Hanhia ja lukemista Jaanalle

Facebookin viikon kuva oli tänään vielä hakusessa. Eilen otin Kirkkolammella kuvia sorsista veteen heijastuvissa koivun keltaisissa kuvajaisissa. Oilisi ollut kelvollinen kuva sinne. Tänään ajelin autolla kaupungin eteläpuolisilla alueilla. Niskanperällä jäin putken kanssa seuraamaan kynnöksellä ruokailevia lintuja, jotka olivat pääosin räksiä ja joukossa jokunen punakylki. Seuranaan niillä oli joitakin pienempiä lintuja, jotka olivat kuitenkin liikkeissään niin livakoita, että en niitä saanut putkeen tunnistettaviksi. Paikalle pölähti varpushaukka, joka tyhjensi koko kynnöksen läheiseen metsään saamatta saalista.

Varpushaukan kanssa samaan aikaan alkoi kuulumaan isompien lintujen ääniä. Äänivammaisena en pysty tunnistamaan lentoääniä ja meni hetken ennekuin löysin linnut taivaalta. Auto oli tornin parkkipaikalla ja taisi tulla myöhäisiän 50 metrin juoksuennätys, kun lähdin hakemaan kameraa sieltä. Ehdin kuvata aurasta kolmisenkymmentä kuvaa, ennenkuin se häipyi etelään puiden taakse. Olen yrittänyt Fotarilla kuvia suurentamalla ja valoitusta muutamalla varmistaa lajia. En ole kuitenkaan onnistunut. Anser (harmaahanhilaji) on jäänyt määritykseksi. Todennäköisesti ne olivat metsähanhia. Joka tapauksesessa suurin koskaan Rovaniemen seudulla näkemäni hanhiparvi.

Jaana oli iltapäivällä luonani syömässä. Hän kyseli hyllystäni jotain luettavaa. Hetken keskustelun jälkeen Jaana otti mukaansa erään lempikirjoistani Kazuo Ishiguron Pitkän päivän illan. Kirja paljastaa lopullisen juonensa ihmisen kykenemättömyydestä omien tunteidensa ilmaisemiseen vasta puolivälin jälkeen. Alkupuolen se johtaa aivan harhaan. Helena Bützov on tehnyt hienon suomennoksen. Voi helposti kuvitella brittiläisen yläluokan hovimestarin puhuvan kertojan äänellä suomea. Kirjasta on tehty myös loistava James Ivoryn ohjaama elokuva pääosissa Emma Thompson ja Anthony Hopkins.

Mainokset

Pikakomennus Ylläkselle

Jaana soitti maanataiaamuna yhdeksän maissa ja kysyi voisinko käydä hakemassa hänet samana päivänä Ylläkseltä. Oli komea aurinkoinen aamu. Mukavahan se oli lähteä ajelemaan sellaisella ilmalla mutka siellä. Minulla oli vähän hommia ja menomatkalla pysähdyin vielä Jängislahdella jututtamaan Veikkoa rengastushommissa. Hän kertoi, että taitaa olla viimeisiä kertoja siellä. Muutto alkaa olla ohi. Paikalle mennessäni Veikko tuli juuri verkoilta ja saaliina oli vain 1 hömötiainen, 1 pajulintu ja 1 rautiainen. Matkaan siis pääsin vasta puoli yhdentoista maissa.

Jaana oli äitinsä kanssa tämän lomaosakkeessa viettämässä vapaapäiviään, mutta oli aamulla saanut puhelun, että tiistaina olisikin työpäivä. Jaanalla oli varattuna kahden tunnin maastoratsastus kolmen aikaan eikä hän halunnut luopua siitä. Sen jälkeen ei olisi enää julkisilla kulkuneuvoilla päässyt Rovaniemelle. Hän ei ole käynyt vuosiin ratsastamassa, mutta oli nyt jostain saanut kimokkeen kokeilla hommaa. Ilmeisesti reissu vähän jännitti, koska kuulin ohjaajan sanovan, että ratsastus on vähän kuin pyörällä ajoa: kun sen kerran oppii, sen myös osaa. Kuvastakin näkyy, että naama on muikeillaan ja retkestä riitti juttua vielä seuraavana päivänäkin. Jatkoa taitaa seurata.

Ratsastustalli sijaitsee 6-7 kilometrin päässä Äkäslompolosta ja minulla oli parisen tuntia aikaa kierrellä maastossa. Kävelin Varkaankurulle katsomaan vieläkö siellä viivyttelisi heinäkuussa Krissen kanssa löytämämme virtavästäräkki. Viikkoa aikaisemmin löysimme Pyhän Isokurusta yhden yksilön ja viime syksynä samoihin aikoihin myös Kuusamon Kiutakönkäältä yhden virtaväiskin. Aika pitkään kiertelin ja etsin kurusta lintua, mutta en löytänyt merkkiäkään siitä. Eikä muuten muitakaan lintuja näkynyt hömötiaisia lukuun ottamatta.

Tämän syksyn ruska on ollut vähän aneeminen. Ylläksen ruska oli viikon takaiseen Pyhän vastaavaan verrattuna vieläkin laimeampi ja laikuttainen. Puista olivat lehdet jo pudonneet ja se tietysti vaikutti, mutta maaruskakaan ei ollut Pyhän veroinen. Kaikki luontoelämykset ovat kokijansa kokemia. Tapasin kurun reunalla itseäni muutaman vuoden vanhemman pariskunnan, jotka kertoivat olleensa muutaman päivän Kilpisellä. He olivat haltioissaan sen tarjoamasta elämyksestä. En viitsinyt kysyä oliko tämä heidän ensimmäinen ruskaretkensä ja nyökyttelin vain päätäni. En ole käynyt Käsivarressa tänä syksynä, mutta olen kuullut kokeneiden kilpisretkeilijöiden sanovan, että siellä ei vuosiin ole ollut niin väritöntä syksyä kuin tänä vuonna.

Rovaniemelle alkaa kerääntymään syksyn viimeisiä muuttajia. Tänään on Ounasjokisuistossa laskettu jo 160 joutsenta. Olen myös kuullut, että kaupungin laitaosissa on havaittu ensimmäiset pienet tilhiparvet. Syötävää niille riittää. Pihlajanmarjoja ovat puut pullollaan. Tilhien lisäksi niitä maiskuttelevat varmaan täällä vielä viipyvät rastaat. Toivottavasti melko varmasti paikalle tulevat suuret tilhiparvet eivät tyhjennä pihlajia. Myöhemmin talvella meillä olisi ehkä mahdollista nauttia pohjoisesta tänne vaeltavista upean värisistä ja pelottomista taviokuurnista.

Ruskaa ja swingiä pyhällä

Ehdin pestä pyykit kotona Rovaniemellä ennenkuin matka jatkui Pyhälle. Ensimmäiselsi oli tarkoitus mennä Aittakuruun päivällä kuuntelemaan musiikkia, mutta matkalla kuulimme, että konsertti oli jo lakanneen sateen takia siirretty sisätiloihin. Eipä hätää. meillä oli konserttiin tarkoitetut eväät mukana ja jäimme tulille nauttimaan niitä.

Illaksi laittauduimme hotellille kuuntelemaan ennakko-odotusten mukaan Antti Sarpilaa ja Pentti Lasasta. Krissen kanssa oltiin paikalla vähän ennen sessioiden alkua. Jokainen kai on tottunut, että ensimmäisenä esiintyvät ovat vähän niinkuin lämppäreitä.  Kannatti olla ajoissa. Ensimmäisenä oli 21-vuotias Olli Soikkeli kitaroineen. En ollut miehestä koskaan kuullutkaan. Ensi tahdeista pystyi tunnistamaan Django Reinhardin perinnön. Olipa esitys, jollaista en muista livenä akustisella kitaralla kuulleeni. Nimeä klikkaamalla löytyy Ollin kotisvu ja YouTubesta löytyy lisää huonolaatuisia videoita. En saanut hyvää kuvaa, mutta Olli on tässä kuvassa vasemmalla. Kaverista kuullaan varmasti myöhemmin.

Seuraavana lavalla oli Rovaniemeltä Juha Söder tyttärensä Ingan kanssa. Olin vielä jotenkin Soikkelin lumoissa ja esitys ei aluksi oikein tuntunut miltään. Inga oli solistina pari vuotta sitten pressan linnan uudenvuoden vastaanotolla. Hän on upea laulaja. Olen jokin vuosi sitten kuullut edesmenneessä Tupsussa häneltä upean ja mieleenpainuvan tulkinnan Summertimestä.

Vanhemmat herrat Sarpila ja Lasanen soittivat mallikkaan setin, mutta siitä jäi jotenkin rutiinihomman maku. Aahoa ei enää jaksettu jäädä kuunnella alkua pidemmälle.

Ruska, PyhäSunnuntaina kämpän siivouksen jälkeen oli vielä aikaa käydä Isokurussa. Toinen kerta tänä kesänä ja ties monesko kerta kaikkiaan. Parhaat ruskavärit olivat kurun reunalla. Kurun pohjalla oli väkeä enemmän kuin olen siellä koskaan tavannut. Melkein jatkuvat jonot mennen tullen. Lapin Ruska vetää väkeä, vaikkei se hyvä olisikaan. Pyhällä ainakin diskot taitavat pyöriä tyhjinä. Porukka oli eläkeikäsitä.

Menomatkalla huomattin kaksi punarintaa. Paluumatkalla luolantyngän vierestä huomattiin virtavästäräkki. Se oli joko kuluvan kesän poikanen tai naaras. Pysyi niin vähän aikaa tarkkailtavana ennenkuin hävivi näkyvistä.

Kehumista ehkä kyllästymiseen asti.

Kävin tänään taas aikaisemmissa postauksissa mainitulla Satosuon alueella kurkia katsomassa. Isä ja Ipu lähtivät mukaan. Vähän hukkareissu se oli. Kurkia löytyi vain neljä koko laajalta alueelta. Löydetyt olivat kaikki nuoria lintuja. Liekö muutto jo alkanut ja sen myötä linnut vähentyneet sieltä. Varislintuja siellä oli sitten senkin edestä kahdessa variksien ja naakkojen sekaparvessa, joista toisessa oli satakunta lintua ja toisessa pari sataa.

Kuikkia lukuunottamatta lintuja ei ole löytynyt kuvattavaksi asti. Niinpä olen jatkanut ötökkäjahtiani. Tässä on taas kaksi esimerkkiä Canon G11:n makro-ominaisuuksista. Lähikuvaus alkaa kiehtoa mieltäni koko ajan enemmän. Olen toiveikkaana pitänyt Sonyssa Sigman 100-300/f4-putkea. Jospa vaikka joitan lintuja lentäisi vastaan. Minulla on myös vanha Sigman 70-300/f4,5-5,6 objektiivi, jossa on makro-ominaisuus. Se pitäisi joku kerta laittaa runkoon ja kokeilla kuinka se toimii hyönteisiä kuvatessa. Joskus vuosia sitten olen sitäkin kokeillut vanhassa rungossa, mutta olen sillä enimmäkseen kuvannut lintuja. G11:sta polttoväli on lyhyt ja sillä pitää päästä kohdetta vähintään 30 sentin päähän, että kuvaus onnistuu. Polvet ja kyynärpäät savessa joskus natsaakin. Ensimmäisenä esimerkkinä edellisessäkin postauksessa kuvana ollut tummasyyskorentokoiras. Luonnossa se on noin 3 sentin mittainen.

Toisena esimerkkinä nurmiheinäsirkkakoiras. Tämä veijari on luonnossa vain 1,5 senttinen. Kuva on otettu noin 15 sentin päästä. Kirkkaassa auringonvalossa vihreän kohteen löytäminen vihreältä taustalta on näytön avulla joskus hankalaa. Jos kamera osoittaa 10 astetta väärään suuntaan, laitetta saa pyöritellä tovin ennenkuin kuvattava siihen löytyy. G11:n etsin on niin pieni, ettei sitä silmälasipäinen pysty kunnolla käyttämään vaikka se muutoin olisikin nopeampi ja helpompi tapa. Tuskimpa tämäkään heinäsirkka sitäpaitsi olisi ollut paikallaan, jos olisin työntänyt karvaisen naamani niin lähelle. Siinä taas on näytön hyvä puoli, kunhan käsivarsissa riittää mittaa.

Kolmannessa kuvassa on sitten aisapari ensimmäiselle, tummasyyskorentonaaras. Tämä kuva on otettu Sonylla ja yllämainitulla Sigman 100-300/f4-putkella. Yhdistelmä on aivan kelvollinen mm lintukuvauksessa, mutta objektiivia ei ole suunniteltu lähikuvausta varten. Onnistumisprosentti jää reilusti alle kymmenen. Kuvatessa joutuu lisäksi käyttämään jalkazoomia. Minä ainakin yritän toiveikkaana kuvata niin läheltä, että tarkennus ei enää toimi ja terävyysalue on haettava ottamalla askel, kaksi tai kolme taaksepäin ja sitten reilusti cropattava kuvaa. Sitä toki olen tehnyt ylläolevillekkin kuville, mutta niissä on terävyys säilynyt. Tämä kuva on juuri ja juuri kelvollinen, mutta ero noihin kahteen muuhun on selvä.

Seuraava postaus tulee sitten Rovaniemeltä. Huomenna mökille alkaa kerääntymään väkeä isän 90-vuotispäiviä varten ja aika taitaa huveta siihen. Kolme ja puoli kuukautta mökkielämää vaihtuu keskiviikkona kerrostaloasumiseen.

Nyt meinasi unohtua muuan asia. En tiedä hakukonetta minkä kautta joku oli löytänyt tiensä näille sivuille. Hirvikärpänen-postauksessa joku päivä sitten mainitsin jotain hirvi- ja lintukärpäsen eroista. Hakusanat, joilla blogi oli löytynyt, olivat ”miten erotat hirvikärpäsen ja lintukärpäsen”. Lähellekkään tätä lausetta ei postauksesta löydy, mutta niin vain hakukone löysi minut. Ihmeellinen tämä maailma.

Kuikista

Tänään on ollut sateinen päivä. Kävin iltapäivällä kaupassa ja kahvilla isän ja Ipun luona.  Viivyin reissussa pari tuntia. Sade loppui lähtiessäni ja alkoi palatessani. Auton paikka pihassa oli kuivana. Lienee ollut sateetonta täällä sen aikana.

Näin eilen järven selällä kahdenkymmenen kuikan parven. Se on suurin koskaan täällä näkemäni kuikkaparvi. Kiikarilla en pystynyt erottamaan moniko parvesta oli tämän kesän poikasia ja moniko poikasia. Liekö valmistelemassa muuttoonlähtöä.

Härkälintuja en ole nähnyt enää reiluun viikkoon. Olen joku vuosi sitten kuvannut poikasta syyskuussakin.

Kuikat ovat olleet kesän selkävesillä kaukana kuvausmatkan ulkopuolella. Nyt ne ovat tullee lähemmäksi rantaa. Poikaset liikkuvat aivan rannan tuntumassa. Ne ovat kai ainakin osin vieroitettuja. Sekä aamupäivällä että iltapäivällä kuistilla istuesani näin ja kuulin todennäköistä yhteydenpitoa emojen ja poikasten välillä. Aamupäivällä oli kyse yhdestä ja pari tuntia sitten kahdesta poikasesta. Poikaset aloittavat ääntelyn ja molemmissa tapauksissa joku on mielestäni vastannut niille. Muutaman kerran vuorokuikuttelun jälkeen poikaset ovat lähteneet lentämään vastaajan äänen suuntaan. Vastaajat ovat olleet  noin kilometrin päässä vastapäisen saaren rannassa. En tiedä onko kyse emon ja poikasten välisestä yhteydenpidosta vai poikasten halusta liittyä isompaan parveen.

Kuvassa on 13.8. ottamani kuva kuikkaemosta ruokkimassa poikastaan. Muokkasin kuvan tätä postausta varten. Sain kuvan läheisen maalaiturin päästä, jossa olin ainakin jonkinlaisessa piilossa naamioverkon alla härkälintuja kuvatakseni.

Olen aikaisemmissa postauksissa kertonut kertonut perhosten ja korentojen kuvaamisesta. Molemmat ovat uusia alueita minulle. Aikaisemmin kesällä kuvasin Käsivarressa kasveja, joita olen joitakin siirtänyt kuvasivuilleni, johon on linkki sivun oikeassa reunassa. Mielenkiintoisia aiheita kaikki. Sekä korentojen että perhosten tunnistaminen on monessa tapauksessa maallikolle paljon vaikempaa kuin lintujen tunnistaminen. Oheinen kuva on 95 %:n varmuudella  tummasyyskorentokoiras. Olen veijareita toki nähnyt lennossa aikaisemminkin, mutta en ole osannut mieltää niitä sudenkorennoiksi. Kuvan korennon ruumis on vajaan 30 millimetrin mittainen. Syyskorentoja lentelee tähän aikaa paljon ja niitä saa jollain lailla kuvattua 300 millin putkella. G11:n makrolla niitä ei korentojen arkuuden takia pääse tarpeeksi lähelle.

Vielä muutama sana niistä onnettomista hirvikärpäsistä. Edellisissä postauksissa olen kironnut niitä. Perjantaisen metsäreissun jälkeen keräsin niitä vaatteistani ja tukastani. Lauantaina poimin yhden vielä korvan takaa. Lauantaina kävin saunassa ja pesin tukkani kaiken sääntöjen mukaan. Sunnuntaina joku taas möngersi päälaella. Löytyihän sieltä vielä yksi veijari. Sääskien kanssa tulee toimeen, mutta nämä kärpäset ovat vihon viimeisiä olioita.

On alkanut viimeinen ”retriikkiviikoni” täällä. Loppuviikosta tänne alkaa kerääntymään isän synttäreiden takia lapsiani ja veljeni poikineen. Sunnuntaina meitä on täällä seitsämän henkeä. Tilaa kyllä on. tekisi mieli pysyä täällä vielä ensi viikoa pidempäänkin, mutta Jaanan töiihinmenon takia on meidän yhteinen kotimatka järkevintä. Paluu Rovaniemelle kerrostaloasuntoon ei hirveästi innosta. En ole ollut täällä koskaan tätä ajankohtaa myöhemmin. Nyt on herännyt ajatus tulla tänne koettamaan elämistä marras- joulukuun vaihteen tietämissä. Täällä on sähkölämmitys, katto ja seinät eristettyjä, mutta alapohja on eristämätön. Voishan täällä reinojen ja villasukkien kanssa tulla toimeenkin.

Syksy lähestyy

Eiliset  savustetut muikut olivat todella maukkaita.

Tänään on ollut pilvinen, tuulinen ja kolea päivä. Heräsin aamulla kuuden jälkeen ja kävin vähän kävelemässä ympäristössä. Pitkät kalsarit eivät olisi olleet yhtään liikaa silloin.

Olen ollut Pataniemessä reilut kolme kuukautta lukuunottamatta heinäkuussa Krissen kanssa vietettyä hienoa kolmeviikoista Tromssassa, Kilpisellä, Ylläksellä ja Pyhällä. Kesä on mennyt rentoutuessa (=laiskotellessa). Joitan hommia olen täällä tehnyt, mutta enimmäkseen istunut kuistilla ja laiturilla, ulkoiluttanut kameroita, lukenut ja suunnitellut kaikkea mitä ensi kesänä täällä pitää tehdä. Omistan tämän paikan yhdessä veljeni, Martin, kanssa. Hän tulee tänne isän synntäreiden takia viikon kuluttua ja silloin meidän pitää puhua mitä täällä tehdään. Olen jo mielessäni pilkottanut täältä kaadettavat puut. Kuvassa autoni takaa pilkottavan varaston takana on parin, kolmen aarin alue, joka on kasvanut puuta kenenkään siellä käymättä ainakaann 30 vuoteen. Se voisi olla meidän ”luonnonsuojelualueemme”. Paljon on kuitenkin raivattavaa. Kuvassa näkyy myös yksi ensi kesän välttämätön työ. Eniten auringolle alttiina ollut seinä vaatii jo valttausta ja koko talo samantien.

Viikon päästä keskiviikkona alkaa paluu Rovaniemelle. Nyt alkaa pikkuhiljaa mökin varustaminen talvea varten. Mukava palata Rovaniemelle omaan kotiin, mutta voisinhan täälläkin olla. Jaanan pitää kuitenkin olla ensi torstaina töissä eikä ole mitään järkeä toisen maksaa 90 euroa bussimatkasta ja toisen tulla hetken päästä omalla autolla perässä.