Talvipäivien viettoa


Kamerat ovat edelleen pysyneet Pallaksen reissua lukuunottamatta visusti sisällä. Liikuntakin on jäänyt kauppareissuihin. Syksyllä Esan kanssa tehdyllä kurkien kuvausreissulla huomasin kuinka huono kuntoni on. Suolla rämpiminen pakotti huutamaan edellä viipottavalle Esalle pari kertaa taukoa paikalla. Krissen kanssa on ollut puhetta, että jotain täytyy tehdä, ettei hän hyväkuntoisena ja vahvajalkaisena saa minua käveletettyä henkihieveriin ensi kesänä tunturissa. Hänellä ei kaiken lisäksi ole kovin vahvaa matkan ja ajan tajua. Kilpisjärven ympäristön hyvin tuntevana hän on silloin tällöin saanut minut vipuun: käydään vielä yhdellä lammella katsomassa olisiko siellä kaakkureita, se on tuossa ihan lähellä. Sitten sille tuossaihanlähelläolevalle lammelle pääsemiseksi pitää kävellä kaksi tuntia.

Kyse ei ole mistään uuden vuoden lupauksesta, mutta tänään sitten otin viimein itseäni niskasta kiinni ja lähdin kävelemään reittiä, jonka entuudestaan tiesin reippaasti kävellen vievän hieman rapeat puoli tuntia. Valinta meni aika lailla poskelleen. Olisi pitänyt valita lenkin suunnaksi itä-länsi eikä pohjoinen-etelä. Senkin kiersin vielä väärinpäin. Pakkasta ei ollut kuin viitisentoista astetta, mutta koillistuuli puhalsi 2/3-osaa matkasta kasvoihin. Kotona sitten piti väännellä naamalihaksia, että sain veren kulkemaan ja vieläkin poskia kuumottaa. Alku kuitenkin.

En ole oikeastaan koskaan tehnyt uuden vuoden lupauksia. Muuan päätös kuitenkin ajoittuu vuoden vaihteeseen. Joskus ostin usein iltapäivälehtiä. 1999 joulun välipäivinä ostin molemmat lehdet ja kotona niiden läpikäymiseen meni 15-20 minuuttia aikaa ja sitten ne joutivat paperinkeräykseen. Silloin mietin, että mitä helkkaria minä näitä ostamaan. Enkä ole sen jälkeen ostanut yhtään ainoata iltapäivälehteä. Päätös on pitänyt vähän yli 13 vuotta.

kuurnat koiranjätöksilläPöytäkoneen tila on käynyt kovin rajalliseksi. Olen karsinut vanhoja kuvatiedostoja ja samalla katsellut löytyisikö sieltä vielä kuvia Vuoden Luontokuva-kilpailuun. Vastaan tuli tiedosto marraskuun alusta 2012. Siinä oli pelkästään kuvia taviokuurnista. En ole muistaakseni postannut aikaisemmin sillä kuvauskerralla Krissen kanssa havaitsemastamme kuurnien käytöksestä. Se oli meistä aika outoa. Piisivalkeantieltä lähtevän kävelytien varressa kuurnat kävivät nokkimassa penkassa olevia koirankusemia. Myöhemmin luin jostain, että ilmiö on tuttu entisaikojen metsätyökämpiltä. Taviokuurnat kerääntyivät kämppien nurkan taakse paikkoihin, jossa metsätyömiehet kävivät helpottamassa rakkojensa aamupaineita. Urea sisältäänee jotain kemikaalia, jota kuurnat hamuavat. Tässä kuva koirankusemalta kahdesta kuurnasta, jotka ovat joko naaraita tai edellisen kesän vielä naaraspukuisia poikasia. Koiraiden väritys muuttuu höyhenten kulumisen vuoksi punaiseksi vasta seuraavana kevättalvena.

Olen muutaman viime viikon aikana lukenut kahden entisestä Itä-Saksasta lähtöisin olevan kirjailijan kirjoja. Ferdinand von Schirach on ilmeisen menestynyt asianajaja, joka kirjoittaa omista oikeustapauksistaan. Näin ainakin oletan, en ole käynyt netistä penkaamassa tarkemmin kirjojen taustaa. ”Rikoksia” sisältää pieniä rikoskertomuksia tai melkein -esseitä. ”Collinin tapaus” käy läpi yhden oikeudenkäynnin siihen liittyvine seuraamuksineen. Molemmat kirjat ovat lyhyitä, tiiviitä ja hienosti kirjoitettuja. Suosittelen. Kirjailijalta on ilmestynyt kolmaskin kirja, joka on kirjaston hankintalistalla. Judith Schalanskin kirja ”Kirahvin kaula” ei ole sekään mikään tiiliskivi. En oikein tiedä kuinka sitä kuvaisin. Se kertoo äärimmäsen kyynisesti oppilaisiinsa, kanssaihmisiinsä ja ympäristöönsä suhtautuvasta biologian opettajasta. Opettaja itse on kertoja. Hänen ajatuksensa ovat pahaatekeviä, mutta ne on kirjoitettu niin hienosti, että minä ainakin luin kirjaa hymy suupielessä. Kirahvin kaula toi mieleeni taannoisen nobelistin Elfriede Jelinekin kirjan Pianonsoittaja, jossa oli sama teema, mutta paljon synkemmin kirjoitettuna. Pianonsoittajasta on muuten mielestäni tehty eräs parhaista suoraan kirjan mukaan käsikirjoitetuista elokuvista. Sen nimi on suomeksi kääntynyt Pianonopettajaksi. Pääosassa on hieno näyttelijä Isabelle Huppert.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s