Herkkuja odotellessa

Nyt taidan lopettaa tykkänään metsissä kiertelyn. Kävin päivällä paarustelemassa taas jonkun tunnin ja saman ajan jouduin takaisin tultuani käyttämään hirvikärpästän etsimsessä tukasta, parrasta ja vaatteiden saumoista.

Hämmästelen edelleen G11:n makro-ominaisuuksia. Oheisen kuvan nokkosperhosesta otin tänään. Kuvaa olen cropannut noin 10 prosenttiin alkuperäisestä eikä sen terävyydessä harrastajavälinen ole moitteen sijaa.. Mitään muita kuvankäsittelyn toimia sille ei ole tehty. Terävöitys ym toimet tietysti parantavat vielä tilannetta.

Kävin ostamassa paikalliselta kalastajalta kilon tänä aamuna verkosta nostettuja suuria ja maukkaita Pyhäjärven muikkuja. Nyt ovat savustuspöntössä ja aivan hetken kuluttua voin käydä ne sieltä hakemassa. Muikuissa oli jo jonkin verran mätiä, jonka otin talteen ja ripsautin himpun suolaa joukkoon. Ei sitä ollut kilossa kuin ruokalusikallissen verran, mutta illalla saan herkkuleivän siitä.

Istuin rantakivillä muikkuja puhkoessani. Paikalle ui alle 5 metrin päähän 4 kuikkaa, jotka eivät huomanneet minua enkä minä niitä ennekuin joku niistä päästi hiljaisen niiskahdusta muistuttavan äänen jollaista en ole koskaan ennen kuullut ja parvi sukelsi heti sen jälkeen ja nousi pintaan kauempana selällä. Kamerasta ei nyt olisi ollut mitään hyötyä. En olisi siihen koskenut muikunsuomuisilla käsillä.

Nyt on aika hakea muikut savustuspöntöstä ja alkaa herkuttelemaan.

Mainokset

Parveilua

Jää- ja kuivamuonakaapit olivat aamulla huolestuttavan tyhjiä. Ei auttanut muu kuin lähteä käymään kirkolla kaupassa. Iltapäivä oli aivan mukavanoloinen ja päätin käydä pitkästä aikaa Satosuolla, joka on noin 15 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Paikka ei nimestään huolimatta ole suota vaan noin neljän neliökilometrin alue on aikoja sitten kuivatetettu viljelysmaaksi, jossa on siellä täällä pieniä metsiköitä. Alueen ympäri pääsee ajamaan autolla. Satosuo on mainio esimerkki lintuharrastajien ja maanomistajien yhteistyöstä. Maanviljelijät ovat antaneet luvan ajella kelirikon ulkopuolella heidän peltoteitään pitkin. Alue on varsinkin kevätmuuton aikaan kulmakunnan parhaita havaintopaikkoja.

Olen kesän aikana käynyt 2-3 kertaa viikossa kirkolla. Olen pitänyt aina kameraa mukana. Vähän toista viikkoa sitten tein poikkeuksen. Oli sateinen päivä ja tarkoitus oli tehdä pikareissu ostamassa perunoita. Niimpä siinä sitten kävi, että paluumatkalla Kekkilän kylässä oli pellolla 3 kurkea 30 metrin päässä tiestä. Linnut eivät karkottuneet, kun pysäytin auton eivätkä häiriintyneet vaikka nousin autosta niitä katsomaan.  Loistava kuvausmahdollisuus meni sivu suun.

Tänään olivat kamerat ja kiikari mukana. Satosuolla seurailin monestakin paikasta kurkien lentelyä alueella. Alueen itäreunalle sitten panin auton parkkiin tien vasempaan reunaan ja sain yhdeltä koululaistaksilta kiukkuiset tööttäykset. Näkösällä, kuvausalueen ääripäässä tai jo sen ulkopuolellakin, oli kurkiparvi, jossa aluksi oli 12 lintua, mutta aikani paikalla oltuani niitä oli 28 yksilöä. Kuvassa eivät näy kaikki linnut.

Parin sadan metrin päässä edellisestä paikasta oli kaunis kukkaniitty. Minulla ei nyt ole tietoa mitä kukat ovat. Lähikuvista voisin kuvitella, että ne ovat jotain kämmeköitä. Minulla ei mökillä ole kasvikirjaa mukana, mutta yritän seuraavaan postaukseen mennessä selvittää mitä ne ovat. Ovatko ne luonnovaraisia kasveja vai karkulaisia puutarhoista? Kasvit olivat kuitenkin perhosten suosiossa. Kiikarin avulla laskin parin aarin alueelta 17 neitoperhosta ja 8 sitruunaperhosta ja kolme valkoista perhosta, jotka eivät olleet sitruunaperhosen naaraita ja joita en pystynyt tunnistamaan. Saattoi jäädä joitakin näkemättäkin pitkästä kasvustosta.

Mökille ajassani isä esitti kainon toivomuksen: lämmitä poika sauna ja keitä kahvit, olen siellä puolen tunnin päästä. Olin sytyttämässä tulta kiukaaseen, kun läheltä kuului tuttu aaaoogh. Menin ovelle katsomaan ja rannan vieressä melkein sylkäisyetäisyydellä lipui kahdeksan kuikan parvi. En tarvinnut kiikareita, nokalla keikkuvat rillit riittivät varsin hyvin tunnistamaan joukosta neljä aikuista ja neljä tämän kesän poikasta. Ja kamera oli tietysti ylhäällä tuvan pöydällä vakiopaikallaan. Ei kameraa toki joka paikassa voi pitää roikkumassa olalla, mutta… Jonkinlaisena lohdutuksena tänä aamuna otettu kuva 1kv kuikasta.

Parina iltana on ollut hieno kuutamo. Täysikuu taitaa olla näihin aikoihin. Maanantaina kuu näkyi ihan muikeasti. Kuvasin sitä g11:sta männikön keskeltä ja menin sitten laiturille. Antti tuli siihen ja pyysi ottamaan tämän kuvan omia tarpeitaan varten. En olisi halunnut tupakkaa suuhun, mutta se antoi edes jotain valoa Antin kasvoille.

Hirvikärpänen

Edellisessä postauksessa vähän ”valittelin”, että en ollut saanut kuvia hirvikärpäsestä. Nyt vähän närästää, että eilen sain kuvia. Kiertelin taas jonkun tunnin lähimetsiä ja satuin paikkaan, jossa veijareita oli, ei pilvin pimein niin kuin joskus, mutta aivan riitävästi etteikö mökillä olisi taas ollut hommia kamman kanssa ja vaatteiden saumojen puhdistustamisessa.

Hirvikärpänen etsiytyy kohteesensa sen lämmön perusteella toisin kuin esimerkiksi sääski, joka hakee kohteensa hengitysilman hiilidioiksiidin avulla  Se kuuluu täikärpästen heimoon ja sillä on helposti siihen sekoitettava sukulainen lintukärpänen. Sekin saattaa hakeutua hiuksiin, mutta se on kätevä erottaa hirvikärpäsestä. Jälkimmäinen nimittäin pudottaa siipensä päästyään haluamaansa kohteeseen, edellinen ei. Hirvikärpänen voi allergikoille aiheuttaa tulehtuvia puremia, mutta suurin vaiva niistä on inhottava mönkinä tukassa ja parrassa.

Viime päivien kierroksilla ei ole lintuja juurikaan tullut kuvattavaksi. Mökkiniemen on valloittanut viimepäivinä tuhdin kokoinen närhiparvi. En tiedä onko kyse yhdestä poikueesta vain onko siihen liittynyt muitakin lintuja, mutta enimmillään olen siinä laskenut 9 närheä. Eilen mökkitiellä paarustaessani siltä nousi lentoon uuttukyyhkynen.

Kuvattaavakin on toki löytynyt. Sopivissa paikoissa on lennellyt paljon perhosia. Lajeja ei toki ole paljon: neitoperhosia, sitruunaperhosiä, loistokultasiipiä, suruvaippoja jne. Ensi kesäksi pitää hankkia kunnon tunnistuskirjat perhosia varten. Nyt olen yrittänyt pärjätä itselleni vähän oudon aiheen kanssa netistä löytyvillä sivuilla, joista eniten olen käyttänyt perhosopas-sivustoa, mutta parmpiakin varmaan on. Tässä kuvassa on loistokultasiipi (lyseana virgaurea). Toivottavasti.

Aurinkoisina päivinä on ollut liikkeellä myös loppukesän sudenkorentoja. Keväisten lintujeen tunnistaminen on mielestäni helppoa verrattuna korentojen ja perhosten tunnistamiseen. Kokemus varmaan auttaa asiaa. Sudenkorentojen yhden lajin koiras muistuttaa toisen lajin naarasta ja eri lajien sukupuolet ovat kovin lähellä toisiaan. Mielnkiintoista hommaa tosiaan. Eniten olen käyttänyt sudenkorento.fi-sivustoa. Sillä on esitelty kaikki suomessa esiintyvät ja ainakin osa täällä tavatuista korennoista. Kuvassa on mielestäni kirjojokikorentonaaras (ophiogomhus cecilia) aterialla

Metsä hiljenee

Olen tainnut tänä kesänä ulkoiluttaa kameroitani liiankin kanssa saamatta oikeastaan mitään merkittävää aikaiseksi. Nyt on mennyt jonkin aikaa, että olen kuvannut vain mökin pihapiirin tapahtumia viitsimättä lähteä sen kauemmaksi. Eilen otin itseäni niskasta kiinni. Kiertelin lähimetsissä nelisen tuntia ja tänään toisen mokoman. Mökkiniemessäkin olen jo huomannut, että hyönteissyöjät ovat lähteneet muuttomatkalleen. Olen tavannut liikkuessani vain muutaman rastaspoikueen, jonkun kirjosiepon ja jokapuolella varoittelevia punakylkiä. Lisäksi tietysti todennäköisiä talvehtijoita tiaisia, teeriä ja tikkoja jne. Nyt tietysti kaduttaa saamattomuuteni, kyllästymiseni ja laiskuuteni.

Otin tänään tietoisen riskin. Kävelin metsäalueelle, jonka entuudestaan tiesin olevan kauriiden ja hirvien oleskelualuetta, mutta siellä olen usein tavoittanut palokärjen ja kesäkuussa kuvannut pesäkolostaan kurkkivaa poikasta. Ajattelin, että näin tuulisena päivänä siellä ei olisi hirvikärpäsiä, jotka esiintyvät hirvieläinten lepopaikoilla. Turha oli toiveeni. Nyt olen sitten haronut tiheimmällä löytämälläni kammalla tukkaani ja partaani ja aina vain välillä tunnen, että joku sitkeähenkinen kaveri lähtee jossain liikkeelle. Joskus olen löytänyt elossa olevan hirvikärpäsen paidastani pyykkikoneen kahden tunnin pesuohjelman jäljiltä. Onneksi niitä ei vielä ole pohjoisessa. Viheliäisiä veijareita ei kuule eikä näe ennekuin huomaan, että tukassa on joku liikkumassa. Yritin muutamaa saalistani kuvata, mutta en saanut teräviä kuvia.

Eilisen löntöstelyn aikana satuin metsäaukiolle, jossa vielä oli viljalti kukkivia kukkia ja niiden keskellä paljon pehosia. Sitruunaperhosia lenteli paikalla toistakymmentä ja niiden lisäksi kaksi neitoperhosta. Oli aurinkoinen ilma ja perhoset olivat aktiivisia ja arkojakin. Olin unohtanut Sonyyn telejatkeen järven lintukuvausten jäljiltä ja se ei ole omiaan auttamaan tarkennuksen toimintaa oloissa, joissa ei ole selviä kontrasteja. Otin viitisensataa kuvaa, jotka vielä on osin käymättä läpi, mutta ei taida montakaan käyttökelpoista löytyä. Yksi sitruunaperhonen suostui olemaan paikalla G11:n makroa varten. Yritin kuvata myös kolmea eri sudenkorentolajia.

Tänään lopetin retkeni samalle paikalle. Sitruunaperhosia eikä sudenkorentoja näkynyt. Paikalla oli kuitenkin kaksi neitoperhosta, jotka pilvisessä ja vähän koleassa säässä olivat sen verran hidasliikeisiä, että niitä pystyin kuvaamaan G11:n makrollakin. Ihan esimerkkinä yksi niistä kuvista. En ole vielä käynyt läpi päivän ”saalista”.

Täällä on ollut noin viikon ajan melkein tyyntä. Toissapäivänä nousi hulppea tuuli. Se sai koivujen siemenet lentämään. En muista sellaista siemensadetta. Yritin saada siitä jonkinlaista kuvaa, mutta ei siitä mitään tullut. Kun tulin ulkoa sisälle, piti minun puistella vaatteet ja tukka kuin lumisateen jäljiltä.  Siemenet takertuivat hämähäkin seitteihin. Nyt näin kuinka uskomaton määrä varvikossa ja pensaissa on niitä. Ajattelin käydä kuvaamassa niitä (taas laiskuuttani) seuraavana aamuna, mutta yöllä satoi vettä ja homma oli siinä.

Olen asunut  oikeastaan koko elämäni katuvalojen alla. Nyt olen oppinut nauttimaan pimeästä. Tähän niemeen ei näy yhtäkään valoa viikolla. Viikonloppuisin on parista mökistä näkynyt, että niissä on asukkaat. Olen usein sammuttanut mökistäkin kaikki valot ja istunut terassilla ”pilkkopimeässä” ja kuunnellut järveltä joutsenten ja kuikkien huutelua ja jostain kauempaa pohjoisesta kurkien toitottelua. Niemi on pimeä, mutta toki taivaalla on valosaastetta Saarijärveltä, Äänekoskelta ja vähän kauempaa Jyväskylästä.

Eilen loppui minun ”retriittini”. Isäni on toki käynyt täällä päivittäin, jos en itse ole käynyt kirkolla (Saarijärven keskustassa). Edinburghissa asuva vanhin poikani Antti tuli eilen tänne ja aikoi viipyä paikalla siihen asti kuin minäkin eli isäni 90-vuotispäiviin 11.9. asti. Käy toki mutkan pohjoisessa tevehtimässä äitiään.

Turvetuotanto

Olen tähän asti pitäytynyt tällä palstalla ottamasta kantaa mihinkään asiaan vaikka joskus olisi mieli tehnytkin.

Mökkini lähelle laskee Pyhäjärven suurin laskujoki. Joki nyt on vähän mahtavasti sanottu, mutta Peltojoeksi se 4-5 metriä leveä väylä on kartassa nimetty. Joki tulee suo- ja maanviljelysalueilta ja kuljettaa selvästi humuspitoista vettä Pyhäjärveen. Kun tuuli käy sopivasti, mökin rannan vesi muuttaa väriään. Poikasena ollessani järven vettä käytettiin talousvetenä. Nyt en viitsi keittää siinä enää edes kuoripottuja.

Vapo suunnittelee joen yläjuoksulle suurta turvetuotantoaluetta, jota vastustamaan on synnytetty jonkinlainen kansanliike.

Pyhäjärvi kuuluu Saarijärven reittiin. Yksi sen haaroista tulee Kyyjärveltä Karstulan kautta (Kyyjärven reitti)  ja laskee vetensä Saarijärveen. Kyyjärvellä on suuria turvetuotantoalueita. En ole omin silmin ollut paikalla toteamassa, mutta reitin varrella on kuulemani mukaan pieniä järviä, joiden kalasto on täysin hävinnyt ja pohjaa peittää polveen asti ulottuva turveliete. Saarijärven kaupungin ympäristösihteeri Kalle Laitinen on tenhyt vuosia tutkimuksia reitillä ja saanut jo ääntäänkin kuuluville.

Aikaisemmassa elämässäni pankinjohtajana sain olla paljon tekemisissä turvetuotannosta elantonsa saavien yrittäjien kanssa. Silloin elin yrittäjien kanssa samaa elämää. Kaikki tuntui hyvältä kausivaihtelista huolimatta. Se elämä jäi taakse toistakymmentä  vuotta sitten. Pikkuhiljaa suhtautuminen turvetuotantoon muuttui. En ole pitkään aikaan oikein ymmärtänyt sitä tai siihen liitettyä uusiutuvien luonnonvarojen leimaa.

Olen ympäristöministerin kanssa samaa mieltä, että turvetuotanto tulisi lopettaa vaikka ei oliskaan nyt tätä henkilökohtaista vaaraa. Juttelin viikolla ikänsä Häkkilän kylässä asuneen vähän itseäni vanhemman miehen kanssa, joka kertoi, että joen vesi kiertää järveen tullessaan meiltä poispäin.

No nyt mukavampaan asiaan. Tapana on ollut panna jokaiseen postaukseen kuva. Olen kuluvalla viikolla kuvannut melko vähän, mutta joitain siedettäviä kuvia tuli. Osa on facebookin viikon kuvana, mutta tässä uusi  kuva härkälinnusta aamusumun viimerippeissä

Läjiä ja vääriä epäilyjä

Lintupoikueet ovat vallanneet niemen. Aamulla arvioin, että noin hehtaarin tontillani on vajaat 100 lintua. Eniten on räksiä. Niitä pyörii paikalla vähintään kolme poikuetta. Kaksi talitiaispoikuetta, sinitiais- ja punarintapoikueet iloisessa sekamelkassa. Lisäksi pienempiä ryhmiä peippoja, käpytikkoja, hömppiä yms. Mielenkiintoisin seurattava on iso, yli kymmenen linnun harmaasieppopoikue. Ne ovat herkeämättömässä liikkeessä. Jos istun paikallani kuistilla, rohkeimmat, tyhmimmät tai sokeimmat poikaset tulevat kuistille vieressäni olevan kukkamaljakon kukkiin istumaan. Parin niistä olen nähnyt lentävän mökin isoihin ikkunoihin, mutta kumpikin on päässyt jatkamaan matkaansa käymättä maassa.

Räksät ovat houkutelleet paikalle myös varpushaukan. Olen sen nähnyt kaksi kertaa ajamassa takaa poikuetta saamatta saalista. Kerran se kävi paikalla tarkastuskierroksella. Ei oo räksiä, ei oo. Pienemmät linnut eivät tunnu ainakaan tätä yksilöä kiinnostavan.

Onpa sitten viime postauksen tullut yksi mielenkiintoinen nisäkäshaviskin. Ilta oli jo pimentynyt, kun istuin vahtaamassa kisoja. Telkkaria katsellessa vilkaisen vähän väliä ikkunasta ulos. Vaaleaa taivasta vasten huomasin lepakon lentelevän aivan mökin vieressä. Edellisestä lepakkohavinnosta täällä on kulunut vuosikymmeniä. En osaa edes sanoa, koska olisin sellaisen mökillä nähnyt. Kisat saivat jäädä omaan arvoonsa, kun lähdin pihalle seuraamaan veijarin lentelyä.

Olen useampana aamuna joutunut putsaamaan sekä terassin laattakiviä että laituria linnunpaskoista.

isokoskeloLaiturin istuimia ovat maailman sivu käyneet sotkemassa västäräkit. Nyt on kuitenkin lattialla ollut useampana aamuna melkoisia läjiä. Sen enenpää asiaa ajattelematta olen pitänyt syyllisinä lokkeja. Toissa aamuna kärähti sitten todennäköinen syyllinen. Isokoskelonaaras istui laiturilla sukimassa höyheniään. Kuvassa näkyy myös aamun tuotos, jonka kävin myöhemmin harjaamassa rehevöittämään Pyhäjärven vettä.

sinisorsatRäksät käyvät syömässä niemen mustikoita. Kuistin kivetyksellä on ollut niiden violettejä läjiä. Joukossa on ollut muutamia sen verran suurempia ulosteita, että olen niitä vähän ihmetellyt. Eilen aamulla saattoi tekijä löytyä. Aamuvarhaisella huomasin 3-4 metrin päässä kuistista sinisorsapoikueen, joka oli syömässä mustikoita. En ollut vielä käynyt ulkona huussin takana ja jalat ristissä avasin varovasti ulko-oven ja hyttyssäleiden lomasta pääsin niiden puuhia kuvaamaan. Linnut eivät minua huomanneet, mutta poistuivat kuitenkin varsin nopeasti, mutta rauhallisesti järvelle. En ole moista koskaan nähnyt enkä liioin kuullut, että sinisorsat söisivät marjoja. Takana vasemmalla oleva lintu on juuri nielemässä mustikkaa, joka vielä näkyy.

Alkaa vain minun jälkiruoka-antioksandeteilleni olemaan vähän turhan paljon hyödyntäjiä.