Toisenlainen lintukirja


Jokunen päivä sitten kävin kirjastossa. Sieltä tarttui mukaan Ingvar Svanbergin (liekö nimi enne) kirja Fåglar i svensk folklig tradition (Dialogos 2013). En ole lukenut kirjaa (vielä) kannesta kanteen vaan selaillut sitä sieltä täältä ja lukenut artikkeleita joistakin linnuista. Kirjassa on esitelty kansanperinnettä 74 eri linnusta. Jotkin jutut ovat vainn puolen sivun mittaisia ja jotkut saavat tilaa useamman sivun verran.Lyhenkin tutustumisen jälkeen olen löytänyt paljon mielenkiintoista luettavaa, josta seuraavassa pari esimerkkiä.

270914_8398Revontulien synnystä olen kuullut ja lukenut paljonkin erilaisia tarinoita, mutta kirjasta löytyi minulle aivan uusi selitys Pohjois-Ruotsista. Joutsenet olivat kisailleet joskus ammoisina aikoina siitä, kuka pystyy lentämään kauimmaksi. Linnut olivat lentäneet niin pitkälle maailman ääriin pohjoiseen ja kylmään, että niiden siivet olivat jäätyneet taivaalle.

Tornionjokilaaksosta, Vittangista löytyy selitys kaikkien tuntemaan sanontaan, jonka taustaa en ainakaan minä ole koskaan tullut miettineeksi. Tässä sanonta siten kuin se on kirjassa esitetty ilmeisesti meän kielellä: ”menee kuin pyy maailman lopun eelä”. Pyy oli aikojen alussa ollut niin suuri lintu että kun se nousi lentoon, maa tärisi ja Jeesuksen sydän sykähti. Silloin Luoja otti pyystä pieniä palasia ja jakoi ne kaikille luoduille. Siksi pyy on nykyään niin pieni. Joidenkin tarinoiden mukaan maailman lopussa pyy saa takaisin entisen kokonsa.

Kirjan mukaan paljon lintuihin liittyvää kansanperinnettä kietoutuu erilaisiin ennusmerkkeihin kuten kuolema, erilaiset onnettomuudet ja miksei kaikenlaiseen hyvänkin ennustamiseen. Jos metsästäjä tapasi ensimmäiseksi kuukkelin, kannatti kääntyä takaisin. Saalista ei tulisi. jne

Kansanperinne taitaa kiinnostaa ihmisiä. Joskus aikanaan kirjoittamani lyhyt postaus kuukkelista ja siihen liittyvistä eri maiden uskomuksissa on ylivoimaisesti eniten luettu kirjoitukseni.

Tähän asti lukemani perusteella voisin toivoa, että joulupukki kuuluu lukijoihini.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s