Joutsenesta, saukoista ja vähän muustakin

Täällä lie syytä pitää tarkoin silmällä omatoimisia ja näpisteleviä junia ainakin, jos on uskominen Lapin Radioa, joka otsikoi tänään nettisivuillaan: ”Juna vei auton rekisterikilven Rovaniemellä”.

Aikaisemmin postauksissani esiintynyttä joutsenen poikasta ei muutamaan päivään ole Vikakönkäällä havaittu. Sain aamulla Markolta sähköpostia, jossa hän kertoi kaverinsa nähneen ja kuvanneeen eilen autosta Olkkavaarassa viime kesäisen joutsenen lentämässä etelää kohti. Paikka on kymmenkunta kilometriä Vikakönkäältä. Alueella ei yksinäisiä poikasia ole pilvin pimein, joten kyseessä on todennäköisesti sama lintu. Liekö ollut lentoharjoituksissa tai sitten lähdössä tositoimin etsimään tietään etelään. Jälkeenpäin kuulin, että tämä lintu on jäänyt emoistaan ja sisarruksistaan jälkeen lentokyvyttömänä. Emot olivat kuulema pitkään yrittäneet houkutella sitä mukaansa, mutta olivat lopulta jättäneet sen noin kilometrin päähän Vikakönkäältä.

saukko, lutra lutraJätkänkynttilän saukkoja ei ole näkynyt sitten viime viikon sunnuntain. Olen eilistä lukuunottamatta käynyt sillalla päivittäin, mutta edes jälkiä ei ole näkynyt sulan reunalla. Aikaisempinakin vuosina saukot ovat pitäneet samaa peliä. Saattavat ilmestyä paikalle taas minä päivänä tahansa. Marko kertoi myös nähneensä tänä aamuna Vikakönkäällä saukkoemon ja poikasen kalastamassa. Todennäköisesti samat yksilöt, jotka Krissen kanssa näimme edellisen viikon lauantaina. Nytkin ne olivat hävinneet yhtä mystisesti kuin meidänkin näköpiiristämme tulematta näkyviin pitkänkään odottelun jälkeen. Tässä kuva toissa viikon sunnuntailta. Matalalta paistava aurinko teki valaistuksen mielenkiintoiseksi. Heti tämän kuvan ottamisen jälkeen jouduin lähtemään lämmittämään sormiani vaikka kuvausta olisi mieli tehnyt jatkaa.

Veikko ehtikin jo postaamaan lauantain lämpötilamuutoksista. Heräsin aamulla kuuden jälkeen ja kotimittarini näytti 27 astetta pakkasta. Lähdin liikkeelle yhdentoista jälkeen tarkistamatta enää lämpötilaa. Syytä olisi ollut. Pukeuduin aamuisten lukemien mukaan ja jo muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen alkoi hikeä pukkaamaan vaikka yritin vetää päällystakin vetoketjua auki. Palasin kotiin yhden maissa ja silloin mittarini näytti seitsämää astetta. Viimeisen kerran tarkistin lämpötilan kymmenen maissa illalla ja silloin oli enää kolme astetta. Pakkanen laski siis 16 tunnissa 24 astetta.

En tiedä minkälaiseen silmukkaan niskani nyt pujotan. Toivon, että asian julkinen kertominen on pontimena projektin loppuun viemiseksi. Kerron myöhemmin sen edistymisestä.

Olen tähän saakka kuulunut niihin yli 90 prosenttiin (joskus jostain lukemani väite), jotka eivät saa luettua loppun James Joycen Odysseusta. Puolitoista vuotta sitten kirjasta tuli Leevi Lehdon suomentama uusi laitos, nyt nimeltään alkuperäisen mukainen Ulysses. Ostin kirjan heti tuoreeltaan ja työnsin sen kirjahyllyyn sen melkein näkyvimmälle paikalle. Sieltä sitä olen vähän kauhun sekaisin tuntein vilkuillut ja nyt siirtänyt yöpöydälle. Kirja on tunnettu siitäkin, että se sisältää lähes jokaisessa lauseessaan piilomerkityksiä. Lehto on kymmenen vuotta kestäneen suomennustyönsä aikana selvittänyt niitä ja kirjassa onkin yli 5000 alaviitettä, jotka hidastavat suunnattomasti lukemista, jos niitä nyt sitten kaikkia jaksaa kahlata läpi. Keskimääräisellä kymmenen sivun päivävauhdilla luku-urakkaa riittää kolmeksi kuukaudeksi. Hirvittää. Pohjaksi olen lukemassa uudelleen Pentti Saarikosken (hän muuten suomensi Ulysseksenkin 1964 nimellä Odysseus) proosasuomennosta Homeroksen Odysseiasta. Hyllyssäni on myös Mannisen suomennokset Iliaasta ja Odysseiasta, jotka heräteostin viitisentoista vuotta sitten Helsinki-Vantaan kentältä kotilentoa odotellessani. Niitä en ole koskaan saanut luettua juuri alkua pidemmälle. Manninen suomensi kirjat alkuperäiseen heksametriin, johon suomen kieli ei kerta kaikkiaan taivu. Runomitta syntyy kieleen. Toista kieltä ei siihen oikein voi pakottaa. Manninen on joutunut lyhentelemään sanoja ja tekemään niihin aivan ihmeellisä sijamuotoja. Kieli on kökköä ja hankalasti luettavaa. Kuinkahan kreikan kieli mahtaisi taipua kalevalamittaan?

Saapa nähdä kuinka äijän käy. Pidetään peukkuja.

Mainokset

Citysaukko, inversio sekä uudet autot ja pakkanen

Asiaa on taas kertynyt enemmän kuin yhteen postaukseen sopii.

Edellisen jutun joutsen voi ainakin eilen vielä hyvin. Kuulin, että se on vaihtanut paikkaa vähän ylemmäksi virrassa ja lienee siten ilmeisen voimissaan. Perjantaina saimme Kreivin Ismon avulla Ranuan eläinpuistosta ohjeita linnun ruokkimiseksi ja eräs kyläläinen lupasi ottaa homman hoitaakseen. Hänen mukaansa sulassa on niin matalaa, että lintu yltää saamaan siitä ruokaa niinkauan kuin sitä riittää. Ismokin oli käynyt yrittämässä linnun kiinniottoa, mutta ei ollut onnistunut.

Olen muutaman kerran käynyt yrittämässä Jätkänkynttilän sulassa olevia saukkoja kuviin. Tänään sitten yksi oli paikalla. Sillalle oli kertynyt Jurmossa kuvausmatkalla olevaa Veikkoa lukuunottamatta koko rantaremmi. Lisäksi putkiaan sojotteli muutama tuntematon suomalainen henkilö. Liekö tv-uutisten juttu houkutellut ulkopaikkakuntalaisiakin. Ulkomaalaiset turistitkin kävivät yrittämässä saada saukkoa kuvaan pokkareillaan ja kännykkäkameroillaan. Pakkasta oli 27 astetta ja Jalkasen näpit eivät ole viimeisenpäälle luodut niin kylmässä työskentelemiseen. Marko tarjosi sormenlämmittimiä avuksi. Kertoi niiden toimivan puoli vuorokautta ja pitävän niin sormet kuin varpaatkin lämpiminä. Saukko, Lutra lutraEn niitä halunnut, koska eivät ole ilmaisia. Lämmittimiä pitää hankkia. Muuten minulla on lämpimät varusteet eikä kovakaan pakkanen hetkauta, mutta kameran käsittely ja kuvaaminen ei oikein onnistu paksut rukkaset käsissä vaan kuvatessa ainakin oikeassa kädessä voi pitää vain sormikasta.  Rukkaset toki oli mukana ja välillä niissä sormia lämmittäen selvisin puolitoista tuntia, mutta sitten oli pakko lähteä kotiin juuri, kun valaistus sulalla alkoi olla parhaimmillaan. En vähään aikaan ole kokenut sellaista tuskaa, kun kodin lämmössä veri sormissa alkoi kiertämään kunnolla. Puolisen tuntia sitä kesti ja sitten se meni ohi. Viisisataa kuvaa ehdin napsia ja niiden päälle pari lyhyttä videon pätkää. Kuvia en ole vielä käynyt läpi. Ohessa kuitenkin yksi esimerkki, että kalaisassa paikassa saukot viihtyvät. Tv-uutisten juttulinkissä olevat kolme saukkoa ovat ilmeinen naaras ja kaksi poikasta. Kuvassa oleva saukko kieriskeli sen verran jäällä, että saatoimme todeta sen olevan uros.

Krisse viivähti muutaman päivän Rovaniemellä isoäitinsä satavuotisjuhlissa, joita vietettiin tänään. Krisse lähti ajamaan kotiinsa kahden maissa. Pari tuntia sitten rouva soitti ja pyysi tarkistamaan Kilpisjärven lämpötilan. Hän oli ajanut Muoniosta asti kolme auton letkassa, josta kaksi oli kääntynyt Paljoensuussa Hettaan päin. Koko matkan oli auton mittari näyttänyt yli kolmenkymmenen asteen lukemia. Puhelu tuli Karesuvannosta ja auton mittarin mukaan pakkasta oli 39 astetta. Krissellä on keväällä ostettu uusi Toyota Avensis. Hän soitti jo matkalta, että tiellä seisoo uusia autoja ja nopeimmat olivat tulossa vastaan hinausautojen lavalla. Krisse tietää, että uudet autot eivät välttämättä kestä kovia pakkasia. Yksin ajaessa alkoi luonnollisesti huoli painamaan. Ilmatieteenlaitoksen mittarien mukaan Kilpisellä oli enää 33 astetta. Alhaalla meren rannassa huolta ei enää olisi. Sula jäämeri pitää pakkasen kurissa.

Hinausautot ja -yritykset ovat muutaman viime vuoden aikana lisääntyneet Lapissa. Töitä riittää eikä lavoilla juurikaan näe vanhoja Ladoja, Volkkareita tms. Kyydin ovat saaneet tuliterät Bemarit, Audit, Mersut jne. En tunne alaa, mutta syynä on oletettavasti, että uudet autot on suunniteltu Keski-Euroopan olosuhteisiin mahdollisimman bensapiheiksi ja niissä on määrättömästi erilaista elektroniikkaa. Ne eivät kestä täkäläisiä pakkasia. Etelän hiihtolomat alkavat muutaman viikon kuluttua. Helmikuu on on vielä potentiaalista pakkaskautta. Neuvottelin pari vuotta sitten erään yrittäjän kanssa toisen hinurin rahoituksesta. Hän kertoi, että, jos ensimmäisten hiihtolomaviikkojen aikana sattuu kovat pakkaset, heiltä jää yöunet vähiin ja pankkitili tykkää.

Kilpisellä oli Krissen soittaessa Ilmatieteenlaitoksen mittarin mukaan 33,4 astetta pakkasta. laitoksella on mittari myös Saanan huipulla. Siellä oli 9,2 astetta. Rovaniemen keskustassa oli -29,4 ja korkeammalla olevalla lentokentällä -23,9 astetta. (lentokentän lukema näytetään esim telkkarissa Rovaniemen lämpötilaksi). Eikä tarvitse hakea korkeuseroa niinkään paljon. Jos autoni on hetkellisesti kotipihassa ja kotoa lähtiessäni neljännen kerroksen mittarini näyttävät kovaa pakkasta, auton mittari tuikuttaa todennäköisesti 2-3 astetta kylmempää. Eikä kyse ole siitä, että jompi kumpi mittari näyttäisi väärin.  Yleensä ilma kylmenee ylöspäin mentäessä. Nykyisen kaltaisessa seisovassa pakkasilmassa käykin päinvastoin. Maata lähinnä oleva ilma kylmenee eikä raskaampana pääse nousemaan ylöspäin. Kyse on inversiosta tai pintainversiosta. Ilmiö on tuttu jokaiselle kovilla pakkasilla tunturissa liikkuneille. Vähäinenkin tuuli sekoittaa ilmaa ja palataan todennäköisesti normaalitilaan.

PS. Juuri ennen kuin ehdin painamaan julkaisenamikkaa Krisse soitti. Oli päässyt Kilpiselle, jossa oli enää 30 astetta. Karesuvannon ja Muotkatakan välillä mittari oli näyttänyt koko ajan -40 astetta. Silläkin välillä oli useampi tielle hyytynyt henkilöauto ja kaksi rekkaa.

suuri koko liikaa

Tänään on ollut taas hieno, reilun parinkymmenen asteen pakkaspäivä. Ajoimme Krissen kanssa Vikakönkäälle tarkoituksenamme kuvata koskikaroja. Kuvauskohteet kuitenkin vaihtuivat kolme kertaa päivän aikana. Paikalta löydettiin vain yksi kara reilusti kuvausetäisyyden ulkopuolelta. Löydettiin se sillan pohjoispuolelta. Siihen jäi ensimmäinen projekti. Oltiin lähdössä jo Korpikoskelle etsimään uusia karoja, kun huomattiin sen jo löydetyn linnun takana jäälle nousemassa kaksi saukkoa. Koostaan päätelleen paikalla oli emo ja poikanen. Vähin äänin yritimme tien kautta kiertää lähemmäksi saukkoja. Varovasti yritimme päästä rantaan ja saada jalustat ja kamerat kuvauskuntoon. Kolme varttia odottelimme niitä näkyville. Eivät suostuneet enää tulemaan kuvattavaksi tai olivat ehtineet viisiminuuttisen korpivaelluksemme aikana jo siirtyä muualle. Saukkokiimassa olin jo huomannut ylempänä sulan reunassa tumman möykyn, johon en sen suurempaa huomiota kiinnittänyt. Olihan kiire saada saukkoja kuvaan ja jopa videolle. Odotellessa etsin sen möykyn kiikariin ja se sattui juuri silloin nostamaan päätään. Jahas, Lean, O-P:n, Veikon ja Ilpon aikaisemmin ilmoittama 2kv joutsen oli edelleen paikalla.

joutsenen poikanenPurettiin saukkokuvaussysteemit ja lähdettiin katsomaan minkälaisia kuvia joutsenen poikasesta saisi talvisessa maisemassa. Lähemmäksi paarustaessemma paikalle ajoi paikallinen, joka kertoi ilmoittaneensa linnusta poliisille. Kuvasin lintua vähän kauempaa ja kääntöpaikalle tuli toinen auto, joka jäi joutsenen kohdalle. Kun pääsin paikalle, kaveri oli puhelimessa puhumassa hälytyskeskuksen kanssa, joka lupasi lähettää paikalle palokunnan ottamaan linnun kiinni. Seisottiin 5-6 metrin päässä linnusta, joka jökötti paikallaan eikä reagoinut mitenkään meihin. Nosti välillä päätään ja painoi sen sitten takaisin siiven alle. Kätten taputtaminenkaan ei saanut lintua liikkeelle. Kaverille soitettiin palokunnasta ja kyseltiin linnun voinnista. Kerroin itsekkin, että joutsen on ilmeisen huonossa kunnossa. Viime aikojen pakkaset ovat saaneet könkään alueen jäätymään niin, että vain keskivirta on sulana. Olen siellä joskus käynyt heittämässä perhoa ja muistikuvani on, että virkistyspaikan yläpuolinen alue on melko syvä. Mahtaakohan joutsen enää saada pohjasta ravintoa. Krissen kanssa lupasimme joka tapauksessa viedä linnun Ranuan eläinpuistoon, jos se saataisiin kiinni. Paikalle tullut palokunta oli asiasta kysynyt ja eläinpuisto oli luvannut ottaa linnun hoiviinsa.

joutsenen poikanenPalokunta tuli paikalle isolla autolla ja ajoivat suoraan joutsenen kohdalle. Henkilöauton ja vieressä seisovat ihmiset löpinöineen ja kättentaputuksineen lintu kesti, mutta paloauton koko oli liikaa. Kun auto pysähtyi, joutsen nousi jaloilleen ja lähti uimaan. Yhdessä todettiin, että sitä on aivan turha yrittää ottaa kiinni vapaasta vedestä, koska palokunnallakaan ei ollut venettä mukana. Palomiehetkin vähän katuivat etteivät olleet autoa jättäneet kauemmaksi. Poikasella ei ole vanhempia lintuja pitämässä siitä huolta. Sillä ei ole ilman ihmisen apua  juurikaan mahdollisuutta selvitä talven yli paikalla.

Toivoahan aina voi, mutta en oikein jaksa uskoa, että joutsen selviää montaakaan päivää, jos pakkaset eivät laske. Vaikeea on, vaikka lämpiäisikin.

Talvipäivien viettoa

Kamerat ovat edelleen pysyneet Pallaksen reissua lukuunottamatta visusti sisällä. Liikuntakin on jäänyt kauppareissuihin. Syksyllä Esan kanssa tehdyllä kurkien kuvausreissulla huomasin kuinka huono kuntoni on. Suolla rämpiminen pakotti huutamaan edellä viipottavalle Esalle pari kertaa taukoa paikalla. Krissen kanssa on ollut puhetta, että jotain täytyy tehdä, ettei hän hyväkuntoisena ja vahvajalkaisena saa minua käveletettyä henkihieveriin ensi kesänä tunturissa. Hänellä ei kaiken lisäksi ole kovin vahvaa matkan ja ajan tajua. Kilpisjärven ympäristön hyvin tuntevana hän on silloin tällöin saanut minut vipuun: käydään vielä yhdellä lammella katsomassa olisiko siellä kaakkureita, se on tuossa ihan lähellä. Sitten sille tuossaihanlähelläolevalle lammelle pääsemiseksi pitää kävellä kaksi tuntia.

Kyse ei ole mistään uuden vuoden lupauksesta, mutta tänään sitten otin viimein itseäni niskasta kiinni ja lähdin kävelemään reittiä, jonka entuudestaan tiesin reippaasti kävellen vievän hieman rapeat puoli tuntia. Valinta meni aika lailla poskelleen. Olisi pitänyt valita lenkin suunnaksi itä-länsi eikä pohjoinen-etelä. Senkin kiersin vielä väärinpäin. Pakkasta ei ollut kuin viitisentoista astetta, mutta koillistuuli puhalsi 2/3-osaa matkasta kasvoihin. Kotona sitten piti väännellä naamalihaksia, että sain veren kulkemaan ja vieläkin poskia kuumottaa. Alku kuitenkin.

En ole oikeastaan koskaan tehnyt uuden vuoden lupauksia. Muuan päätös kuitenkin ajoittuu vuoden vaihteeseen. Joskus ostin usein iltapäivälehtiä. 1999 joulun välipäivinä ostin molemmat lehdet ja kotona niiden läpikäymiseen meni 15-20 minuuttia aikaa ja sitten ne joutivat paperinkeräykseen. Silloin mietin, että mitä helkkaria minä näitä ostamaan. Enkä ole sen jälkeen ostanut yhtään ainoata iltapäivälehteä. Päätös on pitänyt vähän yli 13 vuotta.

kuurnat koiranjätöksilläPöytäkoneen tila on käynyt kovin rajalliseksi. Olen karsinut vanhoja kuvatiedostoja ja samalla katsellut löytyisikö sieltä vielä kuvia Vuoden Luontokuva-kilpailuun. Vastaan tuli tiedosto marraskuun alusta 2012. Siinä oli pelkästään kuvia taviokuurnista. En ole muistaakseni postannut aikaisemmin sillä kuvauskerralla Krissen kanssa havaitsemastamme kuurnien käytöksestä. Se oli meistä aika outoa. Piisivalkeantieltä lähtevän kävelytien varressa kuurnat kävivät nokkimassa penkassa olevia koirankusemia. Myöhemmin luin jostain, että ilmiö on tuttu entisaikojen metsätyökämpiltä. Taviokuurnat kerääntyivät kämppien nurkan taakse paikkoihin, jossa metsätyömiehet kävivät helpottamassa rakkojensa aamupaineita. Urea sisältäänee jotain kemikaalia, jota kuurnat hamuavat. Tässä kuva koirankusemalta kahdesta kuurnasta, jotka ovat joko naaraita tai edellisen kesän vielä naaraspukuisia poikasia. Koiraiden väritys muuttuu höyhenten kulumisen vuoksi punaiseksi vasta seuraavana kevättalvena.

Olen muutaman viime viikon aikana lukenut kahden entisestä Itä-Saksasta lähtöisin olevan kirjailijan kirjoja. Ferdinand von Schirach on ilmeisen menestynyt asianajaja, joka kirjoittaa omista oikeustapauksistaan. Näin ainakin oletan, en ole käynyt netistä penkaamassa tarkemmin kirjojen taustaa. ”Rikoksia” sisältää pieniä rikoskertomuksia tai melkein -esseitä. ”Collinin tapaus” käy läpi yhden oikeudenkäynnin siihen liittyvine seuraamuksineen. Molemmat kirjat ovat lyhyitä, tiiviitä ja hienosti kirjoitettuja. Suosittelen. Kirjailijalta on ilmestynyt kolmaskin kirja, joka on kirjaston hankintalistalla. Judith Schalanskin kirja ”Kirahvin kaula” ei ole sekään mikään tiiliskivi. En oikein tiedä kuinka sitä kuvaisin. Se kertoo äärimmäsen kyynisesti oppilaisiinsa, kanssaihmisiinsä ja ympäristöönsä suhtautuvasta biologian opettajasta. Opettaja itse on kertoja. Hänen ajatuksensa ovat pahaatekeviä, mutta ne on kirjoitettu niin hienosti, että minä ainakin luin kirjaa hymy suupielessä. Kirahvin kaula toi mieleeni taannoisen nobelistin Elfriede Jelinekin kirjan Pianonsoittaja, jossa oli sama teema, mutta paljon synkemmin kirjoitettuna. Pianonsoittajasta on muuten mielestäni tehty eräs parhaista suoraan kirjan mukaan käsikirjoitetuista elokuvista. Sen nimi on suomeksi kääntynyt Pianonopettajaksi. Pääosassa on hieno näyttelijä Isabelle Huppert.

Vielä Pallaksesta

Edellisessä postauksessa lupasin kirjoittaa vähän kokemuksistani Pallaksella.

Ensimmäisen kerran olen käynyt siellä joko kesällä 1956 tai 1957. Soitin isälle,  joka 91-vuotiaana ei aina muista mitä edellisenä päivänä on tapahtunut, mutta muistaa vanhoja asiota joskus päivämäärän tarkkuudella. Nyt hänkään ei osannut tarkkaan sanoa ensikäynnin vuotta eikä myöskään seuraavaa.

Ensimmäisen Pallaksen käynnin alkumatkasta en muista enää mitään, mutta se paikka on hyvin jäänyt mieleeni. Minä olen aina kärsinyt armottomasta korkeanpaikankammosta. Iän myötä se on vähän helpottunut, mutta en nykyäänkään pysty menemään korkealle olivat ne sitten rakennuksia tai kiinteää maastoa, jos alla on jyrkkä rinne. En esimerkiksi pysty nousemaan kolmiportaiselle keittiöjakkaralle, jos en koko ajan saa pidettyä jostain kiinni. Telkkarin edestä on lähdettävä pois, jos kuva on joltain korkealta paikalta. Kyseisellä reissulla muut jatkoivat matkaa todennäköisesti Taivaskerolle, mutta muistan hyvin, että minun piti jäädä odottamaan heitä oletettavasti poromiesten kämpän läheisyyteen. Siis loivaan rinteeseen, joka ei ole mahdottomasti Hotellin kattoa korkeammalla.

Samalta reissulta on kaksi muutakin vahvaa muistikuvaa. Jatkoimme matkaa Skibotteniin. Jossain käsivarrentien levikkeellä pysähdyimme laittamaan ruokaa. Olisiko kyse ollut jostain soranottopaikasta tms. Sen ympärillä oli vielä paljon sotaromua, saksalaiseten kypäriä ym, jotka meitä poikia tietysti kiinnostivat suunnattomasti. Isä, Lapin sotaankin sen alkuvaiheessa osallistuneena, kielsi meitä ehdottamasti koskemasta yhteenkään esineeseen. Luulenpa hänen ainakin syrjäsilmällä seuranneen käskynsä ehdotonta noudattamista.

Toinen muistikuva siltä reissulta on jonkin vuonon ylitys autolautalla. Korkeanpaikankammo esti minua katselemasta maisemia lautan kaiteen yli. Seurasin maailmaa kannen tasossa olevien tulva-aukkojen – tai mitä ne nyt virallisesti ovatkaan – kautta. Siitä kurkkimisesta on muistaakseni isän valokuva-albumissa kuvakin.

Olin saanut laskettelusukset joskus 60-luvun alkupuolella. Sen jälkeiset jokavuotiset pääsiäislomat oli vietetty Pyhätunturilla. Joskus 60- ja 70-lukujen vaihteessa oli vuorossa taas Pallas. Olimme vanhempien ystäväperheiden kanssa vuokranneet omakotitalon Rauhalan kylästä. Olen yrittänyt ohiajaessani löytää sitä taloa. Ei vain ole osunut silmiin. Siihen aikaan Pallaksella oli vain vieläkin käytössä oleva Vatikurun hissi. Laskettelijat hinattiin sen juurelle hotellilta moottorikelkan perässä. Niistä rinteistä on jäänyt mieleen niiden tasaisuus. Jyväskylän Laajavuoren rinteet olivat siinä vaiheessa vuotta kuluneet jo melkoiseksi pukkeliksi. Siihen aikaan ei ollut rinnekoneita tasoittamassan öisin lumia laskettelejioille. Myöhemmin, kun hiihtokeskuksiin alettiin  tekemään kumparelaskijoille omia väyliä, kävin silloin tällöin höyläämässä niitä. Homma sujui 60-luvulla pakosta opituilla taidolla. Sitten reuma kipeytti niveliä niin paljon, että siitä ja pikkuhiljaa koko laskettelusta oli luovuttava.

Sitten hypätään parikymmentä vuotta eteenpäin. Väliin mahtuu Ivalossa asutut vuodet, jolloin sen kulmakunnan hiihto-, laskettelu- ja retkeilymaastot tulivat tutuiksi. Ivaloa seurasi kymmenen vuotta Oulussa ne hienosti sanotut perheen ruuhkavuodet. Sieltäkin kävin toki kesäisin retkeilemässä Käsivarressa ja Inarissa. Talvisin hyödynsimme Titan kauppaopettajana saamaa käyttöoikeutta yhdistyksen Syötteen kämppään. Seuraava Pallaksen reissun teimme joskus 90-luvun alkupuolella Rovaniemelle muuton jälkeen. Hiihtolomaviikko vietettin koko perheen kanssa. Silloin oli jo Laukukeron uusi hissi käytössä. Se loma meni ilman mitään erikoista kerrottavaa.

Melkoinen huikonen taas ajassa eteenpäin. Vajaat kuusi vuotta sitten ihastuin Pallakseen. Olin työmatkoilla jo ennen sitä ajanut silloin tällöin mutkan kahville hotellin baarin terassille. Paikan henki on rauhallisuudellaan kiehtova. En enää muista montako yötä olen siellä ollut. Joka kerran Kilpiselle ja/tai Norjaan mennessäni ajan mennen tullen Pallaksen kautta. Pallas aamuyöntunteinaRiippuen käytettävissä olevasta ajasta käyn joko vain katsomassa Saunalammen ympäristästä löytyisikö sieltä virtavästäräkkejä tai koskikaroja. Vatikurussa yritän etsiä sinirintoja kuvattavaksi. Jos aikaa on vähän enemmän kierrän ainakin sorastetun reitin ja mahdollisesti käyn kerojen alarinteillä. Yöpyessä päivämatkat pitenevät. Viime vuosina olemme alkaneet Krissen kanssa tekemään yöretkiä. Liikkeelle lähdetään illalla 9-10 maissa ja nukkumaan muutamaksi tunniksi palataan 3-5 aikaan aamulla. Keskikesällä yöllisillä retkillä Lappi on parhaimmillaan olet sitten täällä, Kilpisellä tai Pyhällä. Tyynellä ilmalla ylhäällä tunturissa on kokolailla täydellinen hiljaisuus. Tai  ehkä vielä paremmin vienolla tuulella, joka painaa räkän varvikkoon. Keskiyön valoisuus on joka kerta unohtumaton. Oheinen kuva on otettu Pallaksella 4.7.10 joskus aamuyön ensi tunteina.

Neljäs vuosi alkaa

Melko tarkalleen kolme vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen postauksen tähän blogiin. Olen yrittänyt pitää osapuilleen postaus per viikko tahtia. Aina ei ole ollut asian tynkää vauhdin ylläpitämiseen, joskus taas on ollut kerrottavaa enemmänkin. Keskimäärin tahti on hieman ylittynyt. Facebookissa olen kaksi vuotta yrittänyt saada jokaisena viikonvaihteena viikkokuvan jostain edellisen viikon otoksesta. Viime vuoden lopussa jäi muutama viikko väliin ihan vain sen takia, että halusin pitää taukoa kameran ulkoiluttamisesta. Yritän jatkaa sitäkin harrastusta.

Uuden vuoden aattona kerroin siihen astisista Pallaksen kokemuksistamme. Illasta tuli sitten aivan mielenkiintoinen ja sen muistamme varmaan poikkeuksellisena uutena vuotena. Niinkuin kerroin olimme hotellin ainoat suomalaiset asiakkaat. Henkilökunnan mukaan aattona piti tulla kolme henkeä lisää, mutta minä ainakaan en heitä tavannut. Thompsonin matkatoimiston brittiasiakkaitakaan ei ollut paikalla enää kuin viitisenkymmentä henkeä. Hekin lähtivät kotimatkalleen samaan aikaan kuin me ja hotelli suljettiin helmikuun puoliväliin asti. Emme osallistuneet brittien uuden vuoden illalliselle vaikka sitä meille tarjottiin. Varsin vaatimaton kalkkuna-annos muutamien graavikalojen kanssa. Hinta vain 40 euroa per nuppi.

010114_1151Pääsimme kuitenkin katsomaan matkatoimiston oppaiden järjestämää illanviettoa asiakkailleen. Joukossa oli paljon lapsia ja ohjelma oli aika paljon suunniteltu heidän mukaansa. Oppaiden joukossa oli muuan aivan upeaääninen mies, joka sitten myöhemmin lauloi meikäläisillekkin tuttuja evergreenejä, mutta myös aivan uppo-outoja kappaleita. Ravintola on kahdessa tasossa. Britit istuivat ylemmällä ja me yksin alemmalla tasolla. Krissen kanssa puikahdimme tanssimaan kokolattiamatolle, kun opas lauloi hienoimpia kappaleitaan. Ensimmäisen tanssimme jälkeen laulaja ihmetteli briteille, että noiden tanssijoiden täytyy olla suomalaisia, miksi te ette tanssi. Eivätkä myös tanssineet koko iltana. Myöhemmin kaveri kävi kädestä pitäen kiittämässä, että edes me tanssimme.

Puolen yön aikaan porukat komennettin ulos. Ovella jokaiselle tarjottiin lasi samppanjaa. En tiedä oliko se hotellin vai Thompsonin tarjoama. En myöskään tiedä kuka kustansi ilotulituksen. Ulos purkautuessamme mietimme mahtavatko pystyä ampumaan raketteja todella kovassa pohjoistuulessa. Onnistui se kuitenkin ja näytös oli lyhyt, mutta aivan kelvollisen näyttävä.

Kävimme kolmena päivänä katsomassa Kutunivan joutsenia. Ensimmäisenä päivänä, aattona, paikalla oli 11 lintua. 10 aikuista ja yksi viime kesän poikanen. Uuden vuoden päivänä löysimme enää 9 joutsenta. Aattona näimme vain yhden karan, nyt kaksi. Eilen ajoimme vielä sitä kautta. Joutsenia löysimme enää 7 yksilöä. Joukossa se poikanen. Linnut olivat sillan alapuolella ja sillalta katsoen oikealle jää katve, johon ei näe. Voi olla, että kaksi oli siellä, mutta edellisenä päivänäkin joku oli ilmoittanut paikalla olleen enää 7 joutsenta. Karoja osui kiikariin taas vain yksi.

Kotimatkalla sain kaksi vuodaria, joita molempia on joskus saanut odottaa todella pitkään ja hartaasti. Vähän ennen Rauhalan kylää, näköalaparkkipaikkojen jälkeen, tien vasemmassa reunassa tepasteli riekko, joka ei, kumma kyllä välittänyt autostani yhtään mitään. Toivottavati selvisi hengissä vastaantulevien autojen kanssa. Kittilän Alakylän jälkeen tien yli parinkymmenen metrin päästä lensi kanahaukka Ounasjoelle päin.

Minulla on paljon muistoja Pallaksesta. Voisin kertoa niistä seuraavassa postauksesta. Jos nyt aloitan niiden muistelemisen, tästä tulisi niin pitkä, että kukaan ei sitä jaksaisi lukea.