Pikakomennus Ylläkselle


Jaana soitti maanataiaamuna yhdeksän maissa ja kysyi voisinko käydä hakemassa hänet samana päivänä Ylläkseltä. Oli komea aurinkoinen aamu. Mukavahan se oli lähteä ajelemaan sellaisella ilmalla mutka siellä. Minulla oli vähän hommia ja menomatkalla pysähdyin vielä Jängislahdella jututtamaan Veikkoa rengastushommissa. Hän kertoi, että taitaa olla viimeisiä kertoja siellä. Muutto alkaa olla ohi. Paikalle mennessäni Veikko tuli juuri verkoilta ja saaliina oli vain 1 hömötiainen, 1 pajulintu ja 1 rautiainen. Matkaan siis pääsin vasta puoli yhdentoista maissa.

Jaana oli äitinsä kanssa tämän lomaosakkeessa viettämässä vapaapäiviään, mutta oli aamulla saanut puhelun, että tiistaina olisikin työpäivä. Jaanalla oli varattuna kahden tunnin maastoratsastus kolmen aikaan eikä hän halunnut luopua siitä. Sen jälkeen ei olisi enää julkisilla kulkuneuvoilla päässyt Rovaniemelle. Hän ei ole käynyt vuosiin ratsastamassa, mutta oli nyt jostain saanut kimokkeen kokeilla hommaa. Ilmeisesti reissu vähän jännitti, koska kuulin ohjaajan sanovan, että ratsastus on vähän kuin pyörällä ajoa: kun sen kerran oppii, sen myös osaa. Kuvastakin näkyy, että naama on muikeillaan ja retkestä riitti juttua vielä seuraavana päivänäkin. Jatkoa taitaa seurata.

Ratsastustalli sijaitsee 6-7 kilometrin päässä Äkäslompolosta ja minulla oli parisen tuntia aikaa kierrellä maastossa. Kävelin Varkaankurulle katsomaan vieläkö siellä viivyttelisi heinäkuussa Krissen kanssa löytämämme virtavästäräkki. Viikkoa aikaisemmin löysimme Pyhän Isokurusta yhden yksilön ja viime syksynä samoihin aikoihin myös Kuusamon Kiutakönkäältä yhden virtaväiskin. Aika pitkään kiertelin ja etsin kurusta lintua, mutta en löytänyt merkkiäkään siitä. Eikä muuten muitakaan lintuja näkynyt hömötiaisia lukuun ottamatta.

Tämän syksyn ruska on ollut vähän aneeminen. Ylläksen ruska oli viikon takaiseen Pyhän vastaavaan verrattuna vieläkin laimeampi ja laikuttainen. Puista olivat lehdet jo pudonneet ja se tietysti vaikutti, mutta maaruskakaan ei ollut Pyhän veroinen. Kaikki luontoelämykset ovat kokijansa kokemia. Tapasin kurun reunalla itseäni muutaman vuoden vanhemman pariskunnan, jotka kertoivat olleensa muutaman päivän Kilpisellä. He olivat haltioissaan sen tarjoamasta elämyksestä. En viitsinyt kysyä oliko tämä heidän ensimmäinen ruskaretkensä ja nyökyttelin vain päätäni. En ole käynyt Käsivarressa tänä syksynä, mutta olen kuullut kokeneiden kilpisretkeilijöiden sanovan, että siellä ei vuosiin ole ollut niin väritöntä syksyä kuin tänä vuonna.

Rovaniemelle alkaa kerääntymään syksyn viimeisiä muuttajia. Tänään on Ounasjokisuistossa laskettu jo 160 joutsenta. Olen myös kuullut, että kaupungin laitaosissa on havaittu ensimmäiset pienet tilhiparvet. Syötävää niille riittää. Pihlajanmarjoja ovat puut pullollaan. Tilhien lisäksi niitä maiskuttelevat varmaan täällä vielä viipyvät rastaat. Toivottavasti melko varmasti paikalle tulevat suuret tilhiparvet eivät tyhjennä pihlajia. Myöhemmin talvella meillä olisi ehkä mahdollista nauttia pohjoisesta tänne vaeltavista upean värisistä ja pelottomista taviokuurnista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s