Muutama tunti

Puhdas olo Pallaksen hotellin saunan jäljiltä. Olemme olleet ainoat suomalaiset majoittujat täällä. Tänään on respan kertoman mukaan tulossa kolme lisää. Muutoin paikka on varattu briteille. Varausta tehdessäni puhelimeen vastannut henkilö pyysi lupaa soittaa vähän myöhemmin, koska hän kysyy englantilaiselta matkanjärjestäjältä voiko meidät majoittaa heidän joukkoonsa ja löytyykö vielä vapaa huone.

Ajoimme eilen tänne. Rovaniemellä satoi hiljokseen vettä ja tiet olivat sulia. Meltauksen jälkeen alkoi keli muuttua ja tiellä oli paikoin urautunutta polannetta. Mitä lähemmäs Kittilää päästiin, keli muuttui kaiken aikaa hankalammaksi. Olen ajanut kymmenkunta vuotta työni takia pitkin Lappia, mutta en ole koskaan nähnyt sellaista jonoa, jossa ajoimme Kittilään tullessamme. Jonossa oli sen mukaan mitä näki eteenpäin ja peilistä taaksepäin vähintään 40 autoa. Jono kulki hitaimmillaan kuuttakymppiä, mutta kukaan ei lähtenyt ohittamaan. Levin jälkeen keli sitten parani ja tiellä oli tasainen, normaali ja hyvinhoidettu lumipolanne, joka tosin oli liukas melkein nollakelissä.

Pallas on Pyhän ohella lempipaikkojamme. Tämän hotellin ilmapiiri on rauhoittava vanhan osan hirsiseinineen. Ravintola on tiloiltaan ainakin 50 vuoden takaa. Salissa on hirsiseinien lisäksi upeita yksityiskohtia mm poronkellovalaisimet. Ymmärrän hyvin, että Lapland Hotels haluaa uusia tiloja ja laajentaa majoituskapasiteettia, mutta voisin lähettää Yliniemen Pertille kainon rukouksen, että säilytä tämän paikan henki kaikesta uudesta huolimatta. Ollappa Lapissa edes yksi tunturikeskus, jossa ei ole Levin posketonta riekkumista. Sinne minua ei saa pienenkään sesongin aikaan edes kilon kappaleina.

311213_1102-2Pallas on muistaakseni vielä kaamosaluette. Aurinko ei siis nouse. Päivä on kuvaamiseen lyhyt. Tänään vielä sattui tuulinen ja tuiskuinen päivä. Hotelli on käytännössä paljakalla ja tuuli tuiversi opastuskeskuksen lipun räpättämään vaakasuorassa. Kävimme Vatikurussa yrittämässä kuvaamista, mutta muutaman kuvan jälkeen täytyi palata sisälle kuivaamaan kameraa ja sen linssejä. Oheisesta kuvasta myräkkä ei näy muutoin kuin siinä mitä siinä ei näy. Tältä paikalta kuvattaessa taustalla pitäisi kohota Taivas- ja Pyhäkero. Ne jäävät nyt lumisateen ja tuiskun taakse.

311213_1142-2Tiesimme jo ennakkoon, että Kutunivaan on jäänyt talvehtimaan joutsenia ja sinne on tullut todennäköisesti Norjasta talveaan viettämään koskikaroja. Alkumatka piti ajaa myräkässä seuraten aurauskeppejä. Tietä ei tuiskulta muutoin erottanut. Alempana näkyväisyys parani. Paikalta löytyivät kaikki jo aikaisemmin Tiiraan ilmoitetut kymmenen aikuista ja yksi viimekesäinen joutsen. Karoista löysimme vain yhden, joka lenteli sillan molemmin puolin. Joutsenet olivat liian kaukana kuvattavaksi, mutta karasta sain kuvia, kaukaa nekin. Kara kävi kerran niin lähellä, että sain siitä myös videon pätkän, jossa kaiken lisäksi lintu laulaa koko ajan. Ääni tosin kuuluu vähän heikosti kosken kohinan keskeltä. Olimme lähdössä jatkamaan matkaa, kun silmäkulmaan osui jotain liikettä. Kärppä oli ylittämässä virtaa maantiesiltaa pitkin parin metrin päässä meistä. Veijarihan on niin liukasliikkeinen, että en edes ehtinyt tarttua kameraan ennen kuin se oli jo hävinnyt viereiseen koivikkoon. Tämän vuoden toinen kärppähavainto. Edellistä Tromssan Tisnesissä sain sentään kuvattuakin.

Kuluvaa vuotta on jäljellä neljä tuntia. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta 2014

Oikeaan osunut pukki

Joulun aikaan tulee puolin ja toisin soiteltua ihmisille. Minulle sattuu olemaan kaverit ja läheiset, joiden kanssa joulun aikaan tulee praatailtua joskus pidenpäänkin, kaikki tänä vuonna mustanmaan asukkaita. Kävin eilen hakemassa Jaanan aamujunalta ja hän oli aivan töpinöissään, että täälläkö sataa lunta ja sitä on näin viljalti maassa. Fröökynä tuli kaukaa, linnunteitä  noin 150 kilometrin päästä Oulusta, jossa oli kuulemma satanut vettä ja maa mustana sielläkin. Lucky we. Meilä on ainakin vielä kaikki vuodenajat tallella. Joidenkin mielestä niitä on kahdeksankin. jouluNyt on pari päivää päivä alkanut jo pidentymään.  Kaamoksessakin on oma viehätyksensä. Valaistus on joskus aivan upea. Krissen kanssa lähdemme neljäksi päiväksi katsomaan löytäysimmekö Pallakselta kaamosvaloja kuvattavaksi.

Joku mustanmaan kaveri on ihan vain himpun kyseenalaistanut meidän lumista jouluamme. Tässä nyt kuitenkin vakuudeksi noin puoli tuntia sitten omalta parvekkeelta otettu kuva.

Niin se pukin tuoma lahja. Sain Krisseltä, anteeksi joulupukilta, kaksi kirjaa. Toinen oli vähän odotettukin lintuaiheinen teos. Rouvapa oli löytänyt sen lisäksi yllättävän teoksen. Katsoin YLE:n areenalta kirjamessujan aikaan Jake Nymannin haastattelua vahän toisella korvalla ja silmällä. Jonkinlainen mielenkiinto kirjaan heräsi, mutta unohdin sen sitten. Aivan varmasti kirjasta ei puhuttu Krissen kanssa. Mistä lie rouva keksinyt ostaa Rakas Vanha Vinyyli-kirjan. Olen nyt lahjapaketin avaamiseen luvan saatuani selaillut kirjaa ja lukenut sitä sieltä täältä. Löysin kirjasta neljä vinyyliä ja kolme vinyylistä tuetettua CD:tä, jotka minulla on. Kappalevalikoimasta minulla on selailun perusteella iso osa erilaisilla kokoomaäänitteillä. Nyman tarinoi omista kokemuksistaan ja kertoo levyihin liittyvästä historiasta ja niiden liepeillä pyörineistä omista tuntemuksistaan ja mielipiteistään.. Vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta Taitavat muut keskeneräiset kirjat joutua hetkeksi syrjään.

Osapuilleen varmasti tiedän, että huomenna saan sitten yhden toivomani lahjan. Jaana jo sen itse asiassa paljsti , kun yhdessä käytiin eilen etsimässä Metsän Tarina-DVD:tä. Olisin sen haluunut ostaa Krisselle, mutta Rovaniemeltä en sitä löytänyt.

Tämä joulu on se vuorojoulu, jolloin lapset viettävät aaton äitinsä luona. Yksinhän minä olen jouluateriani syönyt. Kinkkua tärkeämmäksi viimeisinä vuosina on tullut kalatarjonta. Panin tänä jouluna melkein kaikki maustekalat silakat, siiat, ja lohet vähän uusiksi. Kaikki osuivat kohdalleen. Sama jatkunee ensi jouluna. Joku tietysti voi ajatella ja vähän säälitellä, että joulun joutuu viettämmään yksin. Johan tähän on kerinnyt tottua.  Huomenna vuoro vaihtuu ja huusholi on täynnä porukkaa.

Kamerat pölyyntyvät

Joulukuu on hurahtanut vähän tarkoituksellakin ilman kameroiden ulkoiluttamista. Kuluneiden vuoden ja kolmen vartin vapaa-aikana olen kuvannut enemmän kuin koskaan elämässäni samana aikana. Olen ihan tarkoituksella pitänyt paussia ja kerännyt uutta puhtia ensi vuodeksi. Rovaniemellä on ollut upeita auringonnousuja ja -laskuja. Kaamosaikaan, hämäryydestä huolimatta, valo on silloin tällöin vuoden hienointa. Joskus on vaikea ymmärtää kaikkea keskustelua valon puutteesta ja kaamosväsymyksestä.

Olen touhunnut kaikkea muuta. Minut on useimmin tavoitanut sohvalta kirja kourassa. Olen viimein saanut loppuun Haruki Murakamin 1Q84:n ensimmäiset kaksi osaa. Tuo ”viimein” ei suinkaan johdu siitä, että lukeminen olisi ollut pakkopullaa. Harvoin osuu käteen kirjaa, jota haluan lukea nautiskellen, luku kerrallaan. Aloitin lukemisen joskus marraskuun alussa. Hyvän kirjan haluan lukea nopeasti, mutta todella hyvän nautiskellen pienissä erissä eikä missään tapauksessa sängyssä ennen nukahtamista, kun aistit eivät enää toimi kunnolla.  Olen kuluvan vuoden aikana lukenut koko Murakamin suomennetun tuotannun läpi ja em kirja on niistä ollut vaikuttavin. Kolmas osa on nyt aluillaan yöpöydällä.

1-2 osien tiiliskiven jälkeen kävin etsimässä netistä arvosteluja kirjasta. Löysin julman määrän naisten ylläpitämiä blogeja, joissa kirjoja arvostellaan vaihtelevalla osaamisella. Suurin osa toimii seuraavasti: kerrotaan ensin juurta jaksaen kirjan juoni ja sen jälkeen laitetaan muutaman rivin kappale, jossa kerrotaan, että kirja imaisi mukaansa tai en malttanut jättää lukemista kesken tai jotain muuta rakentavaa. Eipä sillä, että omakaan kapasiteettini riittäisi juuri kummempaan. Pari miesten kirjoittamaa blogia löysin, mutta niissä homma sitten meni äärettömäksi snobbailuksi: minäpä olen lukenut kirjan alkuperäiskielellä ja ihmettelen kuinka suomentaja on voinut kääntää jonkun tietyn sanan tai lauseen niinkuin se suomennoksessa on. Hesarin arvostelija Harri Römpötti teilasi kirjan ja perusti arvionsa siihen mitä siinä EI kerrottu. Kirjalla olisi hänen mielestään ollut mahdollisuus paneutua ja kritisoida Japanin kirjallisuutta yleensä ja maan nykyistä politiikkaa. Vähän outo lähtökohta.

Olen hyvien dekkareiden ystävä. Olen vuoden mittaan lukenut kuusi ensimmäistä osaa Jo Nesbø:n Harry Hole-sarjasta. Ne kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, jollei lukija halua tietää mitä aikaisemmissa osissa on tapahtunut. Harry Hole on muuten norjalainen poliisi. Hän ei siin ole Harri Houl vaan Harry Huule. mustapääkerttuToinen ikisuosikkini on ranskalainen Fred Vargas. Häneltä on ilmestynyt syksyllä uusi kirja, jonka lukemista taas innolla odotan. Uutena herkkupalana löysin unkarilaisen nimimerkin Vilmos Kondorin, jolta on suomennettu kaksi toisen maailmansodan alkuun sijoittuvaa kirjaa. Kolmas suositukseni on saksalainen Ferdinand von Schirach. Häneltä on suomennettu kolme kirjaa. Ehkä vielä sokerina pohjalla sveitsiläinen Friedrich Dürrenmatt, jolta on aikanaan suomennettu neljä kirjaa. Ne ovat enemmän poliisiromaaneja, joita kaikkia luen uudestaan muutaman vuoden välein.

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää joulua. Kuvassa on mustapääkerttu (sylvia atricapilla), jota ainakin suurin osa orneista pitää sylvian joululaulun lintuna. En ole mistään löytänyt varmaa tietoa, että Topelius olisi sanoja laatiessaan ajatellut juuri mustapäkerttua. Kertut kuuluvat sylviidae-heimoon ja sylvia-sukuun. Moni muukin kerttulaji talvehtii Välimeren maissa.

Vegekettu ja jänis

Kilpisjärvelle on tullut kunnon talvi. Viimeisen tiedon mukaan lunta siellä on 117 senttiä, mikä on enää muutaman sentin päässä kaikkien aikojen joulukuun ennätyksestä. Kilpisellä lumi tulee yleensä tuiskuamalla ja niinpä virallinen lumensyvyys ilmoitetaan varmuudeksi ja poikkeuksellisesti kolmen eri mittauspisteen keskiarvona. Ilmatieteenlaitos on kertonut myös siellä tänään kello 13 jälkeen mitatusta tämän talven pakkasennätyksestä 33,5 astetta.

Krissellä on siellä Rautupolulla hyvin hoidettu ruokintapaikka, jossa käy paikka huomioiden runsaasti lintuja. Taitaapa siellä vierailla jokainen Kilpisellä käyvä lintuharrastajakin tarkistamassa paikalla olevat siivekkäät. Lajikirjokin on melkoisen poikkeuksellinen. Pikkutikka lie ollut jo vuosia vakiovieras. Samoin keväisin siemeniä käyvät napostelemassa muuttomatkalla olevat vuorihempot. Pari talvea sitten paikalla viihtyi koko talven ajan metso. Mistä lie havumetsien asukas tullut alueelle, jossa ei kasva katajaa kummoisempaan havupuuta, jotka nekin jäävät jo alkutalvesta hangen alle.

Nokkavarpunen. Kuva Kristiina Johansson
Nokkavarpunen. Kuva Kristiina Johansson

Krisse toi sille Skibottenista männyn oksia ja se oppi myös hyödyntämään normaalia ruokinnan siemenvalikoimaa. Se selvisi kylällä talven yli ja häipyi omille teilleen kevään tultua. Kolmisen vuotta sitten keväällä paikalle ilmestyi todellinen harvinaisuus. Krisse kuvasi linnun ja lähetti kuvan minulle töihin ja kysyi voiko olla totta. Olin havainnosta samaa mieltä, mutta päätettiin vielä varmistukseksi lähettää kuvia Halosen Jormalle, joka vahvisti Suomen tiettävästi aikaisimman, läntisimmän ja pojoisimman havainnon itäisestä lajista sinipyrstöstä. Viime keväänä paikalla vieraili nokkavarpunen. Lintu on aikaisemmin havaittu Enontekiöllä, mutta ei tiettävästi koskaan Kilpisjärvellä. Ohessa kuva linnusta.

Nisäkkät ovat myös ottaneet ruokinnan käyttöönsä. Oravia paikalla pyörii välillä riesaksi asti syömässä ja kuljettamassa varastoihinsa huimia määriä siemeniä. Kärppä on tavallinen vierailija, joka sitten paikan löydettyään on pesinnän alettua pönttörosvo. Tänä talvena siemeniä on käynyt hyödyntämässä myös jäniksiä enimmillään kolme kerrallaan. Ehkä mielenkiintoisin vierailija on ollut kuluvan talven aikana paikalla usein käyvä kettu, joka napsii halulla lintujen eineksiä. Kettu näyttää terveeltä, tuuheaturkkiselta yksilöltä. Krisse onkin ristinyt tämän ainakin osittain kasvisravintoon siirtyneen ketun Vegeketuksi.

Eilen illalla sain puhelun Krisseltä. Ensin sain raportin ja multimediaviestin ulko-oven eteen kinostuneen yli puolen metrin lumikinoksen lapioinnista. Sitten kämpän emäntä arvuutteli, että et ikinä usko mitä täällä nyt tapahtuu. Pirtin valoissa hän oli nähnyt taas ketun napsimassa automaateista hangelle tippuneita jyviä. Aikansa ruokailtuaan repolainen oli siirtynyt pari metriä syrjään ja jäänyt istumaan viereisen ison kiven päälle. Eipä mennyt aikaakaan, kun paikalle pomppi jänis ja alkoi aterioimaan. Siinä ne sitten olivat sulassa sovussa parin metrin välein, normaalisti saalis ja saalistaja, välittämättä tuon taivaalista toisistaan. Krisse vain valitti, ettei hän saanut pimeässä tilanteesta kuvaa. Aamulla hän toivoi vielä, että toistuisipa tilanne päivällä ”valoisan” aikaan.

Mies, joka näki pääministerin

Otsikko tuli iltäpäivällä mieleen jo tapahtuman aikaan. Jostain takaraivosta putkahti mieleen vanhan elokuvan nimi: Mies, joka ampui Liberty Wallacen.  En ollut Kataista ampumassa. Kauppareissullani minulla on tapana oikaista Sampo-keskuksen sisätilojen läpi. Kovimmilla pakkasilla se suo vajaaksi minuutiksi lämpimämmän reitin. Tiesin Kataisen olavan Rovaniemellä käymässä, mutta en sitä, että hän olisi kauppakeskuksessa. Pääministeri oli hautautunut melkoisen ihmismassan taa ja näytti juttelevan lähinnä eläkeläisten kanssa. Mikrofonia ei ollut enkä kuullut pihaustakaan hänen sanomastaan.  En välittänyt jäädä kuikuilemaan sen pidemmäksi ajaksi paikalle.

070913_8913-1Olen taas yrittänyt raivata tilaa pöytäkoneen kovalevylle uusia kuvia varten. Pikkuhiljaa sitä löytyy. Vanhoissa kuvissa on ihmeellisen paljon kuvia, joiden säilyttämistä ei enää oikein osaa pitää tarpellisena. Karsimisenkin jälkeenkin tiedostoihin jää kuvia, jotka taas jonkun ajan jälkeen todennäköisesti tulee poisteteuksi. Mukamas muistokuvia jostain tilanteesta, joka on ollut tallentamisen arvoinen vaikkeivat kuvat olekkaan käyttökelpoisia. Joukosta löytyy toki muokkaamisen arvoisia otoksia kuten oheinen syyskuun alussa Pallaksen Pyhäkeron laella otettu kuva kiirunan poikasesta.

021213_9127-1Parina aamuna on ollut upeita auringonnousuja. En ole enää hirveän innostunut niitä kuvaamaan. Auringonnousuja ja -laskuja olen kuvannut aivan nokko. Aina nyt ei vain jaksaa pitää näppejään erossa niistä. Kuva on otettu toissa aamuna olkkarin ikkunasta. Etelän lukijoille vain tiedoksi, että tämän kuvan ottamiseen ei tarvinnut laittaa herätyskelloa kilkuttamaan kovinkaan varhain. Kuva on otettu varttia vailla yksitoista.

Olen alkanut lukemaan Arvi Järventauksen Lapin kirjoja. Viime viikolla luin Noitarumpu ja ristin. Se oli vähän poikakirjan kaltainen opus, joka kertoo 1600- ja 1700-lukujen taitteessa eläneestä Enontekiön kappalaisesta Olaus Sirmasta. Kirjan päähenkilä on ensimmäinen saamelainen, joka on suorittanut akateemisen loppututkinnon. Olaus Sirma on ollut olemassa, mutta taphtumat ovat keksittyjä. Lukiessani etsin netistä tietoa Enontekiön vanhasta historiasta ja löysin Lapin maakuntamuseon tekemiä tutkimuksia ja kaivauksia eri puolilta lääniä. Yllättävän paljon asuinpaikkoja on löydetty mm nykyisen Hetan alueelta. Kirjan tapahtumien aikaan kirkko oli Markkinassa. Kirkon paikalle on opasteet Kilpisjärvelle menevän tien varressa, mutta muinaisjäännöksista suurin osa on jäänyt asutuksen alle.

Nyt olen lukemassa Satu-Ruijan maata muistaakseni neljättä tai viidettä kertaa. Kirjahyllyssäni se on Pikkujättiläisen lisäksi ainoa lapsuudestani jäänyt ”oma” kirjani, jonka ensimmäisellä sivulla on vielä kouluaikainen omistajan tunnistus Juha Jalkanen. Muistan sen hankkineeni koulussa pitämääni esitelmää varten. Valintaan lie vaikuttanut kirjan lyhyys, vain 160 sivua. Esitelmästä ei ole enää minkäänlaista muistikuvaa.  Jos Järventaus olisi kirjoittanut kirjansa 80-90 vuotta myöhemmin ja hehkutellut mielikuvitustaan vielä kirjoittamaansa rempseämmin, teos voisi olla ollut varsinainen myyntimenestys. Joka tapauksessa kirja on huikea kertomus monenlaisista uskomattomista, kirjailijan keksimistä tapahtumista nykyisen Finnmarkin alueella. Edellisen kerran luin kirjan joskus 10-15 vuotta sitten. Kirjan paikannimet ovat vanhoja suomalaisia nimiä ja muistan jo silloin saaneeni selville niiden nykyiset norjalaiset nimet lukuunottamatta Lappeaa. Netti auttaa taas ja nyt tiedän, että Lappea on pieni kunta Altan lähellä nimeltään Loppa.

Helkkarin telkkari

Tällaisena pimeänä, räntäsateisena pirttipäivänä kotona olisi kaikenlaista pikkupuuhailua. Helposti vain ajankäyttö lipsahtaa television katseluun. Minulla on tapana avata toosa ensimäisenä aamulla, jos vain olen nukkunut niin pitkään, että aamuteeveen lähetys on jo alkanut. Toiset näppäävät samassa tilanteessa radion päälle. Se, että telkkari on auki, ei välttämättä tarkoita sitä, että toljaisin sitä kioko ajan. Aamutoimet hoituvat siinä sivussa samoin kuin radiota kuunnellessakin. Seuraavan kerran telkkari napsahtaa päälle päiväkahvin aikaan. Keittiön pöydässä ei normaalisti ole muita joidenka naamaa tuijotella. Kahvi raijaituu helposti olkkariin. Tuijottelen sitten telkkaria. Illalla on ”pakko” katsoa ainakin kuuden uutiset. Kaikissa tapauksissa on säälittävän helppoa jäädä sohvalle löhöämään kaukosäädin kourassa ja ne pikkupuuhat jäävät seuraavaan päivään, mutta silloinhan voi taas aloittaa uudelleen saman rumban. Olen nyt ollut keksivinäni keinon vähentää töllöttelyä. Aamulähetyksen aikana käyn netistä katsomassa päivän ohjelmat ja merkkaan sieltä 3-4 juttua, joiden katsomiseen toivon turruttavan vahtaamisen jäävän. Joskus se on jopa onnistunut.

Minulla on joskus aivan 90-luvun ensivuosina ostettu telkkari, joka on iso möhkäle ja vie nurkasta melkein neliön verran tilaa ja painaa kuin synti. Se on sen ajan suurimpia myllyjä 28- tai 30-tuumainen, Kymmenkunta vuotta sitten sen kuva supistui viivaksi keskelle ruutua. Soitin huoltoon, joka tiesi merkin ja oireet kuultuaan heti missä vika on ja osasi antaa hinta-arvionkin korjaukselle. Se oli muistaakseni 50-60 euroa, ei siis paljon mitään. Ajan sopimalla koneen saisi samantien takaisin mukaan. Telkkaria on niin hankala kuljettaa yksin, että se vain jäi nurkkaan noin neljäksi kuukaudeksi. Jaana oli silloin noin 15-vuotias ja kävi paljon luonani. Viimein hän alkoi nurisemaan, ettei tule huusholliini ainakaan yövieraaksi, jos ei TV ala näkymään. Pyysin työkaveriani Jussia avuksi käyttämään koneen huollossa. En muista oliko Jussi silloin jo vakinaistettu vai oliko hän vielä harjoittelijana. Nyt hän on kuitenkin Nordean Lapin alueen aluejohtaja. Telkkariton aika meni hyvin. Alkutotuttelun jälkeen sitä ei enää osannut kaivata. Ajanjaksolle sattui jääkiekon MM-kisat, jonka tärkeimmät pelit kävin katsomassa pankin saunalla. Muutoin uutisvirrassa ja maailman menossa pysyi hyvin mukana. En usko, että mitään tärkeää, maailmojasyleilevää jäi näkemättä.

281212_oukku-1Olen jo vuosien ajan tehnyt joulukortit omista kuvistani. Yleensä touhu on jäänyt niin viimetippaan, että kortit on pitänyt postittaa kalliimmalla postimaksulla. Nyt ajattelin kerrankin olla hyvissä ajoin. Kävin eilen läpi kuva-arkistoani ja keräsin sieltä viitisentoista kanditaattia, joista kortti pitäisi arpoa. Arkistosta löytyi jo unohtuneitakin kuvia, joita en ole tullut laittaneeksi kuvasivuille tai Facebookiin enkä muuallekkaan julkisuuteen. Tässä yksi ehdokkaista, joka ei todennäköisesti ole se valittava. Kuva on otettu 28.12.12 Oukulla. Käytiin Krissen kanssa palelemassa siellä 25-30 asteen pakkasessa hienoissa valoissa. Silloin otettujen kuvien joukosta se korttikuvakin todennäköisesti valikoituu.

Pilvee, pilvee

Ulkona sataa par´aikaa ihan tuhtisti lunta. Toivottavasti sitä tulee nyt kerralla talveksi asti. Maa on ollut toki valkoinen jo pidemmän aikaa ja pakkasta aamuisin parhaimmillaan 15 ja 20 asteen välillä. Chartterit alkavat tiuhemman liikennöinnin viikonvaihteessa. Toivotaan briteille talvisia elämyksiä.

Olen ulkoiluttanut kameroita viime viikkoina laiskanlaisesti. Sunnuntaina kävin kiertelemässä lähiympäristössä. Edellisyön sumu, pakkanen ja tyyni ilma olivat koristellet maiseman postikorttikuvia odottavaksi. Montaakaan kuvaan en kaikesta huolimatta ottanut ja taas kerran parhaat ja käyttökelpoisimmat kuvat syntyivät pokkarilla.

Adobe on siirtänyt ohjelmansa pilvipalveluihin. Ostin Photoshopin kolmosversion muistaakseni vajaat viisi vuotta sitten. Vuosi sitten versiot olivat edenneet jo numeroon 6. Ostin lokakuun alussa 2012 uuden rungon, jota minulla ollut kolmosversio ei enää tunnistanut eikä Adobe antanut siihen enää päivityksiä. Oli päivitettävä versio numeroon 6. Alkuperäinen ohjelma maksoi muistaakseni noin 850 euroa ja päivitys 230 euroa. Adobella on nyt tarjous, jossa ensimmäisen vuoden saisi puoleen hintaan 12,50/kk. Taistelen itseni kanssa sortuako tarjoukseen. merikotkaNykyisellä rungollani en todennäköisesti kuvaa loppuelämääni. Kauanko Adobe päivittää minulla olevaa ohjelmaa?  Minulla on myös Lightroom versio 3. Koska se jää pois käytöstä, nykyinen versio on 5? Paljon pohdittavaa. Photarissa on satoja ominaisuuksia, joista en edes tiedä. Lisäksi toinen mokoma, joita en osaa käyttää. Kokonaisuus on liian tuhti. Siinä on kuitenkin paljon ominaisuuksia, joita käytän päivittäin ja joita ei halpisversiossa Elementsissä ole. Krissellä on se pilviversio CC (Creative Cloud). Marraskuun alussa Nellimin reissullamme kuvasin oheista merikotkaa käynnissä olevasta autosta ja kaikki kuvat olivat tärähtäneitä hitaan valotusajan ja auton tärinän takia. CC:llä tärinän aiheuttamat epäterävyydet poistuivat yhdellä napinpainalluksella. Julistetta kuvasta ei saa, mutta ihan kelvollinen nettiin. Photarin kautta kuva olisi joutunut armotta tietsikkakuvien taivaaseen. Kuukausimaksullinen versio olisi aina ajan tasalla. Pakettiin kuuluu myös Lightroom. Pirullista, mutta firman kannalta hienoa koukuttamista. Pitää pähkäillä, tarjousaikaa on tämä vuosi.

 

 

Perhonsidontaa??

Istuin viime kesänä tyynenä iltana mökkilaiturilla ja katselin järvellä etenevän kalaparven tuikkeja. Joskus nelisenkymmentä vuotta sitten osasin varmasti erottaa muikku- ja salakkaparvien pintautumisen siikaparvesta. Olin nytkin melkoisen varma, että seurasin siikojen etenemistä pinnan tuntumassa. Nuoruudessa olin innokas kalastaja, jonka aika kului järvellä. Sain siikoja pienellä pikkurillin kynnen kokoisella vilkulla ja myöhemmin muutamia myös pienillä mustilla pintaperhoilla. Mielessä kierähti jospa niitä taas tulevana kesänä yrittäisi saada houkuteltua perhoon.

Saarijärveltä en kuusikymmentäluvulta tuntenut ketään, joka olisi kalastanut perhoilla. Aihe kuitenkin kiinnosti niin paljon, että kirjoitin kirjeen joskus 60-luvun puolivälin tietämillä Waltter Aunesluomalle, jonka nimi oli jostain putkahtanut esille. Kyselin häneltä neuvoja perhokalastuksen aloittamiseksi ja tietoja henkilöistä, jotka voisivat opastaa niin kalastuksen kuin sitomisenkin suhteen. Aunesluoma vastasi minulle kannustavalla kirjeellä, mutta pahoitteli, ettei lähiseudulla ole ketään, jonka puoleen voisin kääntyä. Saarijärven reitillä ja Viitasaarella (mm Huopana) oli kuitenkin hyviä taimenkoskia, joissa kävi paljonkin perhokalastajia. Jostain syystä en heistä tietoa saanut. Myöhemmin joskus 70-luvun alussa Aunesluoma kirjoitti kirjan perhokalastuksesta. Kirja oli kauan suomenkielisen perhostelun raamattu. Saamani kirje oli minulla pitkään tallessa, mutta on lukuisten muuttojen saatossa joutunut hukkaan.

1.1.77 Muutin Jyväskylästä Ivaloon ja ensimmäisenä kesänä törmäsin jossain jokivarressa mieheen, joka kalasti perhovehkeillä. Minä änkeydyin tietysti juttusille. Kaveri oli kunnan rakennusinsinööri Kiirikin Heikki. Heikki otti minut hoteisiinsa. Perhovavat maksoivat siihen aikaan maltaita, muistaakseni silloisen pankkivirkailijan puolen kuukauden palkan. Myyjiäkään ei siihen aikaan ollut viljalti. Joitain tarvikkeita sai tilaamalla Kuopiosta Elorannalta. Osa sidontamateriaaleista piti tilata Englannista. Meitä oli kolmen hengen porukka, jotka teimme kimppatilauksia ja jaoimme ostokset kristillisesti kolmeen osaan. En enää muista kuka se kolmas oli. Heikki teki minulle ensimmäisen vapani jostain rakennussarjasta. Häneltä sain myös alkusatsin sitomistarvikkeita ja huikeasti oppia niiden käyttämiseen. Heittosiiman ostin Elorannalta, mutta perukkeita ei siihen aikaan ollut valmiina vaan ne sidottiin itse 6-7 eri paksuisesta kärkeä kohti ohenevasta siimasta. Ensimmäisen kelani ostin Heikiltä käytettynä. Silloin kaikki aika meni joko Heikin kanssa tai itsekseni pitkin Inarin kunnan jokivarsia. Siihen aikaan kunnan asukkailla oli kokolailla vapaat kalastusoikeudet kunnan vesillä.

Muutaman vuoden kuluttua muutimme Ouluun. Siellä vielä sidoin perhoja ja kävin silloin tällöin Iijoella kalassa, mutta lapsikatraan kasvaessa harrastus pikkuhiljaa hiipui. Sitten tuli pitkä paussi. 2000 muutin Rovaniemelle ja hehkuttelin mielessäni, että nyt homma taas alkoi. Ostin uuden vavan ja kelan ja aloin taas sitomaan perhoja. Pari kesää se kesti ja sitten iski valokuvauksen piru ja vei kaiken ajan.

Ei touhu kokonaan unohduksissa ole ollut. Metsissä liikuessa olen kerännyt petojen tappamien kanalintujen höyheniä lakkariin. Jospa niillä joskus olisi käyttöä. Tein joskus vanhasta kirjoituspöydän laatikostosta sidontapöydän, joka on ollut toistakymmentä vuotta pölyä keräämässä makkarin nurkassa. 151113_8959Se on myös toiminut laskualustana kaikenmaailman tarpeettoman paperitavaran keräyspisteenä.Pöytä on ollut printteri- ja yöpöytien takana vailla pääsyä sen laatikoihin. Pöydän nurkalla on koko ajan jököttänyt se 70-luvulla ostamani sidontapenkki. Viime vuodet se on toiminut Krissen Kilpisjärveltä jostain maastosta löytämän maakotkan höyhenen pidikkeenä.  Tänään järjestelin makkarin nurkkausta uudestaan. Pöydältä löytyi tulosteita, joiden säilyttäminen tuntui nyt oudolta. Kaikkien kerääntyneiden tavaroiden, pöydän takana olleiden tietsikan sähköjohtojen paljouden ja parin arkistolaatikon seasta löytyi uskomaton määrä pölyä. En tiedä paljonko tulee sidottua ja paljonko perhoja käytän, mutta siinä pöytä nyt töröttää ja odottaa käyttäjää. Mukavaa nyhjäämistä se muistaakseni on. Pöydässä on neljä laatikkoa, jotka ovat täynnä erilaista sidontamateriaalia, joista läheskään kaikkia en enää tunnistanut. Mihin niitä olen mahtanut tarvita. Pienellä penkauksella löysin Ivalossa aikanaan Lampelan Aimolta saamani palan hänen pyytämäänsä karhun nahkaa, jonka karvoista vielä saisi sidottua pari, kolme Nalle Puhia.

Mielensäpahoittaja

Olen vetänyt välillä vähän henkeä. Lähiviikkojen aikana olen liikkunut vähän lintujen perässä ja kamerankin ulkoiluttaminen on jäänyt olemattomiin. Pari viikkoa sitten jäi Facebookin viikkokuva väliin ensimmäisen kerran kahteen vuoteen, koska en edellisellisellä viikolla ollut ottanut ensimmäistäkään kuvaa. Olen vain tuntenut, että välillä pitää touhuta jotain muutakin.

Olen syksyn mittaan lukenut paljon. Olen yrittänyt valita luettavaksi mahdollisimman monipuolisia kirjoja dekkareista klassikoihin ja kulttikirjoihin ja välillä ainakin selaillut tietopuolisiakin teoksia.

Kävin eilen kirjastossa ja jäin juttelemaan hetkeksi vanhan tuttavan kanssa, joka palautti Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Hänen lähdettyään vaihdoin muutaman sanan Seijan kanssa, joka kysyi olinko lukenut em kirjan. Maailma on täynnä lukemattomia kirjoja, joten jotain jää aina väliin. Kyrö MielensäpahoittajaTiesin toki Kyrön kirjojen maineen ja myyntiluvut, mutta jostain syystä en niihin ollut tullut tarttuneeksi. Seija kävi noutamassa kirjan ja lainasin sen. Iltapäivällä sitten istuin alas ja en malttanut lopettaa ennen kuin sain koko kirjan luettua. Pari tupakkataukoa toki piti välissä pitää. Mielensäpahoittaja ei jää viimeiseksi Kyrön kirjakseni.

Opuksessa tuli vastaan muutamia tutulta kalskahtavia nimiä. Ensilukemalla löysin niitä neljä. Lisääkin siellä voi olla. Illalla pyörin sitten netissä ja yritin etsiä Helsingissä syntyneelle ja Etelä-Suomessa asuvalle Kyrölle jotain yhteyksiä Saarijärvelle. En löytänyt hiiskaustakaan, mutta…

Jäätelökioskin tummaihoinen tyttö asui Puropajulla. Saarijärvellä on kylä nimeltään Pajupuro. Terveyskeskuksessa toimi lääkärinä Kivinkinen. Saarijärven terveyskeskuksessa ainakin osan leivästään ansaitsee Maalaislääkäri Kiminkinen, joka valmistui koulumme matrikkelin mukaan lääkäriksi 1980. Samana vuonna Kivinkinenkin aloitti kirjan mukaan ammattinsa harjoittamisen. Mielensä pahoittaja kertoo ostaneensa katiskansa Paanasen kaupasta. Minulla oli oppikoulussa luokkakavereina kauppias Paanasen tyttäret Tuulikki ja Arja. Muuan pakollista pysähdystä osoittava liikennemerkki oli Kirstulan tienhaarassa. Saarijärven naapurikunta on Karstula. En oikein jaksa uskoa sattumaan.

10.11.13 PS. Sain palautetta: Tuomas Kyrön vaimo on Saarijärveltä ja ainakin anoppi asunee edelleen paikkakunnalla. Näin vähän arvelinkin, mutta en ajatustani uskaltanut julkisesti ilmaista. Erään lehtiartikkelin mukaan, jota itse en löytänyt netistä, perheeseen tulee Saarijärven paikallislehti Sampo, josta Kyrö on ammentanut aineistoa.

Päättäjäiset

Läppärini sammahti ilman mitään ennakkovaroitusta eilen kesken Areenasta katsomaani luonto-ohjelmaa, joka jäi lauantaina väliin lintuyhdistyksemme kauden päättäjäisten takia. Onneksi myllyllä on vielä puoli vuotta takuuaikaa jäljellä. Kone ei suostu enää käynnistymään. Ensin ajattelin, että virtajohto ei ollut kunnolla kytkettynä ja akku vain loppui, mutta jotain muuta siinä nyt on. Ostin koneen silloisesta Expertistä, joka lopetti toimintansa vähän oston jälkeen. Soitin tänään maahantuojalle, mutta liian lähellä sulkemisaikaa eivätkä oikein alkaneet minua. Lupasivat soittaa huomenna paremmalla ajalla. Toivon, että pitävät lupauksensa.

Tähän aikaan vuodesta, kun ollaan sesongin ulkopuolella, majoitusta on saatavilla pienellä tinkaamisella varsin edullisesti hiihtokeskuksista. Joitain vuosia sitten saimme Pyhältä juhannuksena hotellia vastapäisestä Chaletista kaksion kolmeksi vuorokaudeksi satasella. Menomatkalla Nellimiin yövyimme Saariselällä Riekonlinnassa ja paluumatkalla Luostolla Aurora-Chaletissa aivan kohtuuhintaan.

Yhdistyksen lintukauden päättäjäiset oli Petteri järjestänyt Nellimiin Erähotelliin. En ole käynyt kylällä sitten seitsämänkymmentäluvun lopun. Minulla ei ollut muistikuvia kylästä muuta kuin, että tie sinne on viimeisen päälle syheröinen. Muistikuva piti hyvinkin paikkansa. Perillä odotti pienoinen yllätys. Etukäteen oli hienoisia epäilyjä mahtaako 45,-/nuppi olla hintansa väärtti. Ennakkoaavistelut ylittyivät reilusti. Hotelli ei nyt ollut aivan viiden tähden luokkaa, mutta ylitti kaikki ennakko-odotukset. Hotelli on osin rakennettu entisen kyläkoulun tiloihin ja sitä oli pieteetillä laajennettu uudisrakentamisella.

Paikalle oli tullut oikeastaan se sama vakioporukka, joka päättäjäisissä on aiemminkin käynyt. Ihmetytti vain Ivalolaisten konkareiden poissaolo. Hotellisssa oli paikallisen hirviporukan peijaiset ja mekin saimme eineeksi hirvikäristystä. ilta kului kuluneen vuoden kuvia katsellessa. Olli-Pekka kertoi lisäksi maakotkan lähetinprojektista, johon hän on osallistunut lintuja pyydystämällä ja lähettimiä kiinnittämällä.

Menomatkalla Krisse huomasi pari kilometriä ennen Kakslauttasta kotkan lähellä tietä kuusen latvassa. Kävimme kääntämässä auton ja ajoimme vielä kerran kotkan ohi ja palasimme takaisin päin. lintu oli pysynyt paikoillaan ja pysäytimme auton ja ehdin ottaa merikotkasta muutaman kuvan ennenkuin se hermostui meihin ja lensi tiehensä. Kuvat linnusta ovat läppärillä enkä saa niitä oheiskuvaksi, mutta yksi niistä on Facebooksivullani. O-P ja Lea näkivät tulomatkalla Porttipahdan pohjoispuolella 2 merikotkaa ja paluumatkalla Vuomaselän erotuspaikalla ja Kurittukosken voimalaitoksella molemmissa kotkat. Saariselällä aamutupakalla kuulin jostain pimeästä pulmusten ääniä. Lukumäärästä ei ole aavistustakaan. Paluumatkalla Porttipahdan voimalaitoksella nähtiin kuitenkin kaksi pulmusta lennossa.

KoskikaraSunnuntaiaamuna ajettiin Paatsjoen sillalle katsomaan mitä siellä näkyisi. Jouni oli ehtinyt paikalle ennen meitä. Eipä sieltä mitään löytynyt edes Jounin putkella. Paluumatkalla pysähdyttiin vielä kylän keskustaan Nellim-joen sillalle ja sieltä löytyi kaksi koskikaraa. Toinen linnuista oli aikuinen, mutta kuvan lintu on viime kesän poikanen. Rinnassa näkyy vielä nuoren linnun valkoisen rinnan täplien jäänteitä ja siiven peitinhöyhenien kärjet ovat valkoiset. Linnut liikkuivat koko ajan toisiaan seuraten. Kävivätpä molemmat kosken rannassa olevassa telkänpöntössäkin. Mietimme, että vieläkö tähän aikaan vuodesta emo ja poikanen voisivat liikkua yhdessä. Kuvan lintu ei ole mikään suuri ilmestys, mutta enpä ole koskaan aikaisemmin nähnyt karaa istumassa sähkölangalla.