Sinipyrstö ja punainen kala


Kerroin edellisessä postauksessa laulavasta sinipyrstöstä 29.6. Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Sain koiraan muutaman kerran kiikariin. Pyhä-Häkki julkaisi eilen Facebook-sivuillaan sinipyrstön pesinnän varmistuneen 30.6. Kuvassa on nokka täynnä hyönteisiä oleva lintu. Puiston opas kertoo nähneensä 3 poikasta samassa paikassa. Todella harvinainen pesintä Keski-Suomessa. Havaitsemani lintu oli laulava koiras. Poikasiaan ruokkiva lintu ei laula. Olisiko mahdollista, että puistossa on pesivä pari ja yksinäinen koiras.

Katsoin viikonvaihteessa ruotsalaisen dokumentin Lohi, punainen kulta. En löytänyt sitä enää Yle:n Areenasta. Ohjelma kertoi Norjalaisten kassilohien kasvatuksesta. Norjalaiset itse eivät ole enää vuosiin syöneet kassilohia vaan ainoastaan villilohia. Kaikki kassikalat menevät vientiin mm. meille Suomeen. Ohjelmassa ei kerrottu kalojen ravintoarvoista, mutta sen verran olen lukenut norjalaisia lähteitä, että heidän itsensäkään mukaan kalojen ravintoarvot mm. omega-3 eivät ole lähelläkään villinä kasvaneiden kalojen terveellisyyttä. Kasvattajat ja kauppiaat väittävät, että lohta saadaan kilo annettua kilon rehua vastaan. Järjellä ajatellenkin mahdoton yhtälö. Ohjelmassa monet kansainväliset professoritason ihmiset kertoivat, että markkinoinnin mukaan maailman kalakysynnän pelastavasta kasvatuksessaa tilanne on juuri päinvastoin. Yhden lohikilon tuottamiseen vaaditaan 2,5 kiloa muuta kalaa, mm villakuoretta, anjovista, pikkusilliä yms, joista jo nyt on pyydetty maailman kannasta 90-95%. Norjan terveysviranomaiset ovat nettitietojen mukaan antaneet joitain aikoja sitten suosituksen, että raskaana olevien ja imettävien äitien tulisi välttää kokonaan rasvaisten kalojen syöntiä niihin kerääntyneiden raskasmetallijäämien takia.

kuikkaTapana on ollut laittaa mukaan oheiskuva. Tällä kertaa taas muutama päivä sitten mökkilaiturilta kuvattu kuikka. Alkukesän ihmettelin niiden vähäisyyttä. Nyt niitä on alkanut nakymään, mutta ei lähellekkään edelliskesien tapaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s