Huipputunti


Näin maanantaina taas kolme minkkiä niemessä. Kävin mökkinaapurilta lainaamassa aikaisemmin sovitusti kaksi loukkua, jotka viritin pyyntiin. Vaikka täällä on satanut oikeastaan koko ajan Tukholman reissun jälkeen, maa on pöllyävän kuivaa lapiosyvyyteen asti. Pinnassa on vain pari senttiä kosteaa maata. Etsin matoja monesta paikasta löytämättä ainoatakaan. Syöttikalojen onkiminen siis jäi. Laitoin loukkuihin syötiksi makkaroita paremman puutteessa. Olin iltapäivän kirkolla isän luona ja sinä aikana molemmista loukoista olivat syötit hävinneet. Toinen loukku oli lauennut, mutta oli tyhjä ja toinen taas edelleen vireessä. Veikkaisin ruokailijoiksi myyriä, jotka sopivat verkon silmien läpi. Ei taida auttaa muu kuin laittaa katiska pyytämään kunnon syöttien saamiseksi ettei makkaravarastoni hupene vääriin suihin.

Iltapäivällä isä ehdotti, että lähtisimme ajaelemaan ja kiertelemään keskustan eteläpuolen pikkuteitä. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoin Satosuon – tietysti. Siitä tulikin unohtumaton tunti. Tarkoituksenamme oli käydä katsomassa alueelle kerääntyviä kurkia, mutta aivan muut linnut tulivat pääosaan. Ajoin ensimmäiseksi alueen ehkä parhaalle havainnointipaikalle. Isäkään ei ollut paikalla koskaan käynyt ja ihmetteli alueen laajoja peltoaukeita niinkin lähellä ja valtaväylilltä näkymättömissä. Pysäytin auton ja huomasin heti ympärillä lentävän falcon, josta ehdin saada toistakymmentä kuvaa ennen kuin se lensi kauemmaksi. En siinä vaiheessa edes yrittänyt tunnistaa lintua  Katsoisin myöhemmin kuvista. Matka jatkui ja pysähdyimme muutamaan paikkaan etsimään kurkia löytämättä niitä. Neljännessä pysähdyspaikassa oli tien toisella puolella auto, jota en tunnistanut, mutta arvelin siinä istuvan myös ornin. Nousin autosta ja löysin kiikariin heti kaksi tuulihaukkaa ja ruskosuohaukan. Menin toisen auton luo, jossa istui Tammelinin Hannu, paikallinen orniguru. Hän kysyi ensimäisenä näitkö sen punajalkahaukan. Kerroin, etten nähnyt ja että seurasin kiikarilla ruskista. Lintu oli kuulemma lentänyt siihen suuntaan, jossa oli ensimmäinen pysähdyspaikkamme.

punajalkahaukka, Falco vespertinus, Aftonfalck, Red-footeed Falcon
punajalkahaukka, Falco vespertinus, Aftonfalck, Red-footeed Falcon

Ajoimme peräkanaa sinne ja punajalkahaukka istui läheisellä sähköjohdolla, mutta lähti lentoon ennenkuin saimme autot pysähdyksiin. Seurasimme sitä kauan kiikareilla, mutta kuvausetäisyydelle se ei enää tullut. Elis siitä tuli. Hannu huomasi selkämme taakse lentävän kanahaukan. Löysimme molemmat tämän vuoden poikasen kiikareihimme. Hannu viritti putkensa isää varten ja hetken houkuttelun jälkeen hän tuli katsomaan siihen. Oli mukava katsoa isän reaktioita, kun hän lopulta osasi asettaa silmänsä oikeaan kohtaan okulaarille. Harvoin olen viime vuosina isän suusta kuullut niin riemastunutta ääntä: no nyt minä näen sen.

Ajelimme sitten isän toivomuksen mukaan niitä pikkuteitä, jotka minä ihmeellstä kyllä taisin tuntea isää paremmin.

Mökillä katsoin ottamiani kuvia. Olisin ollut varmaan sormi suussa taas kerran, jos en olisi tiennyt mitä hakea. Kuvaustilanteessa olin pitänyt lintua nuolihaukkana, mutta pystyin melkoisella varmuudella tunnistamaan jo nuoren punajalkahaukan, jonka Hannu kuvan nähtyään varmisti.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s