Vielä Pallaksesta


Edellisessä postauksessa lupasin kirjoittaa vähän kokemuksistani Pallaksella.

Ensimmäisen kerran olen käynyt siellä joko kesällä 1956 tai 1957. Soitin isälle,  joka 91-vuotiaana ei aina muista mitä edellisenä päivänä on tapahtunut, mutta muistaa vanhoja asiota joskus päivämäärän tarkkuudella. Nyt hänkään ei osannut tarkkaan sanoa ensikäynnin vuotta eikä myöskään seuraavaa.

Ensimmäisen Pallaksen käynnin alkumatkasta en muista enää mitään, mutta se paikka on hyvin jäänyt mieleeni. Minä olen aina kärsinyt armottomasta korkeanpaikankammosta. Iän myötä se on vähän helpottunut, mutta en nykyäänkään pysty menemään korkealle olivat ne sitten rakennuksia tai kiinteää maastoa, jos alla on jyrkkä rinne. En esimerkiksi pysty nousemaan kolmiportaiselle keittiöjakkaralle, jos en koko ajan saa pidettyä jostain kiinni. Telkkarin edestä on lähdettävä pois, jos kuva on joltain korkealta paikalta. Kyseisellä reissulla muut jatkoivat matkaa todennäköisesti Taivaskerolle, mutta muistan hyvin, että minun piti jäädä odottamaan heitä oletettavasti poromiesten kämpän läheisyyteen. Siis loivaan rinteeseen, joka ei ole mahdottomasti Hotellin kattoa korkeammalla.

Samalta reissulta on kaksi muutakin vahvaa muistikuvaa. Jatkoimme matkaa Skibotteniin. Jossain käsivarrentien levikkeellä pysähdyimme laittamaan ruokaa. Olisiko kyse ollut jostain soranottopaikasta tms. Sen ympärillä oli vielä paljon sotaromua, saksalaiseten kypäriä ym, jotka meitä poikia tietysti kiinnostivat suunnattomasti. Isä, Lapin sotaankin sen alkuvaiheessa osallistuneena, kielsi meitä ehdottamasti koskemasta yhteenkään esineeseen. Luulenpa hänen ainakin syrjäsilmällä seuranneen käskynsä ehdotonta noudattamista.

Toinen muistikuva siltä reissulta on jonkin vuonon ylitys autolautalla. Korkeanpaikankammo esti minua katselemasta maisemia lautan kaiteen yli. Seurasin maailmaa kannen tasossa olevien tulva-aukkojen – tai mitä ne nyt virallisesti ovatkaan – kautta. Siitä kurkkimisesta on muistaakseni isän valokuva-albumissa kuvakin.

Olin saanut laskettelusukset joskus 60-luvun alkupuolella. Sen jälkeiset jokavuotiset pääsiäislomat oli vietetty Pyhätunturilla. Joskus 60- ja 70-lukujen vaihteessa oli vuorossa taas Pallas. Olimme vanhempien ystäväperheiden kanssa vuokranneet omakotitalon Rauhalan kylästä. Olen yrittänyt ohiajaessani löytää sitä taloa. Ei vain ole osunut silmiin. Siihen aikaan Pallaksella oli vain vieläkin käytössä oleva Vatikurun hissi. Laskettelijat hinattiin sen juurelle hotellilta moottorikelkan perässä. Niistä rinteistä on jäänyt mieleen niiden tasaisuus. Jyväskylän Laajavuoren rinteet olivat siinä vaiheessa vuotta kuluneet jo melkoiseksi pukkeliksi. Siihen aikaan ei ollut rinnekoneita tasoittamassan öisin lumia laskettelejioille. Myöhemmin, kun hiihtokeskuksiin alettiin  tekemään kumparelaskijoille omia väyliä, kävin silloin tällöin höyläämässä niitä. Homma sujui 60-luvulla pakosta opituilla taidolla. Sitten reuma kipeytti niveliä niin paljon, että siitä ja pikkuhiljaa koko laskettelusta oli luovuttava.

Sitten hypätään parikymmentä vuotta eteenpäin. Väliin mahtuu Ivalossa asutut vuodet, jolloin sen kulmakunnan hiihto-, laskettelu- ja retkeilymaastot tulivat tutuiksi. Ivaloa seurasi kymmenen vuotta Oulussa ne hienosti sanotut perheen ruuhkavuodet. Sieltäkin kävin toki kesäisin retkeilemässä Käsivarressa ja Inarissa. Talvisin hyödynsimme Titan kauppaopettajana saamaa käyttöoikeutta yhdistyksen Syötteen kämppään. Seuraava Pallaksen reissun teimme joskus 90-luvun alkupuolella Rovaniemelle muuton jälkeen. Hiihtolomaviikko vietettin koko perheen kanssa. Silloin oli jo Laukukeron uusi hissi käytössä. Se loma meni ilman mitään erikoista kerrottavaa.

Melkoinen huikonen taas ajassa eteenpäin. Vajaat kuusi vuotta sitten ihastuin Pallakseen. Olin työmatkoilla jo ennen sitä ajanut silloin tällöin mutkan kahville hotellin baarin terassille. Paikan henki on rauhallisuudellaan kiehtova. En enää muista montako yötä olen siellä ollut. Joka kerran Kilpiselle ja/tai Norjaan mennessäni ajan mennen tullen Pallaksen kautta. Pallas aamuyöntunteinaRiippuen käytettävissä olevasta ajasta käyn joko vain katsomassa Saunalammen ympäristästä löytyisikö sieltä virtavästäräkkejä tai koskikaroja. Vatikurussa yritän etsiä sinirintoja kuvattavaksi. Jos aikaa on vähän enemmän kierrän ainakin sorastetun reitin ja mahdollisesti käyn kerojen alarinteillä. Yöpyessä päivämatkat pitenevät. Viime vuosina olemme alkaneet Krissen kanssa tekemään yöretkiä. Liikkeelle lähdetään illalla 9-10 maissa ja nukkumaan muutamaksi tunniksi palataan 3-5 aikaan aamulla. Keskikesällä yöllisillä retkillä Lappi on parhaimmillaan olet sitten täällä, Kilpisellä tai Pyhällä. Tyynellä ilmalla ylhäällä tunturissa on kokolailla täydellinen hiljaisuus. Tai  ehkä vielä paremmin vienolla tuulella, joka painaa räkän varvikkoon. Keskiyön valoisuus on joka kerta unohtumaton. Oheinen kuva on otettu Pallaksella 4.7.10 joskus aamuyön ensi tunteina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s