Optimisti sai nakkelinsa


Edellisessä postauksessa Optimistin pähkinänakkelielis oli lipumassa sivu silmien. Vuosia piinannut onneton tuuri oli taas toteutumassa.pähkinänakkeli Eilen pessimismi vaihtui kuitenkin onnelliseen hymyyn. Nakkeli palasi takaisin Paavalniemen ruokinnalle. Kumpikaan meistä ei ole himobongareita, mutta nakkelin häviäminen paikkakunnalle tuloa edellisenä päivänä olisi voinut ehkä korveta. Optimistin kamera rutisi tiivistä tahtia. En ole nähnyt saannoksia. Minä otin parisataa kuvaa, joista jäljelle jäi vain viitisentoista kappaletta. Niistä yksi ohessa.

Keskiviikkona retkeilimme Vikajärvellä. Korpikoskessa oli 2 karaa, Vikakönkäällä ei ollut yhtään. Sillan päässä kiereteli seitsämän pyrstötiaista.

Vaattungilla oli aivan hiljaista, ei linnun lintua.

Lapin Kansaa myöten on uusisoitu Ounaskoskella kierrelleistä merikotkista. Keväisin ja syksyisin ne ovat kohtuullisen helposti nähtävissä keskellä kaupunkia. Niitä en ole nyt käynyt bongaamassa. Sen verran kiinnostaa kuitenkin, että olen aika ajoin nostanut päätäni sohvalta ja katsonut näkyisikö kotkia joen päällä lentelemässä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s