Vielä Tromssan reissusta ja Hurtigrutenista

Edellisessä postauksessa kerroin, että matkani eräs tavoite oli päästä kuvaamaan revontulia vuonomaisemissa. Sääennuste ei alunalkaenkaan suosinut moista toimintaa. Tiistai-iltana kävimme erään kuvaviikkoon liittyvän valokuvanäyttelyn avajaisissa. Menomatkalla tihuuti vettä. Avajaisten jälkeen menimme samassa postauksessa mainitsemaani Skarveniin kaljalle. Taivas oli edelleen tukevassa pilvessä. Kapakassa joimme vain yhdet tuopit, mutta aikaa lie vierähtänyt niitä näitä turistessa kolmisen varttia. revontuletUlos tullessamme taivas oli kaikkien ennusteiden vastaisesti kirkastunut ja siellä loimotti upeat revontulet. Avajaisissa tarjottu viinilasillinen ja äsken nautittu kalja tulivat nyt vastaan. Auton rattiin ei ollut mitään asiaa ja matka ehkä parhaalle kuvauspaikalle noin 25 kilometrin päähän jäi haaveeksi. Kuvausta oli kuitenkin yritettävä valosaasteesta huolimatta keskustan rannalta. Ei siinä kuitenkaan montaakaan käyttökelpoista kuvaa syntynyt. Muut illat ja yöt olivat pilvisiä.

Suomessa harmaahaikara on eteläinen laji. Viime kesänä näin ensimmäisen kerran haikaran mökkilaiturilta. Tromssassa lintu on kuitenkin varsin yleinen. Niitä näkee auton ikkunasta pitkin rannikkoa. Ne ovat tottuneet ohi ajaviin autoihin. Mutta pysäytäpä pirssisi niiden lähelle, et ehdi saada kameraa käteesi, kun jo pyrstösulat villkuvat jossain taivaalla. harmaahaikaraSaaren länsirantaa seurailee vilkkaasti liikennöity Kvaløyvägen, jonka varrella rannassa näkyy useinkin haikaroita. Yritin päästä kuvaamaan neljän linnun tiivistä ryhmää. Oli vielä sateentihkuinen aamuhämärä ja ajattelin, että jalusta oli tarpeen. Auto oli joltisessakin piilossa tien varressa ja sen ja lintujen välissä oli pensaita. Kyyryssä nousin autosta pois ja menin takaluukulle hakemaan jalustaa. Luukkua aukaistessa linnut olivat vielä paikalla, mutta ennen kuin sain sen kiinni ne olivat viipottamassa poispäin. Oheisesta linnusta ehdin ottaa neljä kuvaa Prestvannetilla ennenkuin se huomasi minut. Näyttäisi olevan 2kv lintu (syntynyt kesällä 2012).

Merimetsojen taustalla on Tromssan satamaan tulossa Hurtigruten-laiva Richard With. Veikko kirjoitti blogissaan kesäkuussa samasta laivasta. Richard With (1846-1930) oli Tromssassa hollantilaisille vanhemmille syntynyt merikapteeni, laivanvarustaja ja valtiopäivämies. Richard WithHän perusti Vesteraalens Damskibsselskap-nimisen varustamon, joka 1893 aloitti viikottaisen liikennöinnin Trondheimin ja Hammerfestin välillä ja nimesi reitin Hurtigruteniksi (suomeksi nopea reitti). Nykyään laivat liikennöivät päivittäin Bergenin ja Kirkkoniemen välillä. Varustamolla on pitkän reitin kymmenkunnan suuren laivan lisäksi pari pienempää alusta, jotka hoitavat lyhyempien reittien liikennöintiä. Yhtiö on ollut viime vuodet jonkinlaisissa taloudellisissa vaikeuksissa. Matkustaminen reitillä ei ole aivan halpaa. Viikon matka Bergen-Kirkkoniemi välillä maksaa kahden hengen hytissä 1226 euroa per nuppi. Pari vuotta sitten Norjan yleisradioyhtiö NRK teki Hurtigrutenin koko reitistä ohjelman, joka lienee maailman pisin suora TV-lähetys. YLE:n Teema näytti siitä 12 tuntiin leikatun jutun uudenvuoden päivänä 2012. Tromssan keskustassa Tuomiokirkon ja sataman välissä on Richard Withille nimetty aukio.

Mainokset

Talviajokertausta

Tulin tänään Tromssasta. Tarkoitukseni oli alunperin yrittää reissua vielä kesärenkailla, mutta onneksi yr.no tekee kohtuullisen luotettavia pitkänajan ennusteita. Niihin luottaen vaihdoin ennen lähtöä talvirenkaat alle. Meren vaikutus Tromssan seudulla on valtaisa. Vaikka kaupunki on Suomea ajatellen osapuilleen Kaamasen ja Utsjoen puolivälissä, siellä oli vielä lehti puussa ja ruska paikoin parhaimmillaan. Rovaniemeltä lähtiessäni tietä reunusti jo Tapionkylästä alkaen syksyisen lehdettömät puut. Tänä aamuna Tromsassa tuli vettä taivaan täydeltä, mutta taivas kirkastui  Lyngenvuonon rannalla.  Nousu meren rannasta Kilpiselle on paikoin jyrkkää, mutkaista ja kapeaa tietä. On ollut tuskastuttavaa joutua niillä tieosuuksilla täyteenlastatun rekan perään matelemaan melkein kävelyvauhtia. Välillä on pari paikkaa, jossa norjalaiset rekat osaavat antaa tietä perässään kiroilevalle autojonolle. Ulkolaiset ml. suomalaiset rekat eivät ole asiaa oivaltaneet. Nyt tielle ollaan ilmeisesti lisäämässä ohituskaistoja mittavin kallioleikkauksin ja täytemaan ajoin. Tietyömaa on tehnyt karhupalveluksen kaltaiselleni korkeapaikankammoiselle. Tien ja kaukana alhaalla olevan laakson välistä on kaadettu puut, jotka ovat antaneet edes jonkinlaisen näköesteen sinne tyhjyyteen.

JehkasNorjan puolen ylängöllä tuli sitten talvi vastaan. Olin paikalla yhden maissa ja pilvettömältä taivaalta paistava aurinkokaan ei ollut sulattanut tietä kuin siellä täällä. Osa tiestä oli sohjoista ja osalla oli aivan talvinen polanne. Lunta oli parhaimmillaan viitisen senttiä. Lapin radiossa kerrottin, ettei ensilumi ole vielä satanut, koska virallisilla mittausasemilla ei vaadittavaa yhden sentin lumikerrosta ole. Käsivarren mittausasema taitaa olla Kilpisjärvellä, koska juuri kylän kohdalla lunta ei ollut kuin nimeksi. Muutoin edelläkuvattu keli jatkui parinkymmenen kilometrin päähän Karesuvannosta. Talviajoharjoittelua tuli siis osapuilleen 100 kilometriä. Matkalla ohitin muutaman auton, jotka yrittivät 30-40 km/h vauhdilla pysytellä aurauskeppien välissä. Taisi olla kesärenkaat alla. Oheinen kuva on otettu valtakunnan rajaa edeltävältä parkkipaikalta. Kuvan taustalla on Korkea-Jehkas ja etualalla Pikku-Jehkas, jonka etupuolella kuvassa vähän huonosti näkyvää rotkoa pitkin raja kulkee.

merimetsoKuvauskelit eivät olleet otollisimmillaan. Vähän väliä piti juosta autoon tai muuhun suojaan sadetta pakoon suojelemaan kameraa kastumiselta. Langnesistä käsin näin merellä suuria haahkaparvia, parikymmentä allia, paljon mustalintuja ja joitakin pilkkasiipiä. Rannassa kahloi kymmenkunta merisirriä. Kaikki ne olivat reilusti kuvausetäisyyden ulkopuolella.  Prestvannetilla oli joukoittain lokkeja, kymmeniä sinisorsia ja kaksi harmaahaikaraa, Joita näin muuallakin, mutta sain vain pari kuvaa Prestvannetin haikaroista.  Kiitollisimmat kuvattavat löytyivät taas Tromsdalenista mantereen puolelta. Ishavskyrkanin alapuolella on paikka, jossa on yleensä aina pesimäkauden ulkopuolella merimetsoja.Kuvan lintu taitaa haikailla nimikkokapakkaansa. Katse ja nokka on ainakin suunnattu kaupungin keskustaa ja satamassa näkyvää pientä valkopäätyistä taloa kohti. Talossa on Tromssalaisten ja myös minun suosimani kaljapaikka ja ravintola Skarven (suomeksi merimetso).

Tromssassa oli menossa Polar Fokus-valokuvatapahtuma. Kävimme Krissen kanssa parissa tilaisuudeessa. Eilenillalla olimme Kulturhusetissa, jossa esitteli kuviaan ja ennenkaikkea kertoi ajatuksiaan Cristian Houge. Hänet on valittu 2 kertaa kilpailemaan maailman parhaan kuvaajan tittelistä.  Kuvaajana perfektionisti, joka on yhteen esittelemäänsä noin 20 kuvan priojektiin käyttänyt 13 vuotta. Hienoja kuvia tietysti, mutta parasta antia olivat häneen puheensa. Christian puhui sen verran selkeää norjaa, että minäkin pysyin aikalailla hänen ajatustensa perässä ja Krisse kaksituntisen esityksen jälkeen vielä varmuudeksi referoi. Mies vaikutti enemmän filosofilta kuin kuvaajalta. En tähän saa mahtumaan oikeastaan mitään hänen ajatuksistaan, mutta esimerkki. Hänellä oli hienoja susikuvia, jotka oli otettu jenkeissä jollain laajalla, aidatulla alueella. Christian kielsi kuvien olevan luontokuvia. Ne olivat enemmän omakuvia, joissa hän peilasi omia pelkojaan.

Minua on moni varoittanut ja kieltänyt kitjoittamasta tähän blogiin omasta elämästäni. Minulle soitti eilen sovitusti minua jo helmikuussa aivotulehdksen aikana hoitanut lääkäri, jonka luona kävin jo noin kuukausi sitten ja hän määräsi minut lisätutkimuksiin.  Monissa kokeissa minut todettiin osapuilleen terveeksi mieheksi. Olen jo toistakymmentä vuotta kärsinyt sormien ja varpaidenkin kylmäarkuudesta. Kostealla ilmalla jo 8-10 asteen lämpötilassa saati pakkasessa, käsineet kädessä käsiäni alkaa palelemaan ja jotkut sormet muuttuvat valkeiksi. Olen pitänyt sitä marloboromiehen ongelmana ja kertonut siitä monille kavereillekkin. Vaan nytpä löytyi syy sairaudesta, josta en ole koskaan kuullutkaan. Minulla on Raynad`n tauti., valkosormisuus. Sinällään vaaraton, mutta oireiltaan inhottava tauti. Sain siihen lääkityksen, joka toivottavasti lievittää oireita, mutta ei paranna itse sairautta.

Upea aamu

Tänään alkoi Lapin lintutieteellisen yhdistyksen perinteinen lokakuun pinnakisa, jossa tavoitellaan mahdollisimman monen lintulajin havaitsemista tämän kuun aikana. En ole enää kovin innostunut erilaisista pinnakisoista, mutta ajattelin ottaa osaa kuluvaan kisailuun. Viime vuonna jätin sen väliin. Jos ajatellaan koko yhdistyksen aluetta, kisan ajankohta on mielestäni aivan väärä. Pohjoisiempien kuntien jäsenillä ei ole mitään mahdollisuutta pärjätä meille eteläisimmille. Elo- tai syyskuut olisvat tasapuolisempia. Omassa pihassa tehtyjen havaintojen pihapinnakisassa on jo vuosia saavuttanut kärkisijoja ja muistaakseni jonkun kerran voittanutkin Ivalossa asuva havannoija. En kuluvana vuonnakaan ota kisailua kuolemanvakavasti, mutta laitanpa nyt kuitenkin ylös havainnot ja liikun vähän tavallista enemmän ja laajemmalla. Keväällä jokainen orni puhkuu intoa, mutta tähän aikaan vuodesta ainakin minusta tuntuu, että elämässä on muutakin.

Lähdin aamulla liikkeelle joskus yhdeksän jälkeen ja kävelin kaupungin ranta-alueita. Oli kaunis, pilvetön ja tyyni ilma. Lämmintä oli vain pari astetta ja kahden tunnin lontostelun jälkeen marlboromiehen käsiä alkoi palelemaan tutun talvisen tuntuisesti. kirkkolampiVähän ennen puoltapäivää kävin hakemaas auton ja ajoin Ounasvaaralle ja käppäsin näkötornille tarkoituksena ottaa panoraamakuvia kaupungista. Eipä niistä ensi katselulla ole käyttöä. Sen jälkeen hurautin Salmijärven havainnointipaikalle. Minulla on yleensä putki aina auton takakontissa, mutta siellä vasta huomasin, että vehje oli taannoisen Sallan reissun jäljiltä kotona. Järvellä näkyi lintuja paljonkin, mutta lähes kaikki putkietäisyydellä. Kiikarilla oli tunnistettavissa vain neljän naaraspukuisen uivelon pikkuparvi. Kiertelin vielä muutamia tuttuja paikkoja ilman yhtäkään merkittävää havaintoa. Pään kisaan sain kuitenkin auki neljällätoista linnulla.

Halosen Jorma pitää Lapin Kansan sivuilla hienoa blogia. Eilisessa kirjoituksessan Jorma korosti taas kerran huononkin kuvan ottamista tuntemattomasta linnusta. Tapasin pari viikkoa sitten kesällä eläkkeelle jääneen entisen työkaverini, joka alkoi kyselellä omassa pihassa havitsemastaan linnusta. Koon hän osasi oikein määrittää, mutta pään ja selän värejä hän väitti mustiksi. Minulla oli melko varma aavistus linnusta ja kysyin uudelleen linnun värejä, jotka hän toisti samoin kuin ensiksikin. Hän kertoi kuitenkin ottaneensa ikkunan läpi kännykkäkamerallaan kuvan linnusta, jonka kuvan sitten sain seuraavana aamuna sähköpostiini. Vaikka kuvassa ei ollut kehumista lintu oli aukottomasti tunnistettavissa pähkinähakiksi. Suullinen kuvaus meni värien osalta poskelleen, mutta huonokin kuva vahvisti havainnon.