Loppuvuotta

Joulunalusaika ja pyhätkin ovat menneet laiskotellen. Tapanina käytiin Krissen kanssa pari tuntia tuulettamassa kinkkumössöjä ja ulkoiluttamassa kameroita. Tavattiin vain pieni tilhiparvi Linja-autoaseman pihassa ja Vapaudentiellä joitakin taviokuurnia.

Ismo ja käpytikkaEilen ajeltiin puolilta päivin Tavivaaraan. Ajoin auton tavallisen paikkaan lähelle ruokintaa ja ennen kuin ehdin sammuttamaan auton Krisse huomasi, että Kreivin Ismolla on verkkoja pyytämässä. Peruutin pois paikalta ja ajettiin auto kauemmaksi parkkiin. Toisen kerran tänä talvena pääsin seuraamaan kolmen tikkalajin yhtäaikaista ruokailua. Paikalla oli käpytikkauros ja -naaras, pikkutikka ja harmaapäätikka. Toinen käpytikoista lensi verkkoon, jossa entuudestaan oli joitakin talitiaisia ja yksi punatulkkunaaras, joka oli rengastamaton samoin kuin muistaakseni kaksi talitiaisista. Kuvassa Ismon kädessä oleva käpytikka on oma kontrolli, eli Ismon jo aikaisemmin samalla paikalla rengastama lintu. Samoin olivat muutkin talitiaiset. Ismon parikymmentä vuotta jatkunut rengastusrupeama on muutamaa kymmentä lintua vaille huikeaa 20.000 linnun rajaa. Lajejakin on reippaasti yli sadan. Nostamme hattua. Seurasimme vielä toisenkin rupeaman mitä verkkoihin jäisi rupatellen niitä näitä. Toisella kokemiskerralla löytyi kontrollien lisäksi vain yksi rengastettava talitiainen.

Kuutamo OukullaTänään kävin hakemassa Krissen puoli yhdeksän jälkeen ja kyyräsimme itsemme palelemaan 25 asteen pakkasessa Oukun laelle. Hiihtohiisin jälkeen jouduimme vähän ihmeeksemme tarpomaan umpihankeen Juhannuskalliolle päin. Kukaan ei ollut siellä vielä liikkunut. Sattui vähän vahingossakin ihan mielenkiintoinen aamu. Luoteessa loisti täysi kuu ja kaakosta alkoi aamun puna nostamaan päätään. Hetken aikaa oli vähän vaikeaa päättää kummallekko taholle kameran sojoittaisi. Kuu kuitenkin voitti, koska oli helpommin valotettavissa. Toista tuntia kärvistelimme ja sitten oli pakko lähteä sulattelemaan marlboromiehen ääreisverenkierron heikkouden kylmettämiä näppejä. Jossain on raja, kun joutuu osin paljain käsin toimimaan.

Iltapäivän aikaan ehti partaani tulla muutama harmaa haiven lisää. Pahnanpohjimmaiseni Jaana muuttaa neljättä kertaa neljän vuoden sisällä Suomessa, tällä kertaa Rovaniemeltä Ouluun. Lisäksi hän on ehtinyt käydä siinä välissä 9 kuukautta asumassa Kiinassa. Jaana oli vuokrannut ison pakettiauton paikalliselta yksityishenkilöltä. Kuorma saatiin pakattua puoli kahden maissa. Täällä päässä olivat mukana Jaanan äidin perhe ja Krisse ja minä. Oulun päässä purkajia ei täältä tarvittu. Isoveli Antti lähti auton kuskiksi. Pirssi kuitenkin simahti ennen Keminmaata ja se saatiin matelemalla Savotan Sannin pihaan. Siinä vaiheessa isän sydämmensykytys ja verenpaine taisivat kohota. Auton vuokraaja lähti tavoittamaan muutajia kuorma-autolla. Kuorma saatiin nopeasti siirrettyä uuteen kyytiin ja Anttikin vielä ehti viimeiseen Kemistä tänne tulevaan junaan. Vaikka auton kanssa oli hankaluuksia ja muuttomatka venähti ja mutkistui, tenavat kehuivat vuokraajaa Romaria tilanteen nopeasta ja kuulema mukavasta hoidosta.

Joskus näinkin kaikesta potutuksesta huolimatta.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni

Jussivaroitin toimii

Olen 1.3.12 alkaen ollut virallisesti työtön. En ole kuitenkaan ilmoittautunut työvoimatoimistoon, koska olen anonut ja saanut Nordeasta ns paketin. Pankki on maksanut loppuvuoden palkkani kertakorvauksena ilman työvelvoitetta ja sillä olen sinnitellyt nyt yhdeksän kuukautta. Vähän aikaa sitten sain päätöksen, että 1.1.13 alkaen olen eläkeläinen. 62-vuotiaana sen mahdollistaa, että olen päässyt aikoinaan PYP:n eläkekassan jäseneksi. En tiedä tarkkaan, koska pankkiin töihin tulevilla ei enää ollut mahdollista päästä kassan jäseneksi. Kauan siitä kuitenkin on. Jos olisin jatkanut vielä töissä, ensi vuoden helmikuussa olisi tullut 40 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Eipä sen väliä. Hauskaa ovat olleet nämä yhdeksän kuukautta ja ei taida homma muuksi muutua vuoden vaihteessa.

Ounaskoskessa Jätkänkynttilän sulassa on ollut saukkoja. Marko oli nähnyt niitä enimmillään 3 veijaria. Olen käynyt kolmena päivänä niitä jahtaamassa kamerani ulottuville. En vain ole niitä yhyttänyt. Tänään päivystin Koskenrannassa pari tuntia näkemättä niistä vilaustakaan. Kiikaroin mahdollisimman tarkkaan sulien reunat löytääkseni niistä edes jälkiä. Turhaa touhua. On se muillakin ottanut koville kuten Veikon postaukseksesta näkyy. Toivottavasti saukkojen kanssa ei varoitin toimi samoin kuin vuosi sitten torilla viihtyneen mustavariksen kanssa.

taviokuurnaTänään on ollut pitkästä aikaa pilvetön päivä. Valoa luulisi siis riittävän keskipäivällä. Otin tänään Koskipolun vieressä satakunta kuvaa taviokuurnista. Käytin ISO-arvoja 400-800. Suljinajat olivat hävyttömän pitkiä. Kaikki tänään otetut kuurnakuvat joutuivat roskikseen. Yritin melko kauan etsiä saukkoihin liittyvää aiemmin ottamaani kuvaa. En sitä löytänyt. Kuvia alkaa olemaan arkistossa jo liikaa. Jonkinlainen systeemi niihin pitäisi kehittää. Tämä kuurnakuva kuitenkin löytyi helposti viimeksi muokattujen joukosta.

Ut i Naturen

Olen jo vuosia sitten kyllästynyt telkkarin Afrikasta, Aasiasta tai muualta päiväntasaajan alueilta kuvattuihin luontodokkareihin leijonista, tiikereistä tms meikäläisittäin eksoottisista eläimistä. Paljon mieluummin katsoisin luontofilmejä eurooppalaisesta tai kotoisasta luonnosta. Niitä vain näkee harvakseltaan. Niitä täytyy olla ostettavissa enemmän kuin nykyisin esitetään. Pokkeuksena ovat norjalaiset Ut i Naturen-ohjelmat, joita silloin tällöin tulee suomen- ja ruotsinkielisiltä kanavilta.

Suomalaisilla TV-kanavilla on pian jokaisella oma ”luonto-ohjelmansa”. Kaikki pyörivät metsästyksen tai kalastuksen ympärillä, joista jälkimmäiset kaiken lisäksi ovat muka kalakantoja säästäviä pyydystä-ja-päästä-juttuja.  Eivätkö suomalaiset muka osaa nauttia luonnosta muuten kuin liikkumalla perhovapa tai kivääri olalla (tai sitten kamera niinkuin minulla)?

Viime päivien pilviset ja pimeät päivät ovat pitäneet minutkin neljän seinän sisällä. Kuvaamiseen ei muka ole ollut tarpeeksi valoa. Miksi siis lähteä ulos? Hieno tekosyy laiskotella. Välttääkseni imurointia ja muuta siivoamista olen keksinyt entisten lisäksi uuden hienon sijaistoiminnon.

LyngenOlen katsonut viimepäivinä muutaman vanhan Ut i Naturen ohjelman netin kautta. Norjalaiset osaavat tehdä luonto-ohjelmia. Osa on ihan oikeasti jostain lajista tai paikasta kertovia jutuja. Osassa taas lähdetään retkelle (gå på tur) ja katsotaan luontoa ihmisen kautta ja kuinka he ympäristönsä kokevat. Jälkimmäiset ovat melkein mielenkiintoisempia, kuin esimerkiksi jostain lintuasaaresta kertovat ohjelmat. Norjalaiset osaavat nauttia luonnostaan meitä paremmin. Suomalaisella pitää olla jokin tarkoitus, metsästys, kalastus tai marjastus metsässä olemiseensa. Norjalaisille luonto, metsä tai tunturit ovat tarkoitus. Miksi meillä ei tämänlaisia ohjelmia tehdä.  Ut i Naturen-ohjelmia löytyy netistä osoitteesta http://www.nrk. no/serie/ut-i-naturen ja vanhoja ohjelmia lisäksi klikkaamalla sivulta linkkiä alle sendinger. Ohjelmiin saa norjankielisen tekstityksen. Puhutusta mongerruksesta on vaikea saada selkoa, mutta tekstin kanssa auttavalla ruotsinkielenkin taidolla pysyy jyvällä.

Pakollinen kuva on otettu 8.7.12 Skibottenin lähellä. Taustalla on norjalaisittain rehvakkaasti Lyngenin Alpit.

 

Mahdollinen uusi perinne ja vähän kuurnista

Lainaanrannan lauluYliruokasen Matti asui vielä neljä vuotta sitten Valtakatu 37:ssä Lainaanrannan tuntumassa. Hänelle heräsi ajautus kajauttaa itsenäisyypäivänä laulu isänmaalle lähitalojen parvekkeilta. Homma jäi silloin aikomukseksi, mutta tänä vuonna ideaan tarttuivat Talvensaaren Leena, Janhusen Ese, Kyllin Mane ja Ollakan Ilkka. Tieto tilaisuudesta levisi lähinnä sosiaalisen median välityksellä ja keräsi jo ensimmäisellä kerralla parinkymmenen asteen pakkaseen toistasataa henkeä. Mane juonsi, Ilkka johti laulua ja  Leenan ja Esen parvekkeelta säesti Mikkolan Hannu saksofonillaan. Soittimen kehittämisessä lie vielä mahdollisuuksia. Handen sakspiipun venttiilit alkoivat jämähtämään jäähän ennen setin loppumista. Parikymmenminuuttisen aikana laulettiin mm. Maamme-laulu, Sininen ja valkoinen, Rakovalkealla ja Maa on niin kaunis. Hieno tapahtuma, jolle toivottiin jatkoa. Jälkeenpäin turistessa Ese keksi esittää, että miksei juhannusaattona voisi olla samanlainen tapahtuma mahdollisesti kilpalaulantana joen toisen puolen, Mäkirannan asukkaiden kanssa.

taviokuurnaKeskiviikkona oli taas kameroiden ulkoilutuspäivä. Tarkoitus oli etsiä kaupungilta isoja tilhiparvia, joita aamuhämärissä olin nähnyt parvekkeelta Maakunta- ja Hallituskatujen koivuissa. Ei niitä vain pyrähtänyt kuvausetäisyydelle. Taviokuurnia sitävastoin tuli vastaan ja oli jäämässä jalkoihin melkein kotiovella. Korkalonkadun ja Ukkoherrantien kulmauksessa oli kuvan  veijari napsimassa jalkakäytävällä hiekoitushiekan pienimpiä jyväsiä kupuunsa.

Tämä syksy tai alkutalvi on ollut poikkeuksellisen hieno taviokuurnien esiintymiselle. Birdlifen tilastojen mukaan koko maassa on ilmoitettu 15.9.-15.11. yhteensä vajaa 4300 kuurnahavista. Normaalisti ilmoituksia on samana ajankohtana 170-460. Minäkään en ole ilmoittanut lähellekkään kaikkia näkemiäni lintuja ja uskon monen muunkin toimineen samoin. Ei jokaista risausta tule pantua tietokantaan vaikka tietysti pitäisi. Keskiviikkona näin viitisenkymmentä kuurnaa puolen kilometrin säteellä kotoani. Yksikään niistä ei vielä ole Tiirassa. Poikkeuksellista tämän talven esiintymisissä on, että myös Etelä-Suomessa on tehty runsaasti havaintoja taviokuurnista. Vaellus lie lähtöisin jostain Venäjän puolelta.

taviokuurnaOsa kuurnista ruokailee pihlajissa, mutta omien havaintojeni mukaan enemmistö kuurnista napsii suuhunsa tilhien maahan pudottamia pihlajanmarjoja ja niiden siemeniä. Liekö se helpompaa kuin itse irottaa marjat tertuista. Molemmat linnut syövät pihlajanmarjoja, joita tänä syksynä on ollut viljalti koko maassa. Ainakin Rovaniemellä pihlajat ovat olleet notkollaan marjoista, joita vieläkin on marjalinnuille syötäväksi paljon huolimatta monituhatpäisistä tilhiparvista. Tilhien ja taviokuurnien ruokavalio poikkeaa toisistaan huolimatta samojen marjojen syömisestä. Tilhi syö marjasta marjalihan ja kuurna mupeltaa sen nokastaan ulos ja syö vain siemenen. Lumen ollessa maassa on helppo nähdä onko pihlajassa vieraillut tilhi- vai taviokuurnaparvi. Kuurnien jäljiltä maa on punaisenaan marjan hedelmämaltoa ja tilhien jäljiltä kokonaisia marjoja tai pelkkiä siemeniä.

Kuurnat ovat muuten täysin pelottomia. Varovasti lähestyen niitä pääsee tarkkailemaan metrin päästä. Jalkakäytävillä ruokailevat linnut hätkähtävät oikeastaan vain polkupyörällä liikkujia. Jalankulkijoita väistäessään ne vain hypähtelevät hieman kauemmaksi.

Hieno, vaikea valo

Kaikissa medioissa on taas kerran noussut valtakunnan ykkösuutiseksi, että Suomessa ja jopa Helsingissäkin sataa talvella lunta. Aihe pysynee otskoissa seuraavat pari, kolme päivää. Ikävää tietysti myräkän katkomat sähköt.

Meillä on ollut muutama kuulakas pakkaspäivä. Rovaniemellä on omassa mittarissani ollut aamulla enimmillään 15 astetta, mutta jossain Sallan perukoilla elohopea lie laskenut 27 asteeseen. Sunnuntaina pitäisi sääennusteen mukaan tulla lisää lunta ja päästäisi käsiksi kunnon talveen.

Tänään jäi kameran ulkoilutus siihen, että ehdin pukea toppahousut jalkaan ja Jaana tuli tänne odottamaan lupaamaani avokadopastaa.

tilhiKolmisen viikkoa mennään vielä pimeämpään suuntaan. Taivas on ollut viime päivät pilvetön ja aurinko on yrittänyt nostaa itseään näkyville vaarojen yli.  Se on saanut kaupungin korkeimpien kerrostalojen yläkerrokset ja aukeimpien paikkojen puiden latvat valaistua, mutta maahan asti ei valo ole yltänyt. Tämä vuodenaika on kuvaajan kannalta mielenkiintoinen ja haastellinen. Tai oikeastaan haaste on kameralla. Vaikka taivas olisi kuinka pilvetön ja ilma kirkas ihmissilmään, kamera ei sitä oikein oivalla. Valoa on kaikesta huolimatta vähän. Valon värikin on jotain aivan muuta kuin keväällä tai kesällä. Eilen puolen päivän aikaan  otettu kuva tilhiparvesta kirjaston edessä olevien koivujen latvoissa. Ummikon taitaisi olla vaikea tunnistaa lajia ainakaan värien perusteella.

taviokuurnaSamoin kävisi tämän linja-autoaseman pihassa kuvatun taviokuurnan kanssa. Kuva on aamupäivän auringon värjäämä. Kyseessä on naaraspukuinen lintu. Tarkkaan sitä on mahdoton määrittää. Naaraat ja ensimmäisen vuoden poikaset ovat saman värisiä. Perusväri niillä on oransinruskea, mutta auringon valo muuttaa sen aivan toiseksi. Kuvankäsittelyssä näistä voisi olla helppo hakea se linnun oikea väri, mutta en pidä sitä tarpeellisena. Valon sävy on haittaakin suurempi rikkaus.

281112_2969-1Postauksen aikajana on käänteinen. Viimeinen kuva on koti-ikkunasta otettu kuva auringon nuosua vasten Aluehallintokeskusken koivun latvoissa istuvista tilhistä.

Kuvaaminen on jatkuvaa tasapainoilua kameran ISO-arvojen sietokyvyistä. Tämän jutun ensimmäinen tilhikuva on otettu ISO-arvolla 200, kuurna ISO-arvolla 400 ja auringonnousu taas ISO-arvolla 200. Edellisen postauksen harmaapäätikka on kuvattu ISO-arvolla 800.

Hieno elämys ja outo kokemus

Lähdin aamulla liikkeelle kymmenen maissa, kun arvioin, että valo alkaisi riittää kuvaamiseen. Ajoin Tavivaaraan ja toiveena oli saada vuoden ensihavainto harmaapäätikasta ja lisäksi mahdollisia kuvia siitä. Menomatkalla pysähdyin Jarkonojalla, jossa olin kuvannut joku viikko aikaisemmin koskikaraa. Se oli nytkin paikalla, mutta lennähti heti piilottelemaan. Tiesin paikan missä se oli ja kuulin äänenkin kerran, mutta näkösälle se ei tullut. Karat ovat yleensä melko rohkeita veijareita, mutta tämä lintu on ennenkin tehnyt minulle saman tempun. Odottelin turhaan sitä kuviin vajaat puoli tuntia ja jatkoin sitten matkaa ruokinnalle.

Pakkasta oli aamupäivällä toistakymmentä astetta, mutta olin varustautunut lämpimiin vatteisiin. Varttia vaille yksitoista aloin odotella kuvattavia. Alku oli tavainomaista: pari kuukkelia, punatulkkuja ja tiaisia. Vierähti noin puoli tuntia ja pikkutikka lennähti paikalle. Se kävi ruokinnalla neljää kertaa niiden parin tunnin tunnin aikana, jonka paikalla olin. Noin varttia vailla kaksitoista näin kauempana metsässä lentävän linnun, joka ei ollut mielestäni käpytikka eikä kuukkeli ja närheksi se oli aivan liian pieni. Odotus alkoi. Kymmenkunta minuuttia vielä ja läheiseen kuuseen lensi lintu, joka jäi rungon ja oksien taa, mutta toivo heräsi. Taas hetki hermostunutta odottelua ja kameran säätöjen tarkistusta. Ja sitten harmaapäätikka tuli joltisellekkin kuvaushollille. Lintu tähtäimeen ja kuvaus voisi alkaa… paitsi. Kamera haki tarkennusta ja objektiivi jämähti rutisemaan lyhyeen päähän. Käänsin virtakytkimen off-asentoon ja käynnistin kameran uudestaan. Nyt tarkennus pelasi ja ensimmäiset huonot kuvat tallentuivat. Lintu lensi uuteen paikkaan ja taas sama juttu tarkennuksen kanssa. Objektiiviin oli tullut joku vika. Kun käynnistin kameran ja tarkennus oli osapuilleen oikein, se toimi, mutta jos tarkennus joutui hakemaan kohdettaan jostain kauempaa, rutina alkoi taas ja kamera oli käynnistettävä uudelleen.  Kuvia kuitenkin tuli, mutta huomenna on oltava Sigman huoltoon yhteydessä.

Mutta sitten otsikon elämys. En ole koskaan ollut paikalla, jossa minusta alle kymmenen metrin päässä on kolme eri tikkalajia yhtäaikaa tarkkailtavana: käpytikka, pikkutikka ja harmaapäätikka, joista lisäksi kaksi jäkimmäistä ovat ainakin pikkuharvinaisuuksia. Käpy- ja harmaapäätikat olivat jopa hetken aivan vierekkäin samalla männyn rungolla pikkutikan ruokaillessa talipötköllä.

Ajelin sitten Rantsulle ja pysähdyin Eteläranta 8:n eteen. Minulla on asukkaiden kanssa sopimus, että voin käydä katselemassa lintuja heidän hyvinhoidetulla ruokinnallaan. Olen lisäksi käynyt pihassa useana talvena laskemassa pihabongauksen lintuja ja istunut muulloinkin heidän kanssaan kahvipöydässä juttelemassa linnuista ja muistakin asioista.

Aloin autosta käsin kiikaroida ruokintapaikkaa. Siinä näkyi vain tiaisia ja jokunen pikkuvarpunen. Näin edessäpäin noin kahdensadan metrin päässä olevan auton, johon en sen suurempaa huomioita kiinnittänyt. Auto lähti liikkeelle ja ajoi hyvin hitaasti ohitseni ja kääntyi takaisin ja molemmilla kerroilla kuljettaja tuijotti minua. Kauaa en ruokintaa seurannut vähäisen lintumäärän takia. Ajelin Etelärantaa eteenpäin ja jossain vaiheessa näin saman auton uudestaan takanani, mutta se kääntyi sitten pois. Vieläkään en osannut epäillä mitään. Kiersin kadun päähän ja ajoin Yliopiston katua kaupunkiin päin ja käännyin sitten Ylikorvantielle. Näin perässäni auton, joka oli tulossa samaan suuntaan. Ylikorvantien alkupäässä on rivitalojen kohdalla levike, jolle ajoin auton päästääkseni takanatulevan ohi, koska tiesin ajavani köröttelemällä. Auto pysähtyi kuitenkin rinnalleni ja sitten vasta tunnistin auton samaksi ja kuski näytti minulle keskisormeaan. Sitten hän otti kamerakännykällä kuvan minusta. Näytin hänelle merkkiä, että avaisi ikkunan, että saisin tietää mistä on kyse. Hän ajoi kuitenkin autonsa poikittain omani eteen ja tuli uhoamaan, että miksi olen kiikaroinut häntä. Kerroin, ettei hänen tulemisensa, menemisensä ja olemisensa kiinnostanut kiikarointiin asti. Hän kuitenkin jatkoi uhoamistaan ja uhkasi, että seuraavalla kerralla minusta ei enää olisi eläjäksi.

Kävin jälkeenpäin tarkastamassa tilanteen. Auton ja ruokinnan välinen ero on noin 30 astetta. Huonosti hän on tilanteen katsonut. Muistikuva on, että autosta nousi nuori nainen ennekuin se lähti liikkeelle. Heikko tilannearvio kaverilla. Jos hän ei olisi tehnyt mitään, en muistaisi koko autoa. Tai olisiko hänellä ollut jotain muuta piiloteltavaa. Uhkailun jälkeen olin sen verran typertynyt, että en älynnyt ottaa auton rekkaria ylös. Iso Fordin malli. Kaverin naaman kyllä muistan pitkään.

Bongariko vai ei

Kävin iltapäivällä vakiomarketissani ostamassa eineitä viikonloppua varten. Samalla hedelmäläjällä oli entinen asiakkaani, joka tiesi harratuksestani ja tervehti: ”mitä bongari”. Juteltiin kaikenlaista ihan leppoisasti satsumien keräämisen ja punnitsemisen ajan. Minä en tiedä olenko bongari vai en. Vähän hankala termi. Puhekielessä termi yhdistetään kai osapuilleen kaikkiin lintuharrastajiin ja on laajentunut siitä moneen muuhunkin käyttöön. Sanan alkuperä juontaa juurensa ruotsin kielen pinnaa merkitsevään sanaan poäng. Suurin osa ”bongareista” ovat tuiki tavallisia lintuharrastajia, jotka tilaisuuden tullen käyvät etsimässä muiden löytämiä lintuja erilaisia omia tilastojaan varten. Himobongarit ovat sitten harrastajia, joiden tavoite on saada uusia elämänpinnoja tai vuosipinnoja kustannuksista ja vaivannäöstä välittämättä. 300 Suomessa havaittua lajia vuodessa lie joidenkin himona.

Muistaakseni olen bongannut (eli etsinyt toisten löytämiä lintuja) tänä vuonna viittä, kuutta eri lintua. Turkinkyyhkyä Ahokankaantiellä en ole nähnyt vaikka olen vieraillut kevään ja syksyn mittaan pihan liepeillä noin 10 kertaa. Harjalintua Vennivaarassa kävin etsimässä kahdeksan kertaa ennekuin näin sen saamatta siitä kuitenkaan ensimmäistäkään kuvaa. Kuudes tai seitsämäs kerta tuotti tuloksen Krissen kanssa kuvan turturikyyhkyn kanssa. Olin käynyt autolla pihassa ja kävellyt takapihan lähellä näkemättä vilaustakaan linnusta. Viimeisellä käynnillä Junekset näkivät meidät ja pyysivät sisälle etsimään lintua. Se oli koko ajan paikalla, mutta kesti aikansa löytää se oksistosta hyvän suojavärinsä takia. Bongattuina ovat tietenkin keväiset tunturi- ja lapinpöllöt. Heinäkuussa olimme Krissen kanssa pari päivää Ylläksellä. Kumpikaan ei aiemmin ollut käynyt Varkaankurussa, jossa käynti oli retken päätarkoitus. Siellä tiesimme olevan sinipyrstön. Aikamme ääniatrapilla kokeiltuamme saimme komean uroksen näkyville ja laulamaankin, mutta kuvattavaksi se ei suostunut. Minulle se oli elis.  Atrapin käytöstä joku voi olla hiukan eri mieltä. Jatkan edelleen harmaapäätikan bongausta Tavivaarassa. Se puuttuu tämän vuoden tilastosta. Enemmän kuin pinna minua kiinnostaa saada siitä hyviä kuvia.

Kaksi kertaa tänä vuonna olen saanut liikkeelle muut bongarit. Edellämainitun Varkaankurun retkellä köysimme pesivät virtavästäräkit. Ainakaan Tiirassa siitä ei ollut havaintoja, joita kuitenkin ilmoituksemme jälkeen alkoi sinne tulla. Olivatko retkeiljät muutoin vain paikalla vai havaintomme takia on tietysti arvailujen varassa. Varma bongauskohde on kuitenkin kesällä mökkijärveni, Saarijärven Pyhäjärven, eteläisestä lahdesta löytämäni tiibetinhanhi, josta lähti tiedotus bongareille ja Keski-Suomen alueen kännykkälistalle. Lintua ehti illan mittaan käydä katsomassa parikymmentä henkeä. Yön aikana se oli hävinnyt omille teilleen.