kapustarinta ja vähän kuvamanipulaatiosta


Lähdin aamulla liikkeelle kauniissa ja lämpimässä säässä. Pitkälle en ehtinyt, kun Marko tuli paikalle ja hänen kanssaan kävellä lontostelttiin pikkuhiljaa, välillä kuvaten, Arktikumin rantaan. Kiikaroin joelle päin, kun Veikko tuli paikalle huomauttaen, että herrat seisovat aivan väärinpäin. Selän takana 15 metrin päässä oli jokin kurppa.

Kapustarinta, Plivialis apricaria, Ljunpipare, European Golden Plover

Liekö se ollut muutosta väsynyt tai muutoin kesyhkö lintu. Se päästi kuvaamaan varsin läheltä ja jo siinä vaiheessa aprikoimme lintua nuoreksi kapustarinnaksi. Kumpikaan meistä ei ennen ollut sellaista nähnyt ja päätettiin jättää tunnistaminen kotiin tietsikan ääreen. Aikamme lintua kuvattiin (kuvia tulee sivuilleni jahka ehdin niitä muokata) ja viimein se äänteli muutaman kerran ja laji varmistui. Lähdimme Veikon kanssa hieman eri teitä pois tilanteesta ja lintu jäi meidän väliin. Harvemmin tulee kuvattua kuvan mukaisessa tilanteessa. Kirjoja selailtuanikaan en pysty sanomaan onko kyseessä tämän kesän poikanen vai jo talvipukuun vaihtanut aikuinen, mutta kapustarinta kuitenkin.

Ruotsissa kärähti muutama päivä sitten Årets Naturfotograf 2010 palkinnolla palkittu Terje Hellesø kuvamanipulaatiosta. Hän on yhdistänyt eri kuvista otettuja kohteita toisiinsa ja saanut aikaan näyttäviä kokonaisuuksia kaivamalla jopa netistä toisten ottamia kuvia omiin tarkoituksiinsa. Hän jäi kiinni seuraavan linkin takaa löytyvän bloginkirjoituksen ansiosta. http://www.jagareforbundet.se/blogg/index.php/2011/08/drombilden/comment-page-8/#comments. Katsokaa tätä kirjoitettaessa ylimpänä olevan kommentin (nimimerkki Hans 2.9.11 kl 22.58) alla oleva linkki. Siinä näytetään kuinka homma tapahtuu. Jos oikein ymmärsin, kyseessä on juuri Terjen kuva.Hänen kotisivunsa ovat suljettuna, mutta kuvia löytyy googlettamalla ja em palkinnon kotisivuilta, http://www.naturvardsverket.se/sv/Toppmeny/Press/Pressbilder/Arets-naturfotograf-2010/. Nyt kun asian tietää, huomio kiinnittyy heti pariin siellä olevaan kuvaan. Minä olen kerran eräällä kurssilla nähnyt kuinka opettajamme siirsi kahdesta peräkkäin otetusta kuvasta kauriin toisen kuvan kahden kauriin seuraksi. Aikaa lie mennyt koko operaattioon pari minuttia ja manipulaatiota oli liki mahdoton huomata vaikka sen tiesikin. Minä en temppua osaa, mutta joskus senkin voisi opetella, ei muistaakseni ole kovinkaan vaikea. Minulla on naamakirjakaverina Tromssassa tapaamani norjalainen ammattikuvaaja Willy Broks, joka tekee välillä upeita manipulaatioita. Hän ei tee sitä salaa vaan kaikkien tietäessä ja myös nähdessä jutun juonen. http://www.willybroks.com

Digiaika ja kuvakäsittelyohjelmat ovat tehneet manipulaatioista helppoa. Onhan kuvien väärentelyä toki tehty maailman sivu. Varsinkin itäisessä naapurimaassamme on sitä käytetty propagandatarkoituksiin. Ompa suomessakin useita tapauksia, joista tekijä on kärähtänyt. UKK:n syntymäkodin Lepikon torpan mustavalkoisesta kuvasta on joskus poistettu savupiippu kai sen vuoksi, että annettaisiin kuva herran ja hidalgon syntyneen savupirtissä.

Harmaasieppo, Muscicapa striata, Grå flugsnappare, Spotted Flycatcher

Ehkä yleisin ja helpoin manipulaatio on poistaa kuvista jotain kokonaisuutta häiritsevää. Laitan tähän mukaan kaksi kuvasivuillani olevaa manipuloitua kuvaa. Harmaasiepon kuvasta on poistettu kuvan alareunasta täysin irrallisia jostain alemmasta oksasta törröttäviä koivun lehtien osia. Jos ne olisivat olleet kuvassa näkyvässä oksassa olevia lehtiä, ne olisivat antaneet väriä muutoin yksitoikkoiseen kuvaan. Tästä kuvasta voi helposti tulla mieleen, että lintu oksineen on syvätty irti jostain toisesta kuvasta ja siirretty tummalla taustalle. Se on kuitenkin lehtien poistoa lukuunottamatta luomu. Tumma tausta on otsokkokuvassa näkyvän mökkini saunan tummaksi valtattu ja varjossa oleva seinä. Tätä kuvaa ei voisi (ei ole edes sen arvoinen) lähettään Vuoden Luontokuvakilpailuun. Säännöt kieltävät kuvan osien poistamisen. Moni muukin taho mm Reuters on asettanut tarkat rajat mitä sen julkaisemille uutiskuville saa tehdä. Sääntöjen venyttäjiä on poistettu Reutersin kuvaajalistoilta.

porot

Porot on ensimmäisiä manipuloimiani kuvia. Se on otettu Pallashotellin pihaan räkkää pakoon tulleista eläimistä. Se on muokattu pari vuotta sitten alkuvaiheen Photshopin opetteluni yhteydessä (opettelu muuten jatkuu edelleen). Se on hyvin tökeröä tekoa. Lähinnä olevan poron turvan alta on poistettu toisena seisovan poron kopara. Nyt, kun tiedätte asian, jälki näkyy selvästi. Nykyisillä ”taidoilla” osaisin jutun oletettavasti tehdä huomaamattomammin, mutta en taida siihen ryhtyä. Jääkööt kuva sivuilleni semmoisenaan. Maininta manipulaatiosta on ollut alusta alkaen kuvan yhteydessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s