Outo valotus


Olipa outo tilanne kuvata tänään. Viimeiset kuukaudet on pitänyt taistella riittämättömän valon kanssa. Tänään oli tilanne juuri päinvastainen. En oikein muistanut taas mitä kirkas auringonpaiste vaikuttaa kuvaamiseen. Suurin osa kuvista paloi niin pahasti puhki, että niitä todennäköisesti ei olisi saanut pelastettua edes Photarissa. Pitää jatkossa muistaa taas alivaloittaa kohteita, joissa on vaaleita tai valkoisia alueita.

Istuimme Krissen kanssa autossa Tavivaarassa Ismon ruokinnalla noin kaksi tuntia. Lintuja kävi paikalla paljonkin, mutta kaikki olivat niitä tavislajeja: hömö-, sini- ja talitiaisia sekä punatulkkuja ja pari viherpeippoa. Ajateltiin mennä niitä kuvaamaan ulos lähemmäksi ruokintaa. Paikallaan seisoessamme ne eivät välittäneet meistä tuon taivaallista. Pian paikalle tulivat kuukkelit ja heti perään paikalla jo pitkään viihtynyt ja Ismon rengastama pikutikkanaaras.

Kuukkeli, Perisoreus infaustus, Lavskrika, Siberian Jay,

Laitoin tänään ensimmäisen kuvan Facebookiin tarkoituksenani lisätä sinne yksi uusi kuva viikossa. Toteutuuko homma sen aika näyttää. Eka kuva on katsottavissa siellä. Se on tänään kuvattu pikkutikka. Tähän laitan kuvan Tavivaaran vakiovieraasta kuukkelista.

Avasimme eilen Krisselle oman kuvasivuston. Se on osoitteesa www.krissej.kuvat.fi. Käykää vilaisemassa, siellä on hienoja kuvia. Heti tämän kirjoittamisen jälkeen lisään linkin myös omille sivuilleni.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s