Toisenlainen lintukirja

Jokunen päivä sitten kävin kirjastossa. Sieltä tarttui mukaan Ingvar Svanbergin (liekö nimi enne) kirja Fåglar i svensk folklig tradition (Dialogos 2013). En ole lukenut kirjaa (vielä) kannesta kanteen vaan selaillut sitä sieltä täältä ja lukenut artikkeleita joistakin linnuista. Kirjassa on esitelty kansanperinnettä 74 eri linnusta. Jotkin jutut ovat vainn puolen sivun mittaisia ja jotkut saavat tilaa useamman sivun verran.Lyhenkin tutustumisen jälkeen olen löytänyt paljon mielenkiintoista luettavaa, josta seuraavassa pari esimerkkiä.

270914_8398Revontulien synnystä olen kuullut ja lukenut paljonkin erilaisia tarinoita, mutta kirjasta löytyi minulle aivan uusi selitys Pohjois-Ruotsista. Joutsenet olivat kisailleet joskus ammoisina aikoina siitä, kuka pystyy lentämään kauimmaksi. Linnut olivat lentäneet niin pitkälle maailman ääriin pohjoiseen ja kylmään, että niiden siivet olivat jäätyneet taivaalle.

Tornionjokilaaksosta, Vittangista löytyy selitys kaikkien tuntemaan sanontaan, jonka taustaa en ainakaan minä ole koskaan tullut miettineeksi. Tässä sanonta siten kuin se on kirjassa esitetty ilmeisesti meän kielellä: ”menee kuin pyy maailman lopun eelä”. Pyy oli aikojen alussa ollut niin suuri lintu että kun se nousi lentoon, maa tärisi ja Jeesuksen sydän sykähti. Silloin Luoja otti pyystä pieniä palasia ja jakoi ne kaikille luoduille. Siksi pyy on nykyään niin pieni. Joidenkin tarinoiden mukaan maailman lopussa pyy saa takaisin entisen kokonsa.

Kirjan mukaan paljon lintuihin liittyvää kansanperinnettä kietoutuu erilaisiin ennusmerkkeihin kuten kuolema, erilaiset onnettomuudet ja miksei kaikenlaiseen hyvänkin ennustamiseen. Jos metsästäjä tapasi ensimmäiseksi kuukkelin, kannatti kääntyä takaisin. Saalista ei tulisi. jne

Kansanperinne taitaa kiinnostaa ihmisiä. Joskus aikanaan kirjoittamani lyhyt postaus kuukkelista ja siihen liittyvistä eri maiden uskomuksissa on ylivoimaisesti eniten luettu kirjoitukseni.

Tähän asti lukemani perusteella voisin toivoa, että joulupukki kuuluu lukijoihini.

Mainokset

Pirttipäivä

Tänään on pilvinen ja tuulinen päivä, joka ei juuri houkuttele ulkoilemaan. Pakollinen kauppassa käynti vahvisti päätöstäni pysyä loppupäivä kotona neljän seinän sissällä. Olen käynyt läpi syksyn aikana otettuja kuvia ja karsinut niitä mahdollisimman kovalla kädellä.

Eilen kiertelin tuttuja paikkoja. Lähdin alunperin käymään Optimistin asialla ja vasta Niskanperällä huomasin, että mukana oli vain pitkällä putkella varustettu runko. Edellisyön lumisateen jäljiltä olisi ollut käyttöä muullekin putkelle. Niskanperällä kierteli 100-150 rastaan parvi. Räksiä varmaan suurin osa, mutta taivasta vasten varjokuvina näkyvistä linnuista ei varmuudella pystynyt sanomaan oliko joukossa muitakin rastaita.

Tornin edessä oli kolmisenkymmentä vesilintua, jotka olivat suoraan sillä hetkellä paistanutta aurinkoa vasten. Taas jäi varma lajimääritys tekemättä, mutta näyttivät olevan haapanoita ja tukkasotkia. Sama vastavalo oli myös Kolpeneen täyttömaa-alueella. Vesilintuja oli enemmän ja ne olivat kauempana; kuutisenkymmentä lintua ja laijit näyttivät samoilta. Pöykkölän puoleisella rannalla oli 200.300 lokkia.

närhiIsmo oli täyttänyt Tavivaarassa ruokinta-automaatit ja ripustanut talipötköt paikalleen.Olin paikalla puolisen tuntia ja paikalla oli kovin hiljaista. Ainoa lintu, jonka näin oli kuvan närhi. Sekään ei tullut ruokailemaan vaan kierteli ympärillä ja lymysi enimmän aikaa puiden kätköissä. Yritin ottaa siitä kuvia, joissa vain pää näkyy havujen takaa, mutta eihän tarkennus siihen osunut. Kuvan taustalla on edellisyönä satanut parikymmen senttinen lumi, joka oli ehtinyt tippumaan jo puista alas.

Hypätään nyt kolme, neljä viikkoa takaisin päin.

En enää muista mitä mahdoimme isän kanssa etsiä hänen komeroistaan. Tein kuitenkin sieltä kaksi löytöä. Isän muuttaessa omakotitalostamme nykyiseen asuntoonsa, näin ensimmäisen kerran vaariltani periytyneen luvattoman pistoolin. Sovimme silloin isän kanssa, että hän käy luovuttamassa sen poliisille, mutta komeron pohjalla se edelleen oli. Vein sen viranomaisille, jotka saamani pöytäkirjan mukaan tulevat sen aikanaan huutokauppaamaan.

Avioerossamme sovimme entisen vaimoni kanssa, että hän saa kuvistamme paperiversiot ja minä diat. Oma diaprojektorini oli rikkoutunut korjauskelvottomaksi jo ennen eroa. Kaupat eivät ole enää pitkään aikaan myyneet laitteita hyllystä vaan ne olisi pitänyt  tilata ties mistä ja ne olisivat maksaneet maltaita. Kirpputoreiltakaan en niitä ole löytänyt. Äsken mainitsemani komeron pohjalla oli isän projektori, jonka hän lupasi ottaa mukaani. Dioja on joitakin tuhasia. Ne ovat kaikki valmiina kelkoissa, mutta loppupään kuvat ovat dokumentoimatta ja katselujärjestys siis aivan sattumanvarainen.. Toissa iltana katselin ensimmäiset 400 ja katselu-urakkaa riittää pitkäksi aikaa. Hellyttävää katsella kuvia kahdenkymmenen vuoden jälkeen lapsista aivan pieninä. Homma jatkuu tänään kunhan ilta pimenee.

Neljän kuukauden kesäloma takana

Kotiuduin eilen illalla mökkireissulta. Oli neljä kuukautta Pataniemen rauhaa, hienoja ilmoja, loppukesän hiljaisia ja pilkkopimeitä öitä, hyviä hetkiä sukulaisten, vanhojen kavereiden ja mökkinaapureiden kanssa. Elämään mahtuu ikäviäkin hetkiä. Syyskuussa jouduin käymään kaksissa hautajaisissa.

Parhaat luontokokemukset koin alkukesästä Pyhä-Häkin kansallispuistossa sinipyrstöä kuunnellessa ja katsellessa ja pitkin kesää kuikkien, joutsenten ja härkälintujen elämää seuratessa. Loppukesän hieno elämys oli käydä isän (92-v) kanssa Satosuolla, jossa löysimme viisi petolintua huippuna 1kv punajlakahaukka.

Kävin heinäkuun loppupuolella reilut kaksi viikkoa pohjoisessa, mutta siitäkään ajasta en ehtinyt montaakaan yötä viettää kotona. Jaana oli kesätöidensa takia pitämässä ison osan kesää huushollia kunnossa.

SONY DSCViimeiset viisi päivää kuluivat Optimistin kanssa Kuusamossa pilvettömän taivaan alla. Kävelyt jäivät vain pariinkymmeneen kilometriin, mutta joillain reissuilla oli jalkasen kuntoa kohottavia ylös-alas kulkevia intervalli-harjotteita. Teimme kaksi reissua Valtavaaralle, joista ensimmäisellä yllämme kierteli kaksi merikotkaa ja kävelimme Pienen Karhunkierroksen reitillä.  Kesän hienoimpia kokemuksia oli Optimistin puoliväkisin järjestämä, edellisessä postauksessa kertomani karhukuvaus piilokojusta. Kuvassa Konttainen ja Konttaisjärvi.

Jouduin mielenkiintoiseen paikkaan

Olemme optimistin kanssa tehneet useana syyskuuna lähtöä Kuusamoon Nature Photo-tapahtumaan. Aikataulut eivät ole osuneet lainkaan kohdalleen, eivätkä nytkään osuneet täydellisesti. Minulla oli lauantaina hyvän ystäväni hautajaiset Saarijärvellä ja ehdin paikalle vasta myöhäisillalla, mutta Optimisti huristeli paikalle jo lauantain esityksiin. Sunnuntaina sitten istuimme yhdessä Kuusamotalon salissa ja katselimme kuvaesityksiä.

Päivän mittaan tapasimme vanhan tuttumme Mäkelän Jyrkin, joka kesken kaiken jutustelumme kysäisi haluaisimmeko lähteä kuvaamaan karhuja ja hän voisi järjestää kohtuuhintaisen kuvasession. Jyrki lähti ja Pekka tuli jututtamaan meitä ja tarjosi melkein ilmaisen piilokojuillan tälle päivälle. Minä en oikein koskaan ole ollut innostunut piilokojukuvauksista. Mieluummin kuljen kamera olalla ja kuvaan sitä mikä vastaan tulee. Optimisti sitä vastaan oli heti kuin lentoon lähdössä ja minun mielipidettä ei juurikaan kuunneltu. Onneksi, näin jälkeenpäin ajateltuna. Tuskin saisin karhusta koskaan vakaalla kädellä ja rauhallisesti otettua kuvaa ilman piilokojua.

Aamupäivällä nousimme Valtavaaran päälle, josta näimme hienoja maisemia ja suoraa päämme päällä lentävät kaksi merikotkaa. Toinen oli aikuinen lintu ja toinen joko 1kv taI 2kv.

Neljän aikaan lähdimme sovitusti ajamaan kojulle. Ajoimme Kuusamon keskutasta noin 40 minuuttia aivan Venäjän rajan tuntumaan. piilokojuPaikalle johon autot jätettin kuulimme, että noin puolen kilometrin päässä olevan kojun edessä oli karhuja odottamassa meitä. Mitä vielä. Olivat ehtineet poistua paikalta ennenkuin pääsimme perille. Alkoi auringonlaskuun asti ehtivä odotus ennen kuin karhut tulivat uudelleen paikalle. Mikäpä siellä oli odotellessa lämpimässä ja viihtyisässä majassa.

Kuvaajan kannalta mesikämmenet tulivat liian myöhään. Valoa ei tahtonut riittää vaikka turboruuvia olisi vääntänyt yli äärirjojen. 150914_7742-2Sen verran sormi oli namikalla, että viitisensataa kuvaa oli kortilla, kun sen tyhjensin. En ole vielä ehtinyt käydä läpi kuin osan kuvista, josta tässä yksi maistiainen.Paikalla oli, kun karhut tulivat, koko ajan kaksi karhua ja kaksi muuta kävi pyörähtämässä. Kojun omistaja, Veikko, tunnisti kaikki karhut ja osasi nimetäkkin vanhimmat yksilöt.

Kiitämme Jyrkiä hetken mielijohteesta tulleesta esityksestä ja Veikon ja Pekan Karhukuvaus Kuusamoa hienosti järjestetystä illasta. Yleensä en mainosta postauksissani, mutta nyt haluan niin tehdä.

Putputti

Minut pyydettiin eilen puolen päivän maissa lähitaloon syömään muikkuja, joita siellä oli odottamassa kohtuu suuri määrä. Tuula paistoi niitä muurinpohjapannulla voita säästämättä. Parahultaisen kokoiset, sormisyötävät kalat hupenivat sitä mukaan kun emäntä ehti niitä paistaa. Maha killillään joku ehdotti, että lähdetään Putputtiretkelle. Kaunis, lämmin ja tuuleton päivä.

Muutama lähiseudun mies oli viime syksynä ostanut kimpassa naapurikunnasta muutamalla satasella vanhan keskimoottoriveneen. Talven mittaan oli pantu kuntoon kaksitahtinen Vickers ja keväällä kunnostettu ja vähän uusittukin itse venettä. Toukuun lopulla vene laskettiin vesillle. SONY DSCVähän hurjan näköinen vekotin se on, mutta toimiva värkki. Vickers kuljettaa venettä yllättävän kovaa vauhtia ja ennen kaikkea äänettömästi. Nykyajan moottorit kuulee paljoan kauempaa kuin Putputin tulon. Olen jo alkukesästä päässyt testaamaan veneen kulkua.

Lähdimme kiertämään Pyhäjärveä ja rantauduttiin Husunsaaren kärkeen keittämään nokipannukahvit. Vene on reksiteröity kahdeksalle hengelle, meitä oli nyt kyydissa seitsämän. Kierreltiin pitkin Pyhäjärveä ja käytiin paikoissa, joissa en ole vuosiin käynyt. Kuvassa porukat ovat menossa veneeseen kahvitauon jälkeen.