Ferdinand von Schirach

Tarkoitukseni ei ole aloittaa kirjablogia. Haluan kuitenkin kertoa yhdestä uudesta suosikistani, hieno kirja ja kirjailija.

Joulun alla kerroin muutamin sanoin lukemistani kirjoista. Mainitsin jutussa Ferdinand von Schirachin. Joulukuussa luin hänen kaksi siihen mennessä suomennettua kirjaansa:  Rikoksia ja Collinin tapaus. Tammikuussa kirjailijalta ilmestyi kolmas suomennos, Syyllisyys. Sain sen tuoreeltaan luettavakseni kirjastosta.

Kirjailija on saksalainen asianajaja, joka kertoo omista oikeustapauksistaan. Collinin tapaus kertoo vain yhdestä oikeudenkäynnistä, joka sittemmin tuli vaikuttamaan saksalaiseen lainsäädäntöön. Kaksi muuta ovat lyhyitä kertomuksia oikeus- ja rikostapauksista. Tarinat ovat ahdistavia, mutta von Schirach osaa kirjoittaa niistä moralisoimatta, empaattisesti, hienolla ja nautittavalla kielellä. Kirjoista on tehty Saksassa TV-sarja, jonka toivoisin tulevan jollain aikavälillä jollekkin suomalaiselle kanavalle. Filmatisointi ei todennäköisesti pysty tavoittamaan von Schirachin myötäelävää kerrontaa.

SyyllisyysSyyllisyys-kirjassa on 15 lyhyttä kertomusta. Kirjassa on pari tarinaa, jotka tuntuvat liian uskomattomilta ollakseen totta. Googletin saksalaisia kirjallisuusarvosteluja eikä niissä asetettu tarinoiden totuudellisuutta kyseenalaiseksi. Eniten kaihersi tarina parista huumediileristä, joiden touhut menivät niin pieleen kuin pieleen voi mennä lopputulosta lukuunottamatta. Kaikissa kirjoissa yhtenä teemana on mahdollisuus mattimeikäläisen ajautumisesta rikolliseksi. Kuka on hyvä ja kuka on paha. Syyllisyys-kirjan viimeinen juttu on vain kolmesivuoninen loppukevennys. Se on maukas, itseironinen tarina. En muista pitkiin aikoihin nauraneeni niin makoisasti kirja kädessäni  kuin sen viimeisen kappaleen luettuani.

Aika ajoin mieleen hiipii pieni piru. Muistissa on argentiinalainen Jorge Luis Borges, joka kirjoitti novelleja uskottaviin, mutta keksittyihin asiakirjoihin perustuen. Borgesilta on ottanut mallia oppi-isänsä tunnustaen mm Umbero Eco ja Jostain Gaader.

Oli miten oli, mutta hienoja ja hienosti kirjoitettuja kirjoja. Ferdinand von Schirach on julkaissut kaksi suomentamatonta kirjaa. Jään odottamaan.

Mainokset

Onko enää järkeä?

Alkuillasta olympialaisten katselu lipsahti ehkä vähän överiksi. Kapula kourassa kruislailin kahden kanavan välillä. Toiseltä tuli vuoroin miesten pikaluistelua ja kumparelaskua, toiselta taas naisten jääkiekko-ottelu Suomi-Kanda. Lisäksi pöydällä oli läppäri, joka suolsi suoraa lähetystä miesten ampumahiihdon takaa-ajosta. Jälkimmäisestä lajista on viime vuosina tullut talvilajien suosikkini jääkiekon ohella. Mäkihyppyä miinus- ja pluspisteineen en ole viitsinyt katsoa enää pitkiin aikoihin. Maastohiihdonkin seuraaminen on jäänyt vähille. Varsinkin 50 kilometrin yhteislähdöt ovat formuloitakin yksitoikkoisempaa seurattavaa. Äijät hiihtelevät 45 kilometriä ja tarinoivat välillä keskenään ja viimeiset 4-5 kilometriä sitten hiihdetään kilpaa.

Jostain kumman syystä yhdeksi postauksieni hakusuosikiksi on viime aikoina tullut noin vuosi sitten kirjoittamani juttu kuukeliin liittyvistä kansanuskomuksista. Aina sitä on joku silloin tällöin käynyt kurkkaamassa, mutta viimeaikoina siihen on osunut useampiakin hakuja saman päivän aikana.

KoskikaraHain viime perjantaina kansalaisopistossa alkaneeksi tarkoitetulle videon muokkauskurssille. Kurssi oli kuitenkin peruutettu ilmeisesti vähäisen osallistujamäärän takia. Olen vuoden verran yrittänyt opetella järkkärillä elävän kuvan ottamista. Aineistoa on kertynyt jo parin, kolmen tunnin verran ja siitä pitäisi alkaa muokata jotakin edes vähän järkevää. Omin avuin alkuun pääseminen on ollut aika turhauttavaa. Ei auta kuin ponnistella edelleen. En ole lisännyt kuvasivuille pitkiin aikaan uusia kuvia vaikka lakkarisssa olisikin sinne sopivaa materiaalia. Perjantaina lisäsin sinne ensimmäisen videon pätkän. Kävin torstaina Korpikoskella sillä töin, että saisin karoista elävää kuvaa. Lisäsin kameraan telejatkeen eikä pilvisenä ja pimeänä päivänä sen kanssa valo olisi riittänytkään stillkuvien ottamiseen. Pätkä kestää 6:40 ja on aivan muokkaamaton. Siinä näkyy mielestäni melko monipuolisesti karan eri touhuja. Otosta pienentäessäni siitä jäi ääni jonnekkin taipaleelle, mutta ei siinä muuta olisi kuunutkaan kuin kosken kohinaa ja pari aivastustani. Parin tunnin rupeman aikana sain kaikkiaan noin 15 minuttia materiaalia. Ohessa on muistaakseni ensimmäisiä karakuviani helmikuulta 2007

Kielen käytöstä

Tänään on julkaistu ainakin netissä mm Hesarin sivuilla suomen kielen lautakunnan päätös, että alkaa tekemään on yhtä hyväksyttävä kuin alkaa tehdä. Aloittaessani blogin pitämisen tärkeintä oli saada jotain juttua ja joitakin kuvia jaettua. Mitä enemmän näitä juttuja kirjoitan sen enemmän kaipaan melkein 50 vuoden takaisia Toivosen Aarnin, lukion suomen kielen opettajani ja luokanvalvojani, ohjeita. Olen jo jossain välissä ajatellut kaivaa jostain netistä ohjeita kielen oikein kirjoittamiseksi. Yhdyssanat, välimerkkien paikat ja käyttö, sijamuotojen käyttö yms ovat joskus hakusessa. Minulla ei ole tarkoitustakaan kirjoittaa puhdasta kirjakieltä, mutta toivoisin löytäväni jonkilaisen keskitien ilman merkittäviä mokia. Yritän opetella.

Olen 60-luvun lopulla 70-luvun alussa ollut etuoikoitettu. Minulla on ollut mahdollisuus opiskella saksan kieltä Saksassa. 50-luvun lopussa ja 60-luvun alussa suomalaisten toivottiin opiskelevan koulussa saksaa. 2 vuotta nuorempi veljeni pääsi aloittamaan jo englannin pitkänä kielenä, mutta minä luin pitkän saksan. Olen ollut kieltä opiskelemassa 3 kertaa. 1965 tai 1966 Hampurin lähellä Steinhorst-nimisessä kylässä 6 viikkoa, 1968 Etelä-Saksassa Feldberg-nimisessä paikassa Schwartzwaldissa 2,5 kuukautta ja viimeksi intin jälkeen Reinin varrella Bingenissä 3 kuukautta Saksan siihen aikaan ainakin suurimmassa yksityisessa viiniyrityksessä. Siellä opin ainakin perusteet viinin valmistukseen ja eri viinilaatuihin. Kielen puhuminen on jo aika lailla unohtunut, mutta pystyn vielä seuraamaan esimerkiksi sakasalaisdekkareita telkkarista vilkuilematta koko ajan tekstistystä.

Keskimmäinen lapsistani, Timo, yllätti meidät perusteeliseti mentyään kouluun ja opittuaan lukemaan. Hän katseli jotain englannin kielistä ohjelmaa ja tokaisi yks´kaks: ei tuo setä noin sanonut. Hän oli oppinut tietämättämme ymmärtämään englantia seuraamalla telkkariohjelmia. Antti on asunut jo yli 11 vuotta Edinburghissa ja hallitsee tietysti kielen. Antti on ollut pari kuukautta Rovaniemellä ja kuuluu opiskelevan laptopin avulla ranskaa. Hän oli tänään oppaana ranskalaisryhmälle Ranuan eläinpuistossa ja kysyin käytettyä kieltä. Antti kertoi porukan osanneen niin hyvin englantia, että opastuskieli oli se, mutta vähän ranskaakin tuli väännettyä. Nuorin lapsista, Jaana, On ollut vaihtarina Pekingissä 3 kuukautta ja käynyt sen jälkeen siellä tekemässä terveydenhoitajan opintoihin liittyvän opinnäytteensä. Pisimmän ajan, vajaan vuoden, hän on viettänyt aupairina Shanghaissa, jossa ollessan hän suoritti Kiinan valtion kolmannen asteen kielitutkinnon. Jaana on ollut lukioaikaan vaihtarina Sardiniassa ja opetteli sitä varten vähän italiaa. Nyt hän jatkaa opintojaan kätilöksi ja on lähdössä kahden viikon päästä 3 kuukaudeksi vaihtariksi Triesteen. Tiedän hänen jatkaneen kielen opiskelua sitä varten ja minun Facebook-sivuilleni on joskus uinut Jaanan keskusteluja Sardinian aikaisten tuttujensa kanssa italiaksi.

Äitini opiskeli 40-luvun lopussa Helsingin yliopistossa ruotsia ja muistaani englantiakin kunnes tapasi isäni ja ajatteli hänen ehkä elättävän tulevan perheensä ja jätti opinnot kesken. (Tarkkaan en tunne tätä historiaa) Liekö sieltä periytynyt kiinnostus kieltenopiskeluun. Minä olin koulussa matikkalinjalaisena hyvä kielissä silloin, kun jaksoin niihin keskittyä. Saksasta sain ylioppilastodistukseen magnan, ruotsista cumun ja lyhyestä englannista täysin virheettömän laudaturin ja 10 lopputodistukseen. Nyt olen yrittänyt vaihtelevalla intensiteetillä opetellä norjan kieltä.

saukkoTulin luvanneeksi pitää ensi viikon lauantaina LLY:n vuosikokouksen yhteydessä kuvaesityksen Norjan lintukokemuksistani. Kävin alustavasti läpi vanhoja tiedostoja, joista esityksen voisi koota. Viime viikkoina ovat saukot puhuttaneet rovaniemeläisiä. Pakollisessa oheiskuvassa on em. selailusta löytynyt kuva Tromssan Prestvannetilla otetusta saukosta jokin kotilo suussaan. Paikka on keskellä kaupunkia ja siellä saukkoja näkyy kesäaikaan. Talvella ne taas liikkuvat silloin tällöin kaduilla aivan kaupungin keskustassa. Rovaniemellä ne pysyttelevät vielä Jätkänkynntilän sulan liepeillä nousematta kaupunkiin.

Oletteko kuulleet…

että Helsingissä satoi viime yönä lunta. Olen aamulla katsonut yhdet TV-uutiset ja selaillut nettiä. Valtakunnan melkein ykkösuutinen näyttää olevan pääkaupunkiseudun lumisade. Suomessa. Helmikuussa. Ensin tuskaillaan ettei ole pakkasta, sitten, että sitä on likaa. Ei ole lunta ja sitten kun sitä tulee viisi senttiä, on kaupungin liikenne vaikeuksissa. Kaikki tämä pitää uutisoida kissankokoisin kirjaimin valtakunnallisessa mediassa. En tiedä itkeäkö vai nauraako.

No joo.

laulujoutsen, 2kvKoskaan ei voi varmasti tietää, mutta saataa olla, että Vikakönkään joutsen on viimein saatu Ranuan eläinpuistoon hoidettavaksi. Halosen Jorma uutisoi Lapin Kansassa toissa päivänä Pello-Rovaniemi-tieltä uupuneena löydetystä viimekesäisestä joutsenen poikasesta, jonka Jorma sai otettua avustajien kanssa kiinni ja toimitettua Ranualle. Lähetin Jormalle sähköpostia, jossa kysyin voisiko kyse olla Vikakönkään linnusta. Tutkin aikaisemmassa postauksessa mainitsemaani valokuvaa. Tunnistan paikan, jossa kuva on otettu. Kuvasta voi ainakin suurin piirtein nähdä lentosuunnaksi lounaan tai lännen. Jormalla ei ollut tietoa muista yksinäisistä poikasista Länsikairan suunnalla. Muutaman sähköpostin vaihdon jälkeen, hän tuli siihen tulokseen, että kyse voi todella olla siitä ”meidän” poikasestamme. Tässä vielä yksi kuva siitä tasan kahden viikon takaa.