Hieno päivä

Koskikara, Cinclus cinclusLähdettin aamupäivällä liikkeelle, kun päivä oli valjennut sen verran, että kuvaaminen voisi onnistua. Täällä siihen ei tähän aikaan vuodesta tarvitse menettää aamu-unia. Parin nuhjuisen päivän jälkeen taivas oli melkein pilvetön. Ensimmäinen pysäkki oli Kutunivassa, jossa kuvattiin karoja ja joutsenia. Karoja oli paikalla kuusi ja joutsenia seitsämän. Valo oli aika hienon oranssiin vivahtava.

SONY DSCAjettiin sitten Pallakselle kuvaamaan tunrurimaisemia. Hienoja tykkykuusia, joiden latvat alkoivat siellä täällä painumaan luokille lumen painosta. Aurinko yritti nousta jo taivaanrannan yläpuolelle. Hurautettin myös Raattamaan päin. Pallasjärven pohjukassa lämpötila muuttui nopeasti. 5-6 asteen pakkanen lopahti kerralla plussan puolelle ja kaikkialla muualla puissa olevat tykyt loppuivat yhtä seinään. Kuvia syntyi kahteen kameraan 750 ja kymmenkunta lyhyttä videon pätkää. En ole käynyt kuin otannalla niitä läpi. Tuhti urakka vielä odottamassa.

Olemme majoittuneet ties monettako kertaa Särkijärven Majoille. Viime vuonna jätettin varaus niin myöhäiseksi, että tilaa ei ollut ja jouduimme majoittumaan Pallakselle englantilaisten seuraan, Täällä on tupa täynnä ranskalaisia. Kävimme tuokio sitten Tarjan laatimalla uudenvuoden illallisella. Aivan heti en muista syöneeni yhtä maukasta illallista leikkelepöytineen. Tarjan oman reseptin mukaiset pienet kangassienet ja riimihärkä olivat huippua.

Aterian jälkeen valoimme ranskalaisten kanssa tinoja. Perinne oli heille outo ja lapsuudesta juontuneiden perinteidemme avulla pystyimme muutamille jopa ennustamaan ensi vuotta.

Mainokset

Valkopäätiainen

Pari postausta sitten ennakoin käyntiä katsomassa Kurtakon tiaista. Matkaa Särkijärvelle Muonioon tuli vain muutama kymmentä kilometriä lisää. Koko matkan Rovaniemeltä perille asti oli tasaisen harmaa valaistus, joka vaikeutti tien näkemistä. Ennen kaikkea välit Kaukonen-Kurtakko ja Ylläs-Rauhala oli tuskien taivalta kapeilla teillä. Piti vain ajaa melkein perstuntumalla ja yrittää pysyä aurauskeppien välissä. Tietä ei aina pystynyt erottamaan.

Matkalla näkyi kolmisenkymmentä teertä,kaksi hiiripöllöä, jotka kaikki oli helppo havaita kauniin kuuraisista tai lumisista puista. Tien penkalla oli Kallon kylän tietämillä kaksi riekkoa,joita ei voinut havaita ennen kuin ne pölähtivät auton edestä lentoon ja mustat  pyrstön reunasulat näkyivät lumista maisemaa vasten.

valkopäätiainen, parus cyanusTiainen löytyi heti, kun tulimme paikalle. Kävin koputtelemassa isäntäväen ovea lupaa kysyäkseni, mutta ketään ei ollut kotona. Heti peräämme paikalle tuli kainuulainen pariskunta, joka myös ehti saada linnusta kuvia ja vähän myöhemmin toinenkin auto ja kaksi miestä komeine putkineen. He ehtivät vain näkemääm tiaisen lentävän tien yli näkymättömiin. Vuoden toinen elis.

Pissihaukka

Joulupyhien aikana Optimistin kanssa juttu juontui hiiripöllöön ja sen vanhaan kansanomaiseen nimitykseen pissihaukka. Olen tiennyt nimityksestä melkein siitä lähtien, kun pohjoiseen muutin. En vain ole koskaan tullut selvittääkseni mistä oikein on kyse. Haukka on varsin ymmärretävää. Hiiripöllöhän muistuttaa lennossa melkein enemmän haukkaa kuin pöllöä. Sitä puolta en lähtenyt etsimään ja toivottavasti ajatukseni on oikea.

hiiripöllö, surnia ululaVaan mitäpä se pissi on. Arvaukseni mukaan sillä ei olisi mitään tekemistä nimestä ensimmäisenä mieleen tulevan asian kanssa. Kävin läpi kaikki hyllystäni löytyvät lintuihin liittyvät kirjat. Niistä ei löytynyt halaistua sanaa asiasta. Sitten ei kun googlettamaan. Sieltäkin piti aukoa aikomoinen määrä sivuja ennenkuin tärppäsi. Vastaus löytyi niinkin kaukaa kuin Suomen Muinaistaideseura Ry:n sivuilta. Seura julkaiseen harvakseltaan Aurinkopeura-nimistä julkaisua, Sen viides numero käsittelee lintuja muinaiseessa taitessa ja lintuihin liittyvää mytologiaa. Julkaisu on netin lisäksi saatavissa myös paperisena ja aion sen tilata. Sen verran mielenkiintoista asiaa siinä näyttää olevan ja mieluummin löhöän sohvalla paperijulkaisun kanssa kuin selaan parisataasivuista juttua netistä kovalla tuolilla istuen.

Julkaisussa on Pekka Laaksosen artikkeli Lintuja ja ihmisiä (Laaksonen on Suomen Kirjallisuuden Seuran eläkkeellä oleva Kansanrunousarkiston johtaja). Tässä Laaksosen artikkelista osa:sivuta 158: ”Perä-Pohjolassa tunnetaan nimet hiiripissi, pissihaukka tai pissipökki eli pissi. Pissi tarkoittaa näissä murteissa ”pilkkaa” tai ”täplää” eli pissikivi on kirjava kivi. Pöllön rintahan on täynnä täpliä eli pissejä. Siitä nimi.”

Joulun odotusta

Tänään on ollut muistini mukaan ensimmäinen pilvetön päivä joulukuussa eikä niitä monta tainnut olla marraskuussakaan. Pakkanen on pysynyt vielä kohtuullisena, mutta pyhiksi luvataan aivan tuhdin oloista kylmää.

Kaksi lapsista on pitänyt työ- ja harjoitteluhommiensa takia majaa olkkarissani kuun alusta asti ja nyt odotellaan kolmatta lasta  avovaimoineen ja kohtuullisen isoine koirineen ( rotweiler ja bullmanstiff). Jos kaikki kerääntyvät tänne, 60 neliön poikamiespoksini käy ahtaaksi. Onhan sitten sitä mukavampi ja tiiviimpi tunnelma. Harvoin kaikki tenavat ovat yhtä aikaa samassa paikassa kanssani.

OukkuOlen vihreänä kateudesta katsellut tromssalaisten kuvia lähipäiviltä. Upeitä kaamosajan valaistuksia. Pari viikkoa sitten siellä ollessani satoi koko ajan. Olen lähdössä uudenvuoden viettoon Pallaksen kupeelle Särkijärvelle. Toivottavasti silloin siellä tai Ylläksellä olisi kirkkaampaa. Oheiskuva on otettu uuden vuoden aikaan 2013 olkkarini ikkunasta Oukulle.

Kurtakossa on jo pitkään majaillut valkopäätiainen. En moista ole koskaan nähnyt. En yleensä ajele bongausten perässä, mutta sitä kautta ajaen ei kummoista mutkaa matkaan tulisi. Katsotaan nyt. Kutunivan joutsenista ainakin taidan saada uudenvuodentervehdyskuvan. (hups sanan pituus, jos se oikein on)

Hyvää joulua ja menestystä uudelle vuodelle kaikille. Teitä on tänä vuonna käynyt kurkimassa tekemisiäni ja menemisiäni ennätysmäärä. Kiitos

Suomu

Suomu on tämän päivän uutisten mukaan ainakin hetkeksi välttänyt konkurssin, joka on sitä uhannut jo muutaman vuoden ajan.

Äitini sisko perheineen asui 60-luvun puolilvälin molemmin puolin Kemijärvellä. Kävin vanhempieni kanssa siellä viettämässä hiihtotolomaviikkoja. Ensikoskesketuksen lasketteluun sain Pyhän silloisessa ainoassa rinteessä, joka on nykyään tuolihissin oikealla puolella, vuokrasuksilla ja hiihtokoulun opetuksessa. Siitä lähti vuosikymmenien harrastus.

Suomulla kävimme seuraavani vuosina jo omilla suksilla. Paikka on jäänyt mieleen ensimmäisinä hyvin kaupallisesti hyödynnettyinä laskettelukeskuksina. Suomen freestyle- ja kumparelaskettelumenestys on juuriltaan Suomulla. En osaa sanoa miksi paikka on nyt jäänyt niin onnettomalle markkinoinnille.

SONY DSCOma lasketteluharrastukseni on jäänyt jo aikoja sitten. Nivelet eivät kestä. Mahdollisuuksia Oukulla ja muualla olisi lähimmillään parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä.

4-3 vuotta sitten olin Suomulla kaksi kertaa vuokrakämpässä viikon verran. Silloin näytti hyvältä. Hotellia remontoitiin ja laskettelijoita oli riittämiin. Nuorten jonkinlaisia harjoitusryhmiä oli paikalla molemmilla kerroilla.

Minä en käynyt kummallakaan kerralla edes suksilla vaan liikuin autolla Kemijärven ympäristössä kameran kanssa. Kuvassa keväisiä joutsenia niiltä reissuilta.

Hatunnosto NRK:lle

Sattui silmiini NRK:n (Norjan yleisradioyhtiö) sivuilta uutinen, jonka mukaan yhtiö aloittaa kesällä 2016 koko kesän kestävän seurannan Hornøyan saaren pesimälinnustosta useamman kameran avulla. Ohjelma on tarkoitus lähettää päivittäin 1-kanavalla lyhyinä jaksoina parhaana katseluaikana ja 2-kanavalla pidempinä jaksoina. Huikea suunnitelma. NRK:n sivuilla (nrk.no/natur) on Suomessakin nähtävissä osa Ut i Naturen ohjelmia, joita meidänkin telkkarissa näytetään. Katseluoikeudet Suomessa liittynevät muiden kuin NRK:n tekijänoikeusasioihin, kaikki jaksot eivät ole katsottavissa. Jos Hornyan ohjelma on vain NRK:n omaa tuotantoa, voi meidänkin ehkä olla mahdollista seurata sitä. Saa nähdä.

Kuvassa pari vuotta sitten Hornøyalla kuvattu ruokkiruokki

Saarella on nytkin kaksi yksityisen yhtiön sinne viemää kiinteästi paikallaan olevaa kameraa, joista voi seurata lunnien ja pikkukajavien pesintää.

Museossa

Ajoin päivän mittaan takaisin kotiin. Jälkikasvua alkaa kertymään viikonloppuna Rovaniemelle loppuvuoden ajaksi. Lähdin vesisateessa ja tulin talven kautta vesisateeseen. Muonion tietämillä olin hämärän aikaan ja saatoin ihastella tykkypuita ja kunnon talvisia maisemia. Toivottavasti sade ei vie taas kerran Rovaniemen lumia.

Kävin eilenkin valasjahdissa. Ne löytyivät viitisen kilometriä kauempana vuonosta kuin keskiviikkona. Kuvaajalle sää oli vielä pimeämpi kuin edellisenä päivänä. Seisoimme tsekkiläisen pariskunnan kanssa kymmenmetrisellä törmällä, kun miekkavalaat tulivat 100 metrin päähän. Ehdin ottaa muutaman kuvan ennekuin alkoi taas satamaan kaatamalla. Kamerat ja mieskin autoon sateen suojaan. Sateen loputtua parvi oli uinut jo teille tietämättömille.

Tromsø Museum Universiteetsmuseet järjesti eilen illalla kymmenen kerran Desembernatt-tapahtuman.kärpän täyttäminen Museo ei ole koolla pilattu. Viihdyin siellä kuitenkin kuusi tuntia. Paikka oli täynnä erilaisia tapahtumia, useita käytännön työnäytöksiä (kuvassa konversaattori täyttämässä kärpän nahkaa), tinasotilaiden valua, enkelien askartelua lapsille. viikinkien haarniskan väkertämistä, DNA :n tunnistamisen esityksiä, perhosten siipien väreihin perehtymistä mikroskoopin kautta ja ties mitä. Pieniä professoritason luentoja lepakoista, lapintiiran muuttomatkasta, revontulsta ja monista muista aiheista. Museo oli pullollaan väkeä.

Mari BoinePuolenyön aikaa oli ainakin minulle eräs illan kohokohdista. Museon johtaja (entinen Alta-aktivisti) haastetteli Mari Boinea. Jälkeenpäin kuulin, että he ovat vanhoja tuttua ja haastattelu sujui leppoisissa merkeissä haastattelijan unohtamatta vaikeitakaan aiheita. Saamelaiskysymys on Norjassa meitä puhutumpi aihe. Boine kertoi lapsuudestaan ja aktiiviseksi ryhtymisestään, mutta väisti kysymyksen sanomalla, etttä saamelaiset eivät ole läheskään ainoa vähemmistö mainiten mm palestiinalaiset. Boine osoittautui loistavaksi humoristiksi, joka useaa painavaa lausuntoaan kevensi lopuksi hersyvällä vitsailulla. Ennakkotiedoissa oli maininta, että haastatteluun ei kuulu musiikkia. Niinpä vain saimme kuulla Violeta Parran kappaleen Gracias a la vida (Elämälle kiitos) saameksi. Enpä ole sitä ennen kuullut enkä usko lukijoittenikaan kuulleen.