Helkkarin telkkari

Tällaisena pimeänä, räntäsateisena pirttipäivänä kotona olisi kaikenlaista pikkupuuhailua. Helposti vain ajankäyttö lipsahtaa television katseluun. Minulla on tapana avata toosa ensimäisenä aamulla, jos vain olen nukkunut niin pitkään, että aamuteeveen lähetys on jo alkanut. Toiset näppäävät samassa tilanteessa radion päälle. Se, että telkkari on auki, ei välttämättä tarkoita sitä, että toljaisin sitä kioko ajan. Aamutoimet hoituvat siinä sivussa samoin kuin radiota kuunnellessakin. Seuraavan kerran telkkari napsahtaa päälle päiväkahvin aikaan. Keittiön pöydässä ei normaalisti ole muita joidenka naamaa tuijotella. Kahvi raijaituu helposti olkkariin. Tuijottelen sitten telkkaria. Illalla on ”pakko” katsoa ainakin kuuden uutiset. Kaikissa tapauksissa on säälittävän helppoa jäädä sohvalle löhöämään kaukosäädin kourassa ja ne pikkupuuhat jäävät seuraavaan päivään, mutta silloinhan voi taas aloittaa uudelleen saman rumban. Olen nyt ollut keksivinäni keinon vähentää töllöttelyä. Aamulähetyksen aikana käyn netistä katsomassa päivän ohjelmat ja merkkaan sieltä 3-4 juttua, joiden katsomiseen toivon turruttavan vahtaamisen jäävän. Joskus se on jopa onnistunut.

Minulla on joskus aivan 90-luvun ensivuosina ostettu telkkari, joka on iso möhkäle ja vie nurkasta melkein neliön verran tilaa ja painaa kuin synti. Se on sen ajan suurimpia myllyjä 28- tai 30-tuumainen, Kymmenkunta vuotta sitten sen kuva supistui viivaksi keskelle ruutua. Soitin huoltoon, joka tiesi merkin ja oireet kuultuaan heti missä vika on ja osasi antaa hinta-arvionkin korjaukselle. Se oli muistaakseni 50-60 euroa, ei siis paljon mitään. Ajan sopimalla koneen saisi samantien takaisin mukaan. Telkkaria on niin hankala kuljettaa yksin, että se vain jäi nurkkaan noin neljäksi kuukaudeksi. Jaana oli silloin noin 15-vuotias ja kävi paljon luonani. Viimein hän alkoi nurisemaan, ettei tule huusholliini ainakaan yövieraaksi, jos ei TV ala näkymään. Pyysin työkaveriani Jussia avuksi käyttämään koneen huollossa. En muista oliko Jussi silloin jo vakinaistettu vai oliko hän vielä harjoittelijana. Nyt hän on kuitenkin Nordean Lapin alueen aluejohtaja. Telkkariton aika meni hyvin. Alkutotuttelun jälkeen sitä ei enää osannut kaivata. Ajanjaksolle sattui jääkiekon MM-kisat, jonka tärkeimmät pelit kävin katsomassa pankin saunalla. Muutoin uutisvirrassa ja maailman menossa pysyi hyvin mukana. En usko, että mitään tärkeää, maailmojasyleilevää jäi näkemättä.

281212_oukku-1Olen jo vuosien ajan tehnyt joulukortit omista kuvistani. Yleensä touhu on jäänyt niin viimetippaan, että kortit on pitänyt postittaa kalliimmalla postimaksulla. Nyt ajattelin kerrankin olla hyvissä ajoin. Kävin eilen läpi kuva-arkistoani ja keräsin sieltä viitisentoista kanditaattia, joista kortti pitäisi arpoa. Arkistosta löytyi jo unohtuneitakin kuvia, joita en ole tullut laittaneeksi kuvasivuille tai Facebookiin enkä muuallekkaan julkisuuteen. Tässä yksi ehdokkaista, joka ei todennäköisesti ole se valittava. Kuva on otettu 28.12.12 Oukulla. Käytiin Krissen kanssa palelemassa siellä 25-30 asteen pakkasessa hienoissa valoissa. Silloin otettujen kuvien joukosta se korttikuvakin todennäköisesti valikoituu.

Mainokset

Pilvee, pilvee

Ulkona sataa par´aikaa ihan tuhtisti lunta. Toivottavasti sitä tulee nyt kerralla talveksi asti. Maa on ollut toki valkoinen jo pidemmän aikaa ja pakkasta aamuisin parhaimmillaan 15 ja 20 asteen välillä. Chartterit alkavat tiuhemman liikennöinnin viikonvaihteessa. Toivotaan briteille talvisia elämyksiä.

Olen ulkoiluttanut kameroita viime viikkoina laiskanlaisesti. Sunnuntaina kävin kiertelemässä lähiympäristössä. Edellisyön sumu, pakkanen ja tyyni ilma olivat koristellet maiseman postikorttikuvia odottavaksi. Montaakaan kuvaan en kaikesta huolimatta ottanut ja taas kerran parhaat ja käyttökelpoisimmat kuvat syntyivät pokkarilla.

Adobe on siirtänyt ohjelmansa pilvipalveluihin. Ostin Photoshopin kolmosversion muistaakseni vajaat viisi vuotta sitten. Vuosi sitten versiot olivat edenneet jo numeroon 6. Ostin lokakuun alussa 2012 uuden rungon, jota minulla ollut kolmosversio ei enää tunnistanut eikä Adobe antanut siihen enää päivityksiä. Oli päivitettävä versio numeroon 6. Alkuperäinen ohjelma maksoi muistaakseni noin 850 euroa ja päivitys 230 euroa. Adobella on nyt tarjous, jossa ensimmäisen vuoden saisi puoleen hintaan 12,50/kk. Taistelen itseni kanssa sortuako tarjoukseen. merikotkaNykyisellä rungollani en todennäköisesti kuvaa loppuelämääni. Kauanko Adobe päivittää minulla olevaa ohjelmaa?  Minulla on myös Lightroom versio 3. Koska se jää pois käytöstä, nykyinen versio on 5? Paljon pohdittavaa. Photarissa on satoja ominaisuuksia, joista en edes tiedä. Lisäksi toinen mokoma, joita en osaa käyttää. Kokonaisuus on liian tuhti. Siinä on kuitenkin paljon ominaisuuksia, joita käytän päivittäin ja joita ei halpisversiossa Elementsissä ole. Krissellä on se pilviversio CC (Creative Cloud). Marraskuun alussa Nellimin reissullamme kuvasin oheista merikotkaa käynnissä olevasta autosta ja kaikki kuvat olivat tärähtäneitä hitaan valotusajan ja auton tärinän takia. CC:llä tärinän aiheuttamat epäterävyydet poistuivat yhdellä napinpainalluksella. Julistetta kuvasta ei saa, mutta ihan kelvollinen nettiin. Photarin kautta kuva olisi joutunut armotta tietsikkakuvien taivaaseen. Kuukausimaksullinen versio olisi aina ajan tasalla. Pakettiin kuuluu myös Lightroom. Pirullista, mutta firman kannalta hienoa koukuttamista. Pitää pähkäillä, tarjousaikaa on tämä vuosi.

 

 

Perhonsidontaa??

Istuin viime kesänä tyynenä iltana mökkilaiturilla ja katselin järvellä etenevän kalaparven tuikkeja. Joskus nelisenkymmentä vuotta sitten osasin varmasti erottaa muikku- ja salakkaparvien pintautumisen siikaparvesta. Olin nytkin melkoisen varma, että seurasin siikojen etenemistä pinnan tuntumassa. Nuoruudessa olin innokas kalastaja, jonka aika kului järvellä. Sain siikoja pienellä pikkurillin kynnen kokoisella vilkulla ja myöhemmin muutamia myös pienillä mustilla pintaperhoilla. Mielessä kierähti jospa niitä taas tulevana kesänä yrittäisi saada houkuteltua perhoon.

Saarijärveltä en kuusikymmentäluvulta tuntenut ketään, joka olisi kalastanut perhoilla. Aihe kuitenkin kiinnosti niin paljon, että kirjoitin kirjeen joskus 60-luvun puolivälin tietämillä Waltter Aunesluomalle, jonka nimi oli jostain putkahtanut esille. Kyselin häneltä neuvoja perhokalastuksen aloittamiseksi ja tietoja henkilöistä, jotka voisivat opastaa niin kalastuksen kuin sitomisenkin suhteen. Aunesluoma vastasi minulle kannustavalla kirjeellä, mutta pahoitteli, ettei lähiseudulla ole ketään, jonka puoleen voisin kääntyä. Saarijärven reitillä ja Viitasaarella (mm Huopana) oli kuitenkin hyviä taimenkoskia, joissa kävi paljonkin perhokalastajia. Jostain syystä en heistä tietoa saanut. Myöhemmin joskus 70-luvun alussa Aunesluoma kirjoitti kirjan perhokalastuksesta. Kirja oli kauan suomenkielisen perhostelun raamattu. Saamani kirje oli minulla pitkään tallessa, mutta on lukuisten muuttojen saatossa joutunut hukkaan.

1.1.77 Muutin Jyväskylästä Ivaloon ja ensimmäisenä kesänä törmäsin jossain jokivarressa mieheen, joka kalasti perhovehkeillä. Minä änkeydyin tietysti juttusille. Kaveri oli kunnan rakennusinsinööri Kiirikin Heikki. Heikki otti minut hoteisiinsa. Perhovavat maksoivat siihen aikaan maltaita, muistaakseni silloisen pankkivirkailijan puolen kuukauden palkan. Myyjiäkään ei siihen aikaan ollut viljalti. Joitain tarvikkeita sai tilaamalla Kuopiosta Elorannalta. Osa sidontamateriaaleista piti tilata Englannista. Meitä oli kolmen hengen porukka, jotka teimme kimppatilauksia ja jaoimme ostokset kristillisesti kolmeen osaan. En enää muista kuka se kolmas oli. Heikki teki minulle ensimmäisen vapani jostain rakennussarjasta. Häneltä sain myös alkusatsin sitomistarvikkeita ja huikeasti oppia niiden käyttämiseen. Heittosiiman ostin Elorannalta, mutta perukkeita ei siihen aikaan ollut valmiina vaan ne sidottiin itse 6-7 eri paksuisesta kärkeä kohti ohenevasta siimasta. Ensimmäisen kelani ostin Heikiltä käytettynä. Silloin kaikki aika meni joko Heikin kanssa tai itsekseni pitkin Inarin kunnan jokivarsia. Siihen aikaan kunnan asukkailla oli kokolailla vapaat kalastusoikeudet kunnan vesillä.

Muutaman vuoden kuluttua muutimme Ouluun. Siellä vielä sidoin perhoja ja kävin silloin tällöin Iijoella kalassa, mutta lapsikatraan kasvaessa harrastus pikkuhiljaa hiipui. Sitten tuli pitkä paussi. 2000 muutin Rovaniemelle ja hehkuttelin mielessäni, että nyt homma taas alkoi. Ostin uuden vavan ja kelan ja aloin taas sitomaan perhoja. Pari kesää se kesti ja sitten iski valokuvauksen piru ja vei kaiken ajan.

Ei touhu kokonaan unohduksissa ole ollut. Metsissä liikuessa olen kerännyt petojen tappamien kanalintujen höyheniä lakkariin. Jospa niillä joskus olisi käyttöä. Tein joskus vanhasta kirjoituspöydän laatikostosta sidontapöydän, joka on ollut toistakymmentä vuotta pölyä keräämässä makkarin nurkassa. 151113_8959Se on myös toiminut laskualustana kaikenmaailman tarpeettoman paperitavaran keräyspisteenä.Pöytä on ollut printteri- ja yöpöytien takana vailla pääsyä sen laatikoihin. Pöydän nurkalla on koko ajan jököttänyt se 70-luvulla ostamani sidontapenkki. Viime vuodet se on toiminut Krissen Kilpisjärveltä jostain maastosta löytämän maakotkan höyhenen pidikkeenä.  Tänään järjestelin makkarin nurkkausta uudestaan. Pöydältä löytyi tulosteita, joiden säilyttäminen tuntui nyt oudolta. Kaikkien kerääntyneiden tavaroiden, pöydän takana olleiden tietsikan sähköjohtojen paljouden ja parin arkistolaatikon seasta löytyi uskomaton määrä pölyä. En tiedä paljonko tulee sidottua ja paljonko perhoja käytän, mutta siinä pöytä nyt töröttää ja odottaa käyttäjää. Mukavaa nyhjäämistä se muistaakseni on. Pöydässä on neljä laatikkoa, jotka ovat täynnä erilaista sidontamateriaalia, joista läheskään kaikkia en enää tunnistanut. Mihin niitä olen mahtanut tarvita. Pienellä penkauksella löysin Ivalossa aikanaan Lampelan Aimolta saamani palan hänen pyytämäänsä karhun nahkaa, jonka karvoista vielä saisi sidottua pari, kolme Nalle Puhia.

Mielensäpahoittaja

Olen vetänyt välillä vähän henkeä. Lähiviikkojen aikana olen liikkunut vähän lintujen perässä ja kamerankin ulkoiluttaminen on jäänyt olemattomiin. Pari viikkoa sitten jäi Facebookin viikkokuva väliin ensimmäisen kerran kahteen vuoteen, koska en edellisellisellä viikolla ollut ottanut ensimmäistäkään kuvaa. Olen vain tuntenut, että välillä pitää touhuta jotain muutakin.

Olen syksyn mittaan lukenut paljon. Olen yrittänyt valita luettavaksi mahdollisimman monipuolisia kirjoja dekkareista klassikoihin ja kulttikirjoihin ja välillä ainakin selaillut tietopuolisiakin teoksia.

Kävin eilen kirjastossa ja jäin juttelemaan hetkeksi vanhan tuttavan kanssa, joka palautti Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Hänen lähdettyään vaihdoin muutaman sanan Seijan kanssa, joka kysyi olinko lukenut em kirjan. Maailma on täynnä lukemattomia kirjoja, joten jotain jää aina väliin. Kyrö MielensäpahoittajaTiesin toki Kyrön kirjojen maineen ja myyntiluvut, mutta jostain syystä en niihin ollut tullut tarttuneeksi. Seija kävi noutamassa kirjan ja lainasin sen. Iltapäivällä sitten istuin alas ja en malttanut lopettaa ennen kuin sain koko kirjan luettua. Pari tupakkataukoa toki piti välissä pitää. Mielensäpahoittaja ei jää viimeiseksi Kyrön kirjakseni.

Opuksessa tuli vastaan muutamia tutulta kalskahtavia nimiä. Ensilukemalla löysin niitä neljä. Lisääkin siellä voi olla. Illalla pyörin sitten netissä ja yritin etsiä Helsingissä syntyneelle ja Etelä-Suomessa asuvalle Kyrölle jotain yhteyksiä Saarijärvelle. En löytänyt hiiskaustakaan, mutta…

Jäätelökioskin tummaihoinen tyttö asui Puropajulla. Saarijärvellä on kylä nimeltään Pajupuro. Terveyskeskuksessa toimi lääkärinä Kivinkinen. Saarijärven terveyskeskuksessa ainakin osan leivästään ansaitsee Maalaislääkäri Kiminkinen, joka valmistui koulumme matrikkelin mukaan lääkäriksi 1980. Samana vuonna Kivinkinenkin aloitti kirjan mukaan ammattinsa harjoittamisen. Mielensä pahoittaja kertoo ostaneensa katiskansa Paanasen kaupasta. Minulla oli oppikoulussa luokkakavereina kauppias Paanasen tyttäret Tuulikki ja Arja. Muuan pakollista pysähdystä osoittava liikennemerkki oli Kirstulan tienhaarassa. Saarijärven naapurikunta on Karstula. En oikein jaksa uskoa sattumaan.

10.11.13 PS. Sain palautetta: Tuomas Kyrön vaimo on Saarijärveltä ja ainakin anoppi asunee edelleen paikkakunnalla. Näin vähän arvelinkin, mutta en ajatustani uskaltanut julkisesti ilmaista. Erään lehtiartikkelin mukaan, jota itse en löytänyt netistä, perheeseen tulee Saarijärven paikallislehti Sampo, josta Kyrö on ammentanut aineistoa.

Päättäjäiset

Läppärini sammahti ilman mitään ennakkovaroitusta eilen kesken Areenasta katsomaani luonto-ohjelmaa, joka jäi lauantaina väliin lintuyhdistyksemme kauden päättäjäisten takia. Onneksi myllyllä on vielä puoli vuotta takuuaikaa jäljellä. Kone ei suostu enää käynnistymään. Ensin ajattelin, että virtajohto ei ollut kunnolla kytkettynä ja akku vain loppui, mutta jotain muuta siinä nyt on. Ostin koneen silloisesta Expertistä, joka lopetti toimintansa vähän oston jälkeen. Soitin tänään maahantuojalle, mutta liian lähellä sulkemisaikaa eivätkä oikein alkaneet minua. Lupasivat soittaa huomenna paremmalla ajalla. Toivon, että pitävät lupauksensa.

Tähän aikaan vuodesta, kun ollaan sesongin ulkopuolella, majoitusta on saatavilla pienellä tinkaamisella varsin edullisesti hiihtokeskuksista. Joitain vuosia sitten saimme Pyhältä juhannuksena hotellia vastapäisestä Chaletista kaksion kolmeksi vuorokaudeksi satasella. Menomatkalla Nellimiin yövyimme Saariselällä Riekonlinnassa ja paluumatkalla Luostolla Aurora-Chaletissa aivan kohtuuhintaan.

Yhdistyksen lintukauden päättäjäiset oli Petteri järjestänyt Nellimiin Erähotelliin. En ole käynyt kylällä sitten seitsämänkymmentäluvun lopun. Minulla ei ollut muistikuvia kylästä muuta kuin, että tie sinne on viimeisen päälle syheröinen. Muistikuva piti hyvinkin paikkansa. Perillä odotti pienoinen yllätys. Etukäteen oli hienoisia epäilyjä mahtaako 45,-/nuppi olla hintansa väärtti. Ennakkoaavistelut ylittyivät reilusti. Hotelli ei nyt ollut aivan viiden tähden luokkaa, mutta ylitti kaikki ennakko-odotukset. Hotelli on osin rakennettu entisen kyläkoulun tiloihin ja sitä oli pieteetillä laajennettu uudisrakentamisella.

Paikalle oli tullut oikeastaan se sama vakioporukka, joka päättäjäisissä on aiemminkin käynyt. Ihmetytti vain Ivalolaisten konkareiden poissaolo. Hotellisssa oli paikallisen hirviporukan peijaiset ja mekin saimme eineeksi hirvikäristystä. ilta kului kuluneen vuoden kuvia katsellessa. Olli-Pekka kertoi lisäksi maakotkan lähetinprojektista, johon hän on osallistunut lintuja pyydystämällä ja lähettimiä kiinnittämällä.

Menomatkalla Krisse huomasi pari kilometriä ennen Kakslauttasta kotkan lähellä tietä kuusen latvassa. Kävimme kääntämässä auton ja ajoimme vielä kerran kotkan ohi ja palasimme takaisin päin. lintu oli pysynyt paikoillaan ja pysäytimme auton ja ehdin ottaa merikotkasta muutaman kuvan ennenkuin se hermostui meihin ja lensi tiehensä. Kuvat linnusta ovat läppärillä enkä saa niitä oheiskuvaksi, mutta yksi niistä on Facebooksivullani. O-P ja Lea näkivät tulomatkalla Porttipahdan pohjoispuolella 2 merikotkaa ja paluumatkalla Vuomaselän erotuspaikalla ja Kurittukosken voimalaitoksella molemmissa kotkat. Saariselällä aamutupakalla kuulin jostain pimeästä pulmusten ääniä. Lukumäärästä ei ole aavistustakaan. Paluumatkalla Porttipahdan voimalaitoksella nähtiin kuitenkin kaksi pulmusta lennossa.

KoskikaraSunnuntaiaamuna ajettiin Paatsjoen sillalle katsomaan mitä siellä näkyisi. Jouni oli ehtinyt paikalle ennen meitä. Eipä sieltä mitään löytynyt edes Jounin putkella. Paluumatkalla pysähdyttiin vielä kylän keskustaan Nellim-joen sillalle ja sieltä löytyi kaksi koskikaraa. Toinen linnuista oli aikuinen, mutta kuvan lintu on viime kesän poikanen. Rinnassa näkyy vielä nuoren linnun valkoisen rinnan täplien jäänteitä ja siiven peitinhöyhenien kärjet ovat valkoiset. Linnut liikkuivat koko ajan toisiaan seuraten. Kävivätpä molemmat kosken rannassa olevassa telkänpöntössäkin. Mietimme, että vieläkö tähän aikaan vuodesta emo ja poikanen voisivat liikkua yhdessä. Kuvan lintu ei ole mikään suuri ilmestys, mutta enpä ole koskaan aikaisemmin nähnyt karaa istumassa sähkölangalla.