Mies, joka näki pääministerin


Otsikko tuli iltäpäivällä mieleen jo tapahtuman aikaan. Jostain takaraivosta putkahti mieleen vanhan elokuvan nimi: Mies, joka ampui Liberty Wallacen.  En ollut Kataista ampumassa. Kauppareissullani minulla on tapana oikaista Sampo-keskuksen sisätilojen läpi. Kovimmilla pakkasilla se suo vajaaksi minuutiksi lämpimämmän reitin. Tiesin Kataisen olavan Rovaniemellä käymässä, mutta en sitä, että hän olisi kauppakeskuksessa. Pääministeri oli hautautunut melkoisen ihmismassan taa ja näytti juttelevan lähinnä eläkeläisten kanssa. Mikrofonia ei ollut enkä kuullut pihaustakaan hänen sanomastaan.  En välittänyt jäädä kuikuilemaan sen pidemmäksi ajaksi paikalle.

070913_8913-1Olen taas yrittänyt raivata tilaa pöytäkoneen kovalevylle uusia kuvia varten. Pikkuhiljaa sitä löytyy. Vanhoissa kuvissa on ihmeellisen paljon kuvia, joiden säilyttämistä ei enää oikein osaa pitää tarpellisena. Karsimisenkin jälkeenkin tiedostoihin jää kuvia, jotka taas jonkun ajan jälkeen todennäköisesti tulee poisteteuksi. Mukamas muistokuvia jostain tilanteesta, joka on ollut tallentamisen arvoinen vaikkeivat kuvat olekkaan käyttökelpoisia. Joukosta löytyy toki muokkaamisen arvoisia otoksia kuten oheinen syyskuun alussa Pallaksen Pyhäkeron laella otettu kuva kiirunan poikasesta.

021213_9127-1Parina aamuna on ollut upeita auringonnousuja. En ole enää hirveän innostunut niitä kuvaamaan. Auringonnousuja ja -laskuja olen kuvannut aivan nokko. Aina nyt ei vain jaksaa pitää näppejään erossa niistä. Kuva on otettu toissa aamuna olkkarin ikkunasta. Etelän lukijoille vain tiedoksi, että tämän kuvan ottamiseen ei tarvinnut laittaa herätyskelloa kilkuttamaan kovinkaan varhain. Kuva on otettu varttia vailla yksitoista.

Olen alkanut lukemaan Arvi Järventauksen Lapin kirjoja. Viime viikolla luin Noitarumpu ja ristin. Se oli vähän poikakirjan kaltainen opus, joka kertoo 1600- ja 1700-lukujen taitteessa eläneestä Enontekiön kappalaisesta Olaus Sirmasta. Kirjan päähenkilä on ensimmäinen saamelainen, joka on suorittanut akateemisen loppututkinnon. Olaus Sirma on ollut olemassa, mutta taphtumat ovat keksittyjä. Lukiessani etsin netistä tietoa Enontekiön vanhasta historiasta ja löysin Lapin maakuntamuseon tekemiä tutkimuksia ja kaivauksia eri puolilta lääniä. Yllättävän paljon asuinpaikkoja on löydetty mm nykyisen Hetan alueelta. Kirjan tapahtumien aikaan kirkko oli Markkinassa. Kirkon paikalle on opasteet Kilpisjärvelle menevän tien varressa, mutta muinaisjäännöksista suurin osa on jäänyt asutuksen alle.

Nyt olen lukemassa Satu-Ruijan maata muistaakseni neljättä tai viidettä kertaa. Kirjahyllyssäni se on Pikkujättiläisen lisäksi ainoa lapsuudestani jäänyt ”oma” kirjani, jonka ensimmäisellä sivulla on vielä kouluaikainen omistajan tunnistus Juha Jalkanen. Muistan sen hankkineeni koulussa pitämääni esitelmää varten. Valintaan lie vaikuttanut kirjan lyhyys, vain 160 sivua. Esitelmästä ei ole enää minkäänlaista muistikuvaa.  Jos Järventaus olisi kirjoittanut kirjansa 80-90 vuotta myöhemmin ja hehkutellut mielikuvitustaan vielä kirjoittamaansa rempseämmin, teos voisi olla ollut varsinainen myyntimenestys. Joka tapauksessa kirja on huikea kertomus monenlaisista uskomattomista, kirjailijan keksimistä tapahtumista nykyisen Finnmarkin alueella. Edellisen kerran luin kirjan joskus 10-15 vuotta sitten. Kirjan paikannimet ovat vanhoja suomalaisia nimiä ja muistan jo silloin saaneeni selville niiden nykyiset norjalaiset nimet lukuunottamatta Lappeaa. Netti auttaa taas ja nyt tiedän, että Lappea on pieni kunta Altan lähellä nimeltään Loppa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s