Myräkkä


Eilinen säätiedotus tiesi jo varoittaa mittavista ukkosmyrskyistä. Empä vain arvannut mitä tuleman piti. Jyrinää kuului kauempaa pitkin iltapäivää, mutta tänne ukkosmyrsky iski vasta vähän neljän jälkeen. vesisadeSe tuli vähän puskista suunnasta, josta emme nähneet tilanteen kehittymistä. Tuuli yltyi muutamassa minuutissa myrskyksi ja perässä seurasi hurjin vesisade minkä muistan nähneeni. Lähelle ei lyönyt kuin pari salamaa, joiden välähdyksen ja jyrähdyksen välillä ei ollut kuin sekuntti pari. Toisen sellaisen jälkeen yhdestä pistorasiasta löi valon välähdys sisätiloihin. Muutoin jyrinä oli jatkuvaa. Kuvasin myräkkää järkkärin videotoiminnolla, mutta WordPress ei hyväsy videomuotoani. Niissä näkyisi myräkän todellinen voima. Kuvasta kuitenkin käynee ilmi sateen määrä. Mitään vahinkoa myrsky ei meille aiheuttanut, siivottavaa kuitenkin melkoisesti. Sähköt katksesivat puoli viiden maissa. Nukkumaan mentiin puolen yön maissa ja talo oli vielä pimeänä. Aamulla herätessäni kuulin ensimmäisenä jääkaapin hurinan. Naapurimökin katolle kaatui mänty, jonka aiheuttamat vahingot vaikuttavat kuitenkin vähäisiltä.

Martti ja Marjo lähtivät mökiltä maanantaina aamupäivällä ja joku tunti myöhemmin tulivat keskimmäinen lapsistani Timppa ystävänsä Tiinan kanssa. Mukana tulivat Tiinan koirat Iita (rottweiler) ja Patu (bullmastiffi). Olen melkoisen osan elämästäni asunut saman katon alla koirien kanssa. Ne kaikki ovat ovat olleet pieniä seurakoiria. Olen aina suhtautunut varauksella isoihin koiriin. Etukäteen vähän arvelutti kuinka tulisin koirien kanssa toimeen Timpan vakuutteluista huolimatta, että ne ovat hyvin koulutettuja ystävällisä koiria. Niinhän ne ovatkin. Olen niihin suorastaan ihastunut varsinkin Patuun. 240613_4859-1Koirat ovat koko viikon olleet vapaana eivätkä ne poistu näköetäisyyden ulkopuolelle. Jos jompikumpi lipsahtaa nurkan taakse, normaalilla puheäänellä annettu komento juoksuttaa veijarin takaisin. Lenkillä koirat ovat kytkettynä vain yleisellä tiellä, muutoin ne saavat kulkea vapaana kontrollin alla. Ensimmäisenä iltana kokeiltiin kuinka ne uskovat minua, niille tuikituntematonta miestä. Ääntäni korottamatta antamani komenta tehosi välittömästi. Ammattilainen asialla, Tiina on kouluttanut koiria poliisille ja puolustusvoimille. Huomenna lähdemme kaikki viisi Pyhä-Häkin kansallispuistoon. Siellä koirat ovat luonnollisesti kytkettynä.

One thought on “Myräkkä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s