Käkikello


Sain aamulla seitsämän maissa herätyksen, jollaista en ole ennen kokenut. Käki kukkui aivan lähellä. Kun sain lasit silmille, näin linnun istuvan alle kymmenen metrin päässä makkarin ikkunasta männyn alaoksilla. Yritin päästä kuvaamaan herättäjää, mutta eihän se onnistunut.

Vähän myöhemmin menin syömään aamupalaa ulos. Suomen suvi tarjosi taas parikin elämystä. Saunan kohdalle lähelle laskeutui 4 joutsenta. Mikäpä siinä oli saikkaa juodessa, leipää mutustellessa ja upeita lintuja seuraillessa ja niiden toitotuksia kuunnellessa. Ei ehtinyt mennä montaakaan minuuttia, kun niemen ohi lensi puiden puolivälin korkeudella kanahaukka.

Siihen sitten jäi ympäristön seuranta ja mökkipuuhastelut jatkuivat.

Yhdentoista aikaan lähdin käymään kaupungissa vaihtamassa eilen saamani vääränkokoiset putkien liitoskappaleet. Iltapäivä sitten hurahti putkiasennuksessa. Olen oikeastaan ylpeä itsestäni. Ilman mitään kokemusta osasin katkaista uusittavan putken millillen oikean mittaiseksi, että se ja liitoskappaleet sopivat paikoilleen. Kaiken lisäksi, kun kävin käynnistämässä vesipumpun kaikki neljä liitosta pysyivät rutikuivina. Kaupallisen alan ammatinvalinta ei kaduta, vaikka myöhäistä olisikin. Viheliäistä työskennellä ahtaassa 40 x 50 x 40 sentin tilan takaosassa.

Mökki on nyt normaalissa, asuttavassa kunnossa. Töitä riittää, mutta niitä ehtii tehdä myöhemminkin.

Taivas on ollut pari tuntia pilvessä, mutta lämpömittari näyttää vieläkin kello 20 24 astetta. Tuuli on kääntynyt sen verran etelään päin, että ottaa niemeen ja helpottaa oloa.

300513_3004En ole ehtinyt juurikaan havistelemaan enkä muutoinkaan seuraamaan ympäristöä. Olen  Ihmetellyt kuikkien puuttumista. Niitä näkee normaalisti monta kertaa päivässä, joskus suurinakin 15-20 linnun parvina. Yhden lentävän linnun olen nähnyt ja kuullut kuikuttelua muutamaan otteseen. Ennen kuin aloin kirjoittaa tätä postausta näin rannassa ensimmäinen edes jonkinlaiselle kuvausetäisyydelle tulleen kuikan. Tässä kuva siitä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s