuva oli huono, mutta linnun nokka paljasti, että eipä se olekkaan peippo. Seuraavissa kuvissa näkyi kaksi poikittaista, ohutta siipijuovaa. Piti vielä kirjasta varmistaa, että kyse oli nuoresta kirjosiipikäpylinnusta. Ensimmäinen kerta, kun näin käpylinnun syövän marjoja.

Päivän mittaan näin kuurnia ja räksiä. Tilhet ovat harventuneet. Tänään en nähnyt yhtään vaikka koti-ikkunastakin olen viime päivinä nähnyt pikkuparvia. Ruuan puutteesta ei ainakaan pitäisi olla kyse. Kaupungissa on vielä laajoja alueita, joissa kaikki pihlajat ovat korkkaamattomia.

Kerstin Ekman ja vähän muutakin

Luin hetki sitten Kerstin Ekmanin viime vuonna ilmestyneen ”omaelämänkerrallisen” romaanin Huijareiden paraati.

Veikko kirjoitti omassa blogissaan hienosti Ekmanin Sudentalja-trilogiasta. Veikon lukutapa kaikessa järkäleisyydessään voisi olla järkevä. Minä luin kirjat heti niiden ilmestyttyä 2002, -04 ja -05. Aikaa on vierähtänyt jo toistakymmentä vuotta, mutta muistan koettaneeni miettiä kuka kukin missäkin osassa on. Jatkumo hävisi. Silloisissa arvosteluissa muistaakseni myös puututtin murteen käyttöön. Minua se tainnut vahvasti häiritä eikä meänkieli käynyt mielessä. Lukukokemus oli kuitenkin mieleenpainuva. Kirjat ovat hyllyssäni, mutta en aivan heti ala Veikon urakkkaan. Maailmassa on niin lukemattomia lukemattomia kirjoja suomeksikin, että se projekti odottakoon.

Luen aika paljon myös dekkareita. Miss Marple ja Poirot pysyvät ikuisesti samanlaisina ja samanikäisinä. Nykyisissä dekkareissa henkilöt elävät kuka mitenkin omaa elämäänsä, vanhenevat ja elämäntilanteet muuttuvat. Kirjat ovat tavallaan edellä mainitun kaltaisia jatkoromaaneja, Ekman on kuitenkin eri sarjassa. Beck lienee ensimmäinen poliisi, jonka elämän muutoksia Sjöwall & Wahlöö seurasivat koko 10 kirjan ajan. Nykyisiä parhaita dekkaristeja kannattaa lukea ilmestymis- (ei suomentamis-) järjestyksessä.

140115_2432Huijareiden paraati on minulle vaikeasti määritettävä kirja. Omaelämänkerta, satiiri, veijariromaani, jotain muuta vai kaikki yhdessä. Ekman on kaksi tässä kirjassa. Babba on kirjailija, Lillemor stilisoi Baban kirjoituksia ja edustaa ulospäin. Baban kirjoitukset noudattavat Ekmanin kirjoitushistoriaa, Lillemorin hänen julkista kuvaansa. Hahmot käyvät välillä kiivaitakin kirjallisia keskusteluja. Kuka varastaa tai blagioi keneltäkin. Välilä välit katkeavat useiksi vuosiksi. Kirja päättyy kustannussopimukseen tästä kirjasta. Jännä kirja Ruotsin viimeisten 40 vuoden elämästä kirjailijan ja naisen näkökulmasta. Kirjassa palataan jonkun kerran edellämainitun Sudentalja-trilogian vaiheiseein ja kirjailijauran alkuun. Ekman sai ensimmäisen August-palkintonsa ainakin Rovaniemen kirjastossa dekkarihyllyssä olevasta Tapahtui veden äärellä- romaanista, jonka tapahtumapaikat ja ehkä vähän trilogian ensimmäisen osan teematkin ovat samankaltaisia.

Olen ehtinyt muutaman kymmenen sivua lukea toista kirjailijan omaelämänkertaromaania. Luin 70-luvulla Pablo Nerudan Tunnustan eläneeni-kirjan. Se ei ole fiktio-sekoitusta Ekmanin tavoin, vaan romaanimuotoon kirjoitettu omaelämänkerta. Luin kirjan ilmestymisen jälkeen ja se teki tähän asti yltäneen vaikutuksen. Kirja on vilkutellut silmäänsä monta viimeistä vuotta hyllyssäni: ota ja lue. Olen empinyt siihen tarttumista peläten, että neljänkymmenen vuoden takainen muistikuva ja illuusio särkyy.

Havistelua

Kävin tänään ensimmäisen kerran kuluvalle vuodelle vähän enemmän katselemassa lintuja. Kiertelin autolla lähialueen paikkoja ja poikkesin parisssa paikassa metsässä. Kylmä itätuuli 12 asteen pakkasessa ei laiskaa miestä houkutellut pitkäksi aikaa ulos. Pari kuukautta on mennyt vähemmillä linturetkillä. Uuden vuoden valkopäätiainen piti bongata melkein ohikulkumatkalla. Kutunivan joutsenet ja karat menivät enemmän kuvaamisen piikkiin.

puukiipijä. Certhia FamiliarisKiikariin kilahti päivän mittaan 12 uutta lajia, jotka olivat pääosin tuikitavallisia jokapaikan lintuja. Kolme vähän näyttävämpää lajia löytyi. Pähkinänakkeli Paavalniemessä ja myöhemmin pyrstötiainen ja puukiipijä. Päivä oli pilvinen ja valoa ei paljon ollut. Pyrstötiaisista ei tullut ensimmäistäkään tallennettavaksi kelpaavaa kuvaa. Puukiipijästä otetuista paristakymmenestä kuvasta vain oheinen jäi jäljelle ja senkin edes osapuilleen kelvolliseksi pelasti Photoshop CC:n mainio, uusi toiminto tärinän vähennys. Kiipijän nokan kärki vain jää oksan taakse.

Olen viime vuosina pitänyt omaa tilastoa vain vuodareista enkä välttämättä tiedä onko siinäkään oikein rahvakkaasti mieltä. Samat linnut siellä komeilevat joka vuosi muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Vuodaritilasto jatkukoon kaikesta huolimatta. Muihin tilastoihin ja kilpailuihin en enää ole muutamaan vuoteen osallistunut. Emmeköhän me joudu kilpailemaan niin monilla aloilla työelämässä ja muualla, ettei enää harrastuksen kanssa pidä kisata. Jotenkin ymmärrän, että syksyisiä ja talvisia lintuhavaintoja voidaan saada ehkä paremmin talteen kilpailun avulla. En enää oikein ymmärrä, että puoli Rovaniemeä ramppaa talvisen kottaraisen perässä. Näkeehän niitä kesälläkin. Joku vuosi sitten olisin minäkin ollut paikalla putki sojossa. En ole enkä tule olemaan siinä mielessä mikään puhdas pulmunen.

Tänään tuntui taas mukavalta istua ja seurailla lintuja. Jökötin eräällä ruokintapaikalla toista tuntia ja vain katselin. Voittaa melko monta telkkariohjelmaa.

Edellisessä postauksessa kerroin osallistumisestani Vuoden Luontokuvakilpailuun. Tottahan on, että pärjääminen siinä hivelisi itsetuntoa. Mahdollinen pärjääminen voisi tuoda muutaman euron eläkeläisen talouteen.

VLK

Olen osallistunut 5-6 vuotena Vuoden Luontokuvakilpailuun. Neljänä edellisenä vuotena olen päässyt 1-2 kuvalla semifinaaleihin asti. Viime vuonna semeissä oli vain yksi kuva enkä tänä päivänä tiedä mikä se on. Aikaisemmin semifinaalikuvistakin on tullut tieto. Yksikään kuvistani ei ole luikahtanut loppukilpailuvaiheeseen.

Viime vuonna päätin, että olkoot koko touhu. Toissa ja viime vuoden voittajat ovat olleet hienoja, mutta eivät mielestäni ehkä aivan kilpailun voittamisen arvoisia.

lapinalppiruusu, Rhodorentron LapponicumMaksoin tänään kilpailun osallistumismaksun, joka Luontokuvaajien jäsenille ei aivan mahdoton ole. En ole vielä katsonut mitä kilpailuun laittaisin, mutta aikaa on 27.1. asti. Kuvia voi laittaa vuosilta 2013 ja 2014. Jostain muistin lokeroista pitäisi vain kaivaa esille, mitä sinne olen edellisenä vuonna lähettänyt. Samaa kuvaa ei kahta kertaa saa kilpailuttaa.

Kaivelen kilpailun sallimat 25 kuvaa aivan periaatteesta ja lähetän ne. Ovat aivan varmasti ns perinteisiä luontokuvia ilman mitään kameran liikuttamisella aikaansaatuja taidekuvia. Oheinen Jehkaksella otettu kuva lapinalppiruususta oli kuvistani toisena toissavuoden semeissä.

Karojen kukkoilua

Olen vuosia seurannut Rovaniemen alueen koskikarojen touhuja ja muutamana talvena käynyt kuvaamassa Kutunivankin karoja. Nyt niitä oli paikalla kuusi.

Koskikarat ovat havaintojeni mukaan varsin sopuisia lintuja talvehtimisalueillaan. Joskus niitä näkee useita sukeltelemassa varsin lähellä toisiaan. Uuden vuoden aikana näin kolme kertaa karojen reviirikiistoilta vaikuttavia nahisteluja. Kuvassa oleva tilanne oli ainoa, josta sain 22 kuvaa ja oheinen on niistä ainoa edes lähes käyttökelpoinen. Sekin kovasti cropattu ja kohinainen.

koskikarat taistelevat. Cinclus cinclus fightingKuvasta näkyy, että kahdella karalla on todella jotain hampaankolossa toisiaan vastaan. Nahistelu vedessä jatkui useita minuutteja. Kuvassa toisella linnulla on toisen pyrstösulat kovassa kohtelussa. Vedessä riitelyn jälkeen linnut ajoivat toisiaan edelleen takaa lentäen. Nahistelu jatkui, niinkuin yllä sanoin, useaan otteeseen.

Joku paikalla käynyt kuvaaja esitti, että ilmassa olisi jo kevättä. Siihen en usko. Kyse voi olla paraista pyyntipaikoista. Kotimatkalla autossa oli aikaa ajatella. Yksi ajatus tuli mieleen, kaukaa haettu, mutta kuitenkin… Meillä talvehtivat karat ovat Norjassa pesiviä lintuja. Olisiko mahdollista, että Kutunivan karoista ainakin yksi onkin Suomessa pesivä ja muut Norjan kantaa. Finski vastaan norski. Kuka tietää, minä en ainakaan.

Kutuniva näytti mistä nimensä on saanut. Sillan yläpuolella möyrähteli muhkean kokoisia siikoja selkäevä pinnassa. Kutuaika lopuillaan.