Istukkaita


Olen nyt kolme päivää pyörinyt kotinurkilla osin jalkapelillä, osin autolla. On ollut upea pääsiäiskeli koko ajan.

Keskiviikkona oli Jätkänkynttilän sulassa minulle ensimmäiset muuttaneet telkät, kaksi pariutunutta.

Eilen kävin Tavivaaran ruokinnalla. Sieltä löytyi kevään ensimmäinen peippo. Käpytikkoja oli paikalla neljä, jotka nahistelivat ensin keskenään ja sitten porukalla paikalle tulleen närhen kanssa. Linnut jäivät huomiotta, kun huomasin parinkymmenen metrin päässä vilahtelevan lumikon. Aivan liian nopea veijari kuvattavaksi ja kuvausmatkan äärirajoilla. Mielenkiintoista sitä oli seurata. Kun se ilmestyi jostain näkyviin, se oli jo pujahtanut  johonkin lumikuoppaan tai ensimmäisten pälvien kätköihin ennekuin sain leuan alla valmiina olevan kameran silmilleni. Puolisen tuntia otus poukkoili näkyvillä ja häipyi sitten omille teilleen.

naarasfasaaniTämän päivän ohjelma oli eilisen kaltainen. Paitsi, että Tavivaarasta köröteltyäni paninkin vinkkarin Ranualle päin. Pyörähdämpä piruuttani katsomassa näkyisikö Pöykkölässä fasaaneja, joiden tiesin siellä majailevan ruokintojen turvin, mutta joita en ollut siellä äänihavaintoja lähemmäksi koskaan päässyt. Yksi naaras paarusti Leimaajankujan risteyksen yli. Auto parkkiin ja kamera kouraan. Sillä välin toinenkin naaras käveli tien yli ja kun pääsin ulos autosta, kolmas liittyi seurueeseen. Nousin lumivallin päälle ja hämmästyin lintujen määrää. Matalassa pajukossa teutaroi 7 fasaania ja kohta paikalle lensi 8:s. Linnut olivat niin pajujen keskellä, että en edes yrittänyt kuvata, mutta muutama niistä nousi tien penkan päälle ja sain parikymmentä kuvaa.

Sitikka törötti keskellä katua liikenteentukkona. Kävin ajamassa sen parinsadan metrin päässä olevalle bussipysäkille. Kun palasin takaisin odottavin mielin kuvaamaan yhteistyöhaluisia lintuja, paikalla ei ollut pajukkoa kummempaa. Eikä lintuja löytynyt lähialueiltakaan.

Lintuatlaksen 2006-2010 aikaan Rovaniemeltä (lähinnä Pöykkölän lähialueilta) löytyi kolme mahdollista, mutta ei yhtään varmistettua fasaanin pesintää. Jos paikalla on enemmänkin naaraita ja 3-4 haaremihakuista, viriiliä herrasmiestä, mikä ettei lähivuosina päästäisi todistamaan varmasti rovaniemeläissyntyisiä fasaaneja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s