Kolmiodraama


Sade ja muutoin huono sää ovat mökin kesäkuntoon laiton kanssa estäneet lintujen tarkkailun maanantai-illan jälkeen, kun tänne ajelin.

Ajoin aamupäivällä ”kirkolle” niinkuin täällä sanotaan eli Saarijärven kaupungin keskustaan ostamaan ruokaa ja muuta, että pärjäisin taas täällä 4-5 päivää. Kirkolla satoi kaatamalla vettä ja jäin isän ja Ipun luo muutamaksi tunniksi. Pataniemeen tullessani paistoi aurinko ohuen pilvikerroksen läpi ja Pyhäjärvi oli peilityyni.

Raijasin kamerat, kiikarin ja putken laiturille. En ole ehtinyt, eikä sääkään sallinut, alkuviikolla kuvaamista tai lintujen seuraamista. Nyt kuvasin tiiroja, lokkeja, härkälintua ja yritin saada kuvia lentävistä rantasipeistä.

rantasipiKun tulin mökille ja raijasin ruokia sisään kuulin rantasipien huutelua niemen takaiselta lahdelta. En tiedä miksi ääntä kutsuisin, mutta se jatkui taukoamatta. Laiturilla istuessani linnut tulivat niemen takaa näkyville ja jatkoivat minusta länteen noin 80 metrin päähän. Seurasin putkella sipien toimintaa. Molemmat istuivat välillä samalla kivellä ja nostelivat siipiään ylös. Paikalle tuli kolmas sipi. Eihän sipejä pysty erottamaan toisistaan, mutta kaksi niistä ajoi kolmatta takaa ja lopulta kaksi niistä lensi takaisin niemen taakse näkymättömiin, mutta ei kuulumattomiin. Paikalle jäänyt kolmas vihelteli aikansa vähän alakuloisesti, mutta jatkoi hetken päästä matkaansa eteenpäin. Kaksikko palasi takaisin ja noin kolmen tunnin tarkkailun jälkeen näin putken läpi kuinka tähän maailmaan  tehdään uusia rantasipejä. Kuvassa yksi niistä kolmesta.

Ainakin toinen aikaisempien vuosien härkälintureviireistä näyttää asutulta. En ole tietenkään aikaisemmin pystynyt viettämään täällä aikaani tähän aikaan vuodesta. Nyt näyttää ainakin keskikesään verrattuna olevan vähän kuikkia. Olen nähnyt vain yhden eikä ääntäkään ole kuulunut kuin jonkun kerran.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s