Karkulainenko?

kuutamo

Viime päivinä on ollut kunnon mökkikelit. Lämpömittari on varjossa näyttänyt enimmillän 26 astetta. Se on harvinainen luku tässä veden ympäröimässä niemessä. Sunnuntai oli lämpimin ja hautovan kostea päivä. Iltapäivällä meni läheltä ohi kunnon ukkosrintama. Vaikkei se suoraan päällä ollutkaan, jyrinä helisytti muutaman kerran mökin ikkunoita. Rintama ei juuri lämpötilaa laskenut, mutta sen jäljiltä jäi ilmaan niin paljon kosteutta, että maisema oli poikkeuksellisen utuinen. Siitä kai johtui oheisen kuvan punainen kuu, joka oli näkyvillä hetki ennen puoltayötä.

Aika edellisen postauksen jälkeen on mennyt kaikenlaisessa mökkipuuhastelussa. Puita pilkkoessa olkapää on tainnut tärähdellä sen verran, että oikea olkapää on kipeytynyt. Parikymmentä vuotta vaivannut reuma on taas aktivoitunut olkanivelessä ja kirveen heiluttaminen ainakin mutamaksi päiväksi pitää jättää. Haitanneeko tuo. Saunapuita riittää lapsieni lastenlapsillekkin.

ristihämähäkki

Viikon aikana olen kuvannut perhosia ja kaiken maailman muita ötököitä. G11:n makro on osoittautunut taas hienoksi ominaisuudeksi. Minulla on kuutisen vuotta vanha Sigman 70-300 millinen putki, jossa on myös makro-ominaisuus. Olen silläkin kokeillut taas pitkästä aikaa ottaa kuvia, mutta G11 vie voiton. Sillä pääsee ottamaan kuvia muutaman sentin päästä, jos kohde sen vain sallii. Esimerkkinä kuva jostain ristihämähäkkilajista. Monista hyönteislajeista löytyy paljon määrityskuvia netistä, mutta hämähäkit ovat hakusessa. En siis tiedä veijaria lajilleen, mutta ristihämähäkkeihin se kuitenkin kuuluu. Kuva samasta yksilöstä toiselta puolelta on feissarin viikkokuvana.

Tänä kesänä olen oikeastaan saanut ”herätyksen”. Luonnossa löytyy määrättömästi muutakin kuvattavaa kuin linnut: kasveja, perhosia, kaikenmaailman muita ötököitä, maisemia jne. Niiden kuvaaminen vaatii oman opettelunsa ja pitemmän päälle ehkä oman putkensakin. Lajituntemuskaan ei olisi pahasta. Krisse on tänä kesänä paljastunut melkoiseksi kasvien tuntijaksi. Niin sitä vain oppii uutta monta vuotta tuntemastaan ihmisestä.

härkälintu poikasineen

Mikäkö karkulainen? Härkälintuja on pesinyt mökin ympäristössä vuosikausia. Viime vuosina paikalla on pesinyt vain yksi pari noin 200 metrin päässä mökistä länteenpäin olevassa ruovikossa. Linnun poikaset pysyttelevät oman havaintoni mukaan ruovikon kätköissä siihen asti, kun emot lopettavat ruokinnan. Kerran olen nähnyt kolme poikasta kaislojen välissä. En voi olla havainnosta varma, koska kesälomani ovat olleet milloin kesä-, heinä- tai elokuussa. Tänä aamuna kuulin heti ulos mennessäni laiturin edestä jotain piipitystä. Kesti aikansa löytää kovan aallokon keskeltä härkälinnun poikanen. Aikansa se piipitteli kuvausetäisyyden ulkopuolella, mutta lähti sitten uimaan rantaa kohti ja hetken päästä paikalle ui emo, jolla oli kala suussaan. Yritin kuvata ruokintaa, mutta se homma jäi kuvissa aaltojen taakse. Ruokinnan jälkeen emo alkoi määrätietoisesti ohjaamaan poikasta kotiruovikkoon, jonne se hävisi. Montako poikasia on? Tämä on ainoa, jonka olen tänä kesänä nähnyt Ensimmäisen kerran näin poikasen emonsa kanssa. Syksyisin olen toki nähnyt itsenäisesti eleleviä pokasia.

Mainokset

Takaisin Pataniemessä

Lähdin mökiltä kolmisen viikkoa sitten. Pysähdyin Rovaniemellä 2 yöksi pesemään pyykkiä ja setvimään postia. Kesäkuun viimeisenä perjantaina jatkoin matkaa pohjoiseen ensimmäisenä etappina Pallas. Etsin saunalammelta ja Vatikurusta virtavästäräkkiä ja koskikaraa. Toinen kesä peräkkäin, kun kumpaakaan ei löytynyt. Kiertelin lisäksi vähän aikaa tuntureiden alarinteillä.
Yöksi ajoin sitten Kilpiselle. Ensimmäisenä iltana noustiin Krissen kanssa jokiuomaa pitkin Tshakaljärvelle, jossa uiskenteli 2 kuikkaa. Muuten retki meni kasveja kuvatessa. Lauantaina yritettiin nousta Jehkakselle purouomaa pitkin, mutta korkeanpaikankammoni stoppasi reissun. Siitä ja seuraavan päivän Pikku-Mallan reissusta olenkin jo kertonut alempana. Krisse lähti Tromssaan ja minä jäin pitämään sadetta Kilpiselle keskiviikkoaamuun asti ja lähdin sitten perään.

Kaakkuri lähdössä lentoon

Torstai ja perjantai menivät Langnesillä ja Prestvannetilla ilman sen suurempaa mainittavaa.

Perjantaina Krissen töiden jälkeen ajettiin taas Kilpiselle. Lauantai olikin sitten hieno päivä. Siitäkin lisää aikaisemmissa postauksissa.

Sitten sunnuntai-iltana takaisin Tromssaan. Krissen aika meni töissä ja minun Prestvannerilla kaakkureiden seurassa.

Keskiviikoiltana alkoi Krissen loma ja illan mittaan ajettiin Ylläkselle. Kumpikaan ei oikein ole mieltänyt sitä vaellusmaastoksi edes päiväretkiä varten. Päätettiin käydä kokeilemassa mikä se oikein on. Torstain ohjelmassa oli Varkaankuru. Ennakkoluulo petti pahemman kerran. Olin aina Tiiran haviksia lukiessani kuvitellut, että se on todella tunturikuru.

Ylläs, Varkaankuru

Paikka osoittautui kuitenkin viehättäväksi ja erittäin vehmaaksi paikaksi, jossa olisi voinut  viihtyä pitempäänkin, jos eivät mittavat sääskilaumat olisi hätistelleet tuulettomassa metsässä. Varkaankuru on vanhastaan tunnetu virtavästäräkin havainnointipaikka. Jo ennenkuin olitiin kurussa minäkin äänivammaisena kuulin, että lähistöllä voisi olla virtaväiski. Pariskunta löytyi putouksen alta laavun yläpuolelta. Sain kaukaa kuvan naaraasta västäräkkien tapaan nokka täynnä ötököita. Kuva ei kuitenkaan ole etäisyyden takia julkaisukelpoinen. Ilmeinen pesintä siis. Eikö paikalla ole käynyt lintuihmisiä, Koska jälkeenpäin Tiirasta huomattiin, että meidän havis oli ensimmäinen Varkaankurusta. Vähän ennen, kun kurusta luontotalolle nouseva polku alkaa kuultiin lyhyesti laulu. Lintu saattiin hetkeksi kiikareihin ja se soittautui vanhaksi sinipyrstökoiraaksi.

Perjantaina ajettiin Pyhälle. Siellä on tullut käytyä vähintään kerran vuodessa. Isonkurun havainnot jäivät kiertelevään tuulihaukkanaaraaseen, mutta käveltiin vielä Sorsalammelle toiveissa saada siellä aikaisemmin havaittu sinipyrstö kameran tähtäimiin. Turha toivo. Paikalta löytyi kuitenkin poikasiaan varoitteleva peukaloinen. Kuvatuksi ei sitäkään saatu.

Lauantaina ajettiin sitten kotiin Rovaniemelle.

Viikko meni lähialueita kierrellessä ja lähinnä Jängislahdella, jossa havaittiin meneillään olevan kahlaajamuuton lintuja. Pikkutyllit ovat siellä ilmeiseti pesineet ja niitä oli paikalla runsaasti. Jokin nosti kentän tyllit lentoon yhtäaikaa ja laskimme niitä parvessa 18 yksilöä. Lisäksi sieltä löytyi jänkäsirriäisiä, suokukkoja liroja ja jokin 10 sirrin nuoseva parvi, jota emme takaapäin pystyneet tunnistamaan.

Kangassinissipi

Kuvia tuli enemmän kasveista ja perhosista kuin linnuista. esimerkkinä Rovaniemen korkeudella asti yleinen kangassinisiipi.

Perjantaina oli sitten eron hetki. Illansuussa Krisse käänsi autonsa nokan pojanpoikiensa kanssa pohjoiseen ja kohti loman loppumista ja minä etelään tänne mökille. Hieno yhteinen kolmeviikkoinen.

Mökillä olin vähän enen puoltayötä. Auton purettuani ja pantuani lämpöä lisää makuutiloihin istuin vielä tunteroisen viileässä yössä laiturilla ja kuuntelin järven ääniä. Joutsenten ääniä kuului kolmelta eri taholta, pari kuikkaa kuikutteli, jokisuun ruovikossa keskustelivat härkälinnut ja läheisessä ruovikossa oli joku vesilintu, joka melkein vedessä seisten napsi jotain suuhunsa kaisloista. Yö oli kuitenkin täällä jo niin pimeä, että lähellä olevankaan linnun lajin määrittämisestä ei tullut mitään kiikarinkaan kanssa.

Prestvannet

Keskiviikkona edellisen postauksen jälkeen ajelin Tromssaan. Krisse oli neuvonut minulle paikan Skibottenin yläpuolella, jossa olisi mahdollista kuvata tikankontteja.

tikankontti

Opastus oli aivan oikea, mutta opastettava ei osannut tulkita ohjeita vaan poikkesi tieltä kaksisataa metriä liian myöhään. Kasveja ei löytynyt. Olin kaksi yötä Norjassa ja perjantaina Kilpiselle palatessa opaskin oli mukana ja oikea paikka löytyi melkein alkuperäisten ohjeiden mukaan, ehkä hieman kauempaa kuin ohjeet olivat. Kukkivia tikankontteja oli edelleen viljalti paikalla.

Lintuja on muutenkin löytynyt vähän kuvattavaksi ja kuvia olen ottanut enemmän tunturikasveista, joiden kukinta on ollut parhaimmillaan.

Olen aikaisemmissakin postauksissa kertonut  keskellä Tromssan kaupunkia, saaren melkein korkeimmalla kohdalla olevasta Prestvannetista. Se on vähän Rovaniemen Kirkkolampea suurempi, mutta reilusti Harjulampea pienempi lampi. Sen ympäri kiertää lenkkelijöiden ja muiden ulkoijioiden suosima reitti. Lammen eteläpää on täysin rauhoitettu kesäaikaan ja polku kiertää sen kauempaa. Lähimmät omakotitalot ja muutama kerrostalokin ovat 100-200 metrin päässä lammesta. Parkkipaikalta parhaalle kuvauspaikalle on vain noin 20 metriä.

Kaakkuri ruokki poikastaan

Prestvannet on tunnettu kaakkurien kuvauspaikka. Tällä kertaa laskin enimmillään lammella 12 kaakkuria eivätkä kaikki todennäköisesti olleet edes näkyvissä. Olen tavannut siellä monia norjalaisia ja ulkolaisia harrastelija- ja ammattikuvaajia. Olimme tällä kertaa kahtena iltana palelemassa rannassa kameroittemme kanssa yhdessä saksalaisen ja norjalaistuneen, Tromssan yliopistolla työskentelevän Thilo Bubakin kanssa. Thilo on seurannut ja kuvannut 5 vuotta kuvassa esiintyvää kaakkuripariskuntaa ja osasi meillekkin ennustaa kaikki kaakkureiden liikkeet ja toimet. Kuvassa emo syöttää kaksi vuorokautta aikaisemmin kuoriutunutta poikastaan.

Valaistuksen kannalta parasta aikaa on sikäläistä aikaa neljän ja kuuden välillä iltapäivällä. Silloin valo tulee kuvaajan selän takaa parkkipaikan viereiselle rannalle, jossa on eniten toimintaa.

Prestvannet oli umpijäässä vielä kesäkuun alussa. Siitäkö johtunee pesintöjen eriakaisuus. Kuvasin kolmen illan aikana parittelevia, hautovia ja poikasiaan ruokkivia kaakkureita.

Viikonloppuksi ajoimme Krissen kanssa Kilpisjärvelle. Nyt sattui upea sää. Aikaisemmin kerroin, etten pystynyt nosusemaan Jehkakselle korkeanpaikan kammoni takia. Nyt päätimme lähteä sinne loivemman kautta.

Kapustarinta

Liikkeelle lähdettiin Mallan parkkipaikalta ja noustiin pikkuhiljaa Saanan ja Jehkaksen välistä ylös loivaa reittiä pitkin. Lintuja ei matkalla näkynyt paljoakaan kivitaskuja, niittykirvisiä ja kuvan kapustarintaa poikasineen lukuunottamatta. Kuvassa taustalla on Mallan länsirinne ja kuvan lämpöväreilystä näkyy hyvin kuinka lämmin reissu meille tällä kertaa sattui.

Matkalla tuli kuvattua monta sataa ruutua erilaisia kasveja, jotka aikanaan ilmestyvät kuvasivuilleni.

Minkä matkassa voittaa sen voimassa häviää. Tätä kautta Korkea-Jehkakselle nouseminen on leppoisaa, pikkuhiljaa ylöspäin menoa. Meillä oli kaksi autoa käytössä. Toinen ajettiin Jehkaksen parkkipaikalle ja toinen jäi Mallan levikkeelle. Matkaa kertyi gepsin mukaan 12 kilometriä, mutta se oli meikäläiselle eläkeikäiselle ja keskikuntoiselle taukoineen ihan leppoisaa kävelemistä huolimatta noin 400 metrin noususta.

Keräkurmitsa

Lähellä tunturin lakea oli Krissellä tietopaikka, jossa hän oli usein nähnyt keräkurmitsoja. Eikä se paikka pettänyt nytkään. Rötkötin mahallani kasvikuvaushommissa, kun kovan tuulen suhinan läpi kuulin mukamas kuiskauksen, että täällä on kurmitsoja. Olihan niitä kolme. Todennäköisesti emo ja kaksi poikasta. Ehdin ottaa emosta neljä kuvaa, jonka jälkeen veijarit katosivat kivikon sekaan ja tunturiylänteen toiselle puolelle.

luvattomasti aikaa sitten viime postauksen

Juhannus meni kaikenlaisessa yhteiselossa ystävien ja tuttavien kanssa. Aikaa ei paljonkaan jäänyt ympäristön seuraamiseen. Juhannuksen jälkeisenä maanataina kävin ruokaostoksilla ja ajoin kiertotietä mökille. Olin jonkun kerran kesän aikana käynyt mökkijärven, Pyhäjärven, toisen eteläisen suuren lahden Kuhnonlahden pohjukassa. Keskellä lahtea on kari, jossa pesii naurulokkeja ja yksi joutsen- ja kurkipari. Kiikariin tarttui karin rannasta hetken tarkkailun jälkeen vaalea hanhen kokoinen lintu, joka nukkui pää siiven alla. Hain putken auton auton takakontista ja kun sain linnun putkeen, se nosti päänsä ja havis oli varma: tiibetinhanhi. Soitin Tammelinin Hannulle, joka on paikallinen lintuaktiivi. Hannu oli paikalla 20 minuutin päässä. Hannu pani viestin Keski-Suomen jakeluun ja Pirkka bongariweppiin. Illan aikana sen ehti käydä bongaamassa kymmenenkunta harrastajaa. Seuraavana päivänä hanhesta ei enää saatu haviksia. Hanhi pysytteli liian kaukana kuvattavaksi.

Keskiviikkona ajoin Rovaniemelle, pesin pyykit ja jatkoin perjantaina Kilpisjärvelle. Illan/yön aikana käytiin Krissen kanssa kävelemässä Tshkaljärvellä. Siellä oli kaksi kuikkaa, mutta muuta erityistä lintuja ei näkynyt. Niimpä sieltä syntyi vain kasvikuvia. Olen ainakin kolmena vuotena kuvannut samassa paikassa Tsahkaljoen kosken törmässä olevaa ruusjuuren kukintoa.

Lauantaina lähdettin Jehkakselle takoituksena saada kuvia keräkurmitsasta. Minä olen ehkä joskus liian mukavuudenhaluinen. Heti alkumatkasta alkoi tihuuttaa vettä. Ehdotin paluuta ilman vastakaikua. Jatkettiin matkaa ja löydettiin kallionlohkareen takaa suoja tuulta ja sadetta vastaan. Sateen hieman laannuttua lähdettiin nousemaan purouomaa pitkin. Minulla on korkeanpaikankammo. Se voi tulla vastaan jos nousen tuolille seisomaan tai oman asuntoni neljännen kerroksen parvekkeella. Nyt se tuli vastaan melko lähellä Jehkaksen lakea. En vain pystynyt jatkamaan matkaa vaikka olin jo aikaisempina vuosina Saanalta nähnyt, että pienen nousun jälkeen vastassa olisi melkein tasamaata.

Krisse myöhemmin kiitteli ”vammaani”. Hän oli edellisenä viikoloppuna kierrellyt Jehkaksen rinteitä etsimässä saamansa tiedon perusteelle lapinalppiruusua sitä löytämättä. Yritettiin etsiä loivinta reittiä takaisin. Krisse huomasi jossain vaiheessa lapinvuokkoja joita jäätiin kuvamaan. lapinalppiruusu Sitten alkoi huuto ”tuolla, tuolla”. En heti tajunnut mistä oli kyse. Alle kahden sentin lila alppiruusun kukka löytyi ja samalta alueelta löytyi useampiakin kasveja.

Sunnuntaina lähdettin käymään Pikkumallalla. Pari vuotta sitten olen kävellyt koko luonnonpuiston noin 17 kilometrin lenkin. Nyt oli tiedossa vajaan 10 kilometrin reissu hyvässä kelissä. Parin kilometrin jälkeen alkoi sade. Krisse löysi ison kiven, jonka alle saatiin varusteet ja yläkroppa sateensuojaan. Sateen loputtua jatkettin matkaa. Pikkumallan laella nähtiin, että uusi sade on tulossa. pikkumallaYritettin päästä kuvaushommien jälkeen livakkaasti liikkeelle, mutta sade yhytti meidät pian. Vettä tuli todella yli oman tarpeen. Paikoin polulle oli kertynyt vettä nilkkaan asti.  En muista koska olisin ollut märkä kalsareiden viimeistä saumaa myöten. Onneksi meillä oli mukana tyhjiä muovikasseja, joihin saatiin kameravehkeet reppuun suojaan sateelta. Lintu- ja kasvikirjat ei niihin kasseihin mahtuneet. Nyt niitä olen pari päivää löyhytellyt ja yrittänyt kuivata. Kuva Pikkumallan laelta vartti ennen sateen alkua.