Perhonsidontaa??


Istuin viime kesänä tyynenä iltana mökkilaiturilla ja katselin järvellä etenevän kalaparven tuikkeja. Joskus nelisenkymmentä vuotta sitten osasin varmasti erottaa muikku- ja salakkaparvien pintautumisen siikaparvesta. Olin nytkin melkoisen varma, että seurasin siikojen etenemistä pinnan tuntumassa. Nuoruudessa olin innokas kalastaja, jonka aika kului järvellä. Sain siikoja pienellä pikkurillin kynnen kokoisella vilkulla ja myöhemmin muutamia myös pienillä mustilla pintaperhoilla. Mielessä kierähti jospa niitä taas tulevana kesänä yrittäisi saada houkuteltua perhoon.

Saarijärveltä en kuusikymmentäluvulta tuntenut ketään, joka olisi kalastanut perhoilla. Aihe kuitenkin kiinnosti niin paljon, että kirjoitin kirjeen joskus 60-luvun puolivälin tietämillä Waltter Aunesluomalle, jonka nimi oli jostain putkahtanut esille. Kyselin häneltä neuvoja perhokalastuksen aloittamiseksi ja tietoja henkilöistä, jotka voisivat opastaa niin kalastuksen kuin sitomisenkin suhteen. Aunesluoma vastasi minulle kannustavalla kirjeellä, mutta pahoitteli, ettei lähiseudulla ole ketään, jonka puoleen voisin kääntyä. Saarijärven reitillä ja Viitasaarella (mm Huopana) oli kuitenkin hyviä taimenkoskia, joissa kävi paljonkin perhokalastajia. Jostain syystä en heistä tietoa saanut. Myöhemmin joskus 70-luvun alussa Aunesluoma kirjoitti kirjan perhokalastuksesta. Kirja oli kauan suomenkielisen perhostelun raamattu. Saamani kirje oli minulla pitkään tallessa, mutta on lukuisten muuttojen saatossa joutunut hukkaan.

1.1.77 Muutin Jyväskylästä Ivaloon ja ensimmäisenä kesänä törmäsin jossain jokivarressa mieheen, joka kalasti perhovehkeillä. Minä änkeydyin tietysti juttusille. Kaveri oli kunnan rakennusinsinööri Kiirikin Heikki. Heikki otti minut hoteisiinsa. Perhovavat maksoivat siihen aikaan maltaita, muistaakseni silloisen pankkivirkailijan puolen kuukauden palkan. Myyjiäkään ei siihen aikaan ollut viljalti. Joitain tarvikkeita sai tilaamalla Kuopiosta Elorannalta. Osa sidontamateriaaleista piti tilata Englannista. Meitä oli kolmen hengen porukka, jotka teimme kimppatilauksia ja jaoimme ostokset kristillisesti kolmeen osaan. En enää muista kuka se kolmas oli. Heikki teki minulle ensimmäisen vapani jostain rakennussarjasta. Häneltä sain myös alkusatsin sitomistarvikkeita ja huikeasti oppia niiden käyttämiseen. Heittosiiman ostin Elorannalta, mutta perukkeita ei siihen aikaan ollut valmiina vaan ne sidottiin itse 6-7 eri paksuisesta kärkeä kohti ohenevasta siimasta. Ensimmäisen kelani ostin Heikiltä käytettynä. Silloin kaikki aika meni joko Heikin kanssa tai itsekseni pitkin Inarin kunnan jokivarsia. Siihen aikaan kunnan asukkailla oli kokolailla vapaat kalastusoikeudet kunnan vesillä.

Muutaman vuoden kuluttua muutimme Ouluun. Siellä vielä sidoin perhoja ja kävin silloin tällöin Iijoella kalassa, mutta lapsikatraan kasvaessa harrastus pikkuhiljaa hiipui. Sitten tuli pitkä paussi. 2000 muutin Rovaniemelle ja hehkuttelin mielessäni, että nyt homma taas alkoi. Ostin uuden vavan ja kelan ja aloin taas sitomaan perhoja. Pari kesää se kesti ja sitten iski valokuvauksen piru ja vei kaiken ajan.

Ei touhu kokonaan unohduksissa ole ollut. Metsissä liikuessa olen kerännyt petojen tappamien kanalintujen höyheniä lakkariin. Jospa niillä joskus olisi käyttöä. Tein joskus vanhasta kirjoituspöydän laatikostosta sidontapöydän, joka on ollut toistakymmentä vuotta pölyä keräämässä makkarin nurkassa. 151113_8959Se on myös toiminut laskualustana kaikenmaailman tarpeettoman paperitavaran keräyspisteenä.Pöytä on ollut printteri- ja yöpöytien takana vailla pääsyä sen laatikoihin. Pöydän nurkalla on koko ajan jököttänyt se 70-luvulla ostamani sidontapenkki. Viime vuodet se on toiminut Krissen Kilpisjärveltä jostain maastosta löytämän maakotkan höyhenen pidikkeenä.  Tänään järjestelin makkarin nurkkausta uudestaan. Pöydältä löytyi tulosteita, joiden säilyttäminen tuntui nyt oudolta. Kaikkien kerääntyneiden tavaroiden, pöydän takana olleiden tietsikan sähköjohtojen paljouden ja parin arkistolaatikon seasta löytyi uskomaton määrä pölyä. En tiedä paljonko tulee sidottua ja paljonko perhoja käytän, mutta siinä pöytä nyt töröttää ja odottaa käyttäjää. Mukavaa nyhjäämistä se muistaakseni on. Pöydässä on neljä laatikkoa, jotka ovat täynnä erilaista sidontamateriaalia, joista läheskään kaikkia en enää tunnistanut. Mihin niitä olen mahtanut tarvita. Pienellä penkauksella löysin Ivalossa aikanaan Lampelan Aimolta saamani palan hänen pyytämäänsä karhun nahkaa, jonka karvoista vielä saisi sidottua pari, kolme Nalle Puhia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s