Metsä hiljenee


Luin vähän aikaa sitten Veikon blogin. Sorruin samaan TV-ohjelmatietojen ansaan. Telkku.comissa oli vielä viiden aikaan tieto, että Maailma lintujen silmin alkaisi 18.45. Lämmitin saunan ehtiäkseni varmasti katsomaan sitä. Aukaisin telkkarin 18.40 ja ehdin nähdä viimeiset minuutit ohajelmasta. Olen Veikon kanssa samaa mieltä, että jonkun Madelainen häät ovat turhanpäiväistä näytettävää YLE:n kanavilla.

Vastasin tänään pönttöbongaus-tapahtuman kyselyyn. Huhtikuussa mökillä käydessäni toin tänne 3 uutta pönttöä. Ne eivät ole oikein saanee suosiota. Yhdessä pesii kirjosieppo. Muut kaksi näyttäisivät olevan tyhjillään. Muutenkin pönttöpesintä näyttää kovin hiljaiselta: kolme sinitiaista ja kirjosieppo. Tonttimme aluella pesii ainakin rantasipi, heinäsorsa, peippo, västäräkki ja käpytikka. Voi olla muutakin, mutta en ole ehtinyt paljon tilannetta seurata.

henekettuYmpäristö on hiljentynyt viimeisen viikon aikana. Laululinnut ovat lopettaneet soidinlaulunsa. Kuvan hernekerttu oli iloisesti äänessä vielä viikko sitten. Nyt sekin on vaiennut tai siirtynyt muualle. Hienoin elämys oli touko-kesäkuunvaihteen kahden mustäpääkertun kilpalaulanta kahden vierekäisen männyn latvassa. Paikassa ei ole metsää käsitelty ainakaan sataan vuoteen. Puut ovat niin korkeita, että kuvaamista ei kannattanut edes yrittää.  Nyt äänimailmaan kuuluu käpytikkapoikasten aamusta iltaan jatkuva kerjuuääni, lokkien, tiirojen, kuikkien, joutsenten ja kurkien huudot.

Täällä olisi taas mahdollisuus kasvattaa eliksiä. Saarijärvelläkin on runsaasti yölaulajia, joita en ole koskaan nähnyt. (Käy Keski-Suomen  lintuyhdistyksen sivuilla.) Jos muistatte, en kirjaa äänihavaintoja. Pitäisi päästä näkemään lintu. En ole ollut hirvän innostunut asiaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s