Vanhan Kaupungin lahdella


Olen ollut osapuilleen viikon reissussa. Ajelin kiirettä pitämättä ensin isän luokse Saarijärvelle. Pyörähdin tulomatkalla Liminganlahdella, mutta siellä oli lunta pelloilla saman verran kuin Rovaniemelläkin. Opastuskeskuksen ovessa oli kirjattu kaikki 13 muuttanutta lintulajia. Naakkoja oli tien varsilla useita satoja ja ehdin ajaessa löytää ainakin viisi mustavarista tienposkista.

Olin yhden yön Saarijärvellä ja jatkoin matkaa linja-autolla ja junalla Helsinkiin. Veljeni asuu Viikintien varressa Vantaankosken vieressä. Sain sieltä majapaikan ja kaikin puolin hyvän täysihoidon maittavine aterioineen (kiitos Martti, jos luet tätä). Hänen parvekkeellensa voisi pystyttää putken ja seurata ainakin suojelualueella tarpeeksi ylhäällä lentäviä lintuja.

110413_0059-1Kahtena päivänä kävin alueen kahdella tornilla ja Viikin pellon reunalla. Tänään kiertelin Saarijärven lintupaikkoja ja kuuntelin radioista kuinka Jan Södersved kertoi viikonloppuna muuton  alkaneen tohinalla.  Ei muutto ainakaan minusta ja monesta muustakaan torneissa olleista kavereista mitään huikeaa ollut. Kahden päivän aikana minulle tuli 24 vuodaria (vain). Harmaahaikaraa, kanadanhanhea ja kyhmyjoutsenta lukuunottamatta kaiken muun pystyisin näkemääm kahden, kolmen viikon päästä Rovaniemellä. Sunnuntaina sattui huikea varttitunti puoli kahden aikaan. Ensin tuli tornin takaa maakotka kiertelemään lahdelle, sitten paikalla pyörähti merikotka ja hetken päästä suoraan auringosta tornin yli lensi falco ja se huomattiin viime  tipassa.  Meitä oli viisi miestä tornissa ja äänin 4/5 se saatiin ampuhaukaksi. Kuvassa yksi yhtäaikaa näkemästäni 13 harmaahaikarasta.

Tänä aamuna kävin mökillä. Olin varautunut rämpimään viimeiset sadat metrit umpihangessa, mutta naapurimökin Ensi olikin käynyt lingolla ajamassa tien mökkipihaan asti. Pataniemessä oli kaikki kunnossa. Ripustin muutaman uuden pöntön sinne vanhojen jo aikansa eläneiden tilalle ja pari uuteen paikkaankin. Järvi oli umpijäässä, mutta kaksi joutsenparia oli asettunut jäälle varaamaan viimekesäiset reviirinsä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s