Kotiin

Keskiviikkoiltana ajettiin Vestre Jakobselviin ja saattin auto viimein sähkötolpaan kiinni ja päästiin käymäänn suihkussa. Auton suihku on sen verran onneton, että sitä ei viitsinyt käyttää.

Torstaiaamuna jatkui edellisen päivän sää. Lämmintä ja tyyntä. Istuttiin ulkona aamupalalalla ja odottelimme, että paikalliset kaupat aukeasivat. Minulta olivat tupakat loppuneet ja uutta piti saada. Tiesin kyllä, että Suomessa saa kaksi Marlboro-askia samalla hinnalla kuin siellä yhden, mutta eihän paatunut tupakoitsija voinut odottaa Nuorgamiin asti.

Kymmeneltä paikallista aikaa lähdettin sitten ajamaan kotia kohti. Jonkun matkan päästä huomattiin tien lähellä hanhiparvi, jossa oli vähän yli 20 lintua. Niitä pysähdyttiin kiikaroimaan ja putkella katsomaan. Metsähanhia kaikki. Ei saatu vieläkään merihanhea vuodariksi. Muutamaa kilometriä myöhemmin löydettiin kalliopahdan päällä kiertelemässä kaksi piekanaa. Olivat sen verran kaukana, ettei pidemmäksi aikaa pysähdytty niiden takia.

Piekana, Buteo lagopus, Fjällvåk, Rough-legged Buzzard

Kymmenkunta kilometriä myöhemmin löytyi uusi piekanapariskunta, joka oli sen verran lähellä, että jäätiin niitä kuvaamaan. Kortillinen kuvia niistä tuli. En ole vieläkään ehtinyt kunnolla käymään reissun kuvia läpi, mutta tämän sieltä poimin tähän mukaan. Ihan mielenkiintoinen kuva siksikin, että hyvin usein kameran tarkennus hakee tarkennuspisteenä linnun taustasta, mutta tällä kertaa nasahti kohdalleen ja piekana on kuvassa taustanaan jotain muutakin kuin taivas. Käytän lentäviä lintuja kuvatessani jstkuvss keskipisteen tarkennusta, joka on oletuksena kameran säädöissä. Liikkuvan linnun on osuttava juuri siihen keskipisteeseen ja tarkennuksen vielä ehdittävä mukaan, jotta lentavästä linnusta tulisi terävä. Vähintään 95% lentokuvista joutaa tietokonetaivaaseen.

Seuraava pysähdyspaikka oli ennakolta suunniteltu. Jokainen Varangilla ajellut on varmaan kiinnittänyt huomiotaan meren rannassa Nessebyssä näkyvään kirkkoon. Sen ympäristö on luonnonsuojelualuetta, johon kerääntyy oikeana aikana paljon kahlaajia. Nyt olimme viikon pari liian aikaisin liikkeellä. Olen käynyt useana keväänä Tromssan seudulla, mutta kahlaajamuutto ei ole osunut kohdalleen. Linnut ovat joko menneet pesimäseuduilleen tai eivät ole vielä tulleet paikalle. Joku kevät se vielä osuu.

Ristisorsa, Tadorna tadorna, Gravand, Common Shelduck

Paikalla oltiin laskuveden aikaan. ja lieterantoja oli kahlaajien tepastella, jos niitä vain siellä olisi ollut. Lahden pohjukassa huomasimme yhdeksän ristisorsan parven ruokailemassa. Olen yrittänyt niitä kuvata lukuisia kertoja. Ne ovat kuitenkin äärimmäisen arkoja lintuja ja ne vielä osaavat valita paikkansa niin, että niitä ei pääse lähestymään huomaamattomasti. Karkottuvat jo kauan ennen kuvausetäisyydelle pääsyä. Nytkin yritettin mahdollisimman varovaisesti ja hitaasti lähestyä. Käytettiin aikaa siihen lähes puoli tuntia. Sama juttu kuitenkin kuin aina ennenkin. Hyvissä ajoin ennen kuvasuetäisyyttä parvi pölähti lentoon, mutta ei tällä kertaa kiertänyt kauemmaksi vaan lensi melkein kunnon etäisyydeltä ohitsemme. pari kuvaa tarttui kameraan.

Lähdimme vielä kiertelemään kirkon merenpuoleiselle niemelle katselemaan mitä siellä näkyisi. Pidimme kahvi- ja evästauon meren rannassa. Mikäpä siellä oli istuksella tyynessä ja lämpimässä säässä. Krissen oikealla puiolellla olevalta pikkusaarelta löytyivät sitten viimein ne merihanhet, joita olimme hakeneet koko reissun ajan.

Seuraava pysähdys oli Varangerbotnissa Saamelaismuseon pihassa. Sinne on rakennettu kaksi lintujentarkkailukojua tuoleineen ja pöytineen. Toisen katselusuunta oli merenpohjukkaan laskuvesialueelle ja toisen pohjukkaan laskevan joen suuntaan. Käymisen arvoinen paikka varmaankin. kun rantalintuja on paikalla. Vuonon pohjukan päällä kiertelivät reissun viimeiset 3 merikotkaa. Museon pihasta löytyi vielä vuodariksi innokkasti laulava rautiainen.

Sitten matkaa jatkettin aina siihen samaan suonotkelmaan asti, jossa tulomatkalla nähtiin 3 suopöllöä. Nyt sieltä löyti kolme kurkea ja kaarteleva maakotka, jota tuulihaukka hätisteli.

Yöksi ajoimme Kaamsaeen Neljän Tuulen tuvalle. Ison auton saaminen sähköpaikkaan vaati pientä taiteilua, mutta aamulla sen sieltä poissaaminen tuotti jo ihan tuntuvia vaikeuksia. Joen törmä on jyrkkä ja tie oli kevään kastelema ja pehmentämä. Etuvetoinen 3,5 tonnin vehje jäi keskelle mäkeä renkaiden hakiessa edes jonkinlaista pitoa maasta. Aikansa se vei, mutta nousi vaunu sieltä kuitenkin ylös.

Taviokuurna, Pinicola enucleator, Tallbit, Pine Grosbeak

Paikalla oli melkoinen järrien konsertti. Ruokinnalla näkyi kerralla 50-100 lintua ja joka puolella ympärillä kuului järrien ääniä. Emme pystyneet mitenkään arvoimaan lintujen määrää. Useita satoja varmaan yhteensä. Ruokinnalla pyöri lisäksi kymmenisen taviokuurnaa. Enimmät olivat naaraita tai nuoria koiraita, mutta joukossa oli kaksi komean väristä koirasta. Lintuja yritimme kuvata sisältä ikkunan läpi. Krissen Nikon toimi tässä tilanteesa paremmin kuin oma kamerani, jonka kuvista ei montaakaan terävää löydy.

Kaamasesta matka sitten soljui loppuun paria pysähdystä lukuunottamatta. Juutuanvuonolta eikä liioin Petkulan soilta löytynyt yhtään mitään mainittavaa.

1-3 vuoden sisällä reissu pitää uusia. Tämä matka oli vähän niinkuin esitutkimus missä pitää käydä ja koska. Ajankohtaa pitää vain miettiä tarkemmin. Nyt minun lomastani päättää työnjohto-oikeudellaan Nordea, muttta kahden vuoden päästä reissun ajankohta on omissa käsissä. Krissen työnantaja sopetutukoon  minun aikataluihini. No, minulla ainakaan  ei taida olla valtaa siihen.

Tällaista jatkoblogia kirjoittaessani huomasin kaksi asiaa, jotka seuraavalla kerralla teen toisin.  Kirjoittelu pitää aloittaa viimeisestä jutusta ja edetä alkuun päin. Lukijoiden pitää saada tietää asiat oikeassa järjestyksessä. Esimerkiki Hornöyan osiossa kerroin Bertuksesta. Sivuja pitää kelata alaspäin ennenkuin selviää kenestä on kyse. Toinen juttu on, että blogiin liitettävien kuvien pitää olla valmiina ennen kirjoittamisen aloitusta. Jos kuvia pitää etsiä, niitä muokata ja liittää ne juttuun, lyhytkin kirjoitus vie aikaa 3-4 tuntia.

Mainokset

Hornöyalla

Opastekyltti
Riskilä, Cepphus grylla, Tobisgrissala, Razorbill

Keskiviikkoaamuna pilvet olivat tipotiessään ja tuuli oli tyyntynyt. Herättyämme auton lähellä oli noin kolmesataa merisirriä lämmittelemässä auringon paisteessa. Taas pääsimme niitä yllättävän lähelle kuvaamaan. (Kuvia kuvasivustolla linkin takana). Ajoimme sitten hyvissä ajoin satamaan katsomaan mitä kuvattavaa sieltä löytyisi. Paikalla oli reissun ainoa riskilä. Bertus oli sopinut kuljetuksen saarelle kymmeneksi, mutta kuulimme, että aamun ensimmäinen ja ainoa kuljetus onkin jo 9.30. Saimme Bertuksen kiinni ja hän oli viereisellä aallonmurtajalla ja ehtisi hyvin mukaan.

Lasikuituvahvisteisella kumiveneellä matka saarelle kesti viitisen minuuttia. Saaren rantavesissä uiskenteli etelänkiisloja tuhatpäisenä lauttana, jonka läpi vene ajoi. En tiedä jäikö lintuja veneen ruhjomaksi, kaikki ainakin näyttivät ehtivän alta pois. Veneessä meitä oli kuusi henkeä. Kaksi ilmeistä lintujen tutkijaa, joista ainakin toinen jäi yöksi saarelle ja nainen, joka oli paikalla alueen huoltotehtävissä ja me kolme. Matkasta veloitettiin 300NOK/nuppi eli noin vajaat 40 euroa.

Tämä oli toinen vierailuni lintusaarella. Ääni- ja hajumaailmat  ovat ihmeellisiä. Ensimainitutusta nauttii ja jälkimmäisestä vähän vähemmän. Ääniä on laidasta toiseen. Kaikkia en pysty tunnistamaan, mutta ne ovat välillä karimetsojen röhkimisestä lokkien kirkumiseen. Ja kaikki äänet ovat kuuluvissa tauotta tuhansien lintujen aikaansaamina.

Karimetso, Phalacrocorax aristotelis, Toppskarv, European Shag

Maihin päästyä tuli jotenkin päättämätön olo. Mistä aloittaa lintujen etsiminen ja mitä pitäisi kuvata. Etsittiin kaukoputkelle hyvä paikka ja kierrätettin sitä pitkin jyrkännetä. Se oli oikeastaan aivan turha kapine matkassa. Kaikki linnut olivat näkyvissä paljain silmin tai kiikarilla. Ensimmäisenä säntäsin kuvaamaan karimetsoja, joita en ole ennen päässyt kuvausetäisyydelle.  Myöhemmin huomattiin, että niistä sai kuvia todella läheltä. Jotkut yksilöt selvästi närkästyivät ja alkoivat hätistelemään kauemmaksi, jos niitä meni kolmea metriä lähemmäksi. En tiedä olivatko linnut tottuneet ihmisiin vai eivätkö ne vain välittäneet meistä. Saarella on rajat, joita ei saa ylittää. Noudatimme niitä. Rajallakin kuvatessa linnut olivat alle 20 metrin päässä ja touhusivat omiaan ikään kuin meitä ei olisi olemassakaan.

Bertus tunnisti jostain meille uuden linnun äänen. Lähellä oli luotokirvinen, joka sitten löydettin kiikariinkin. Meille lintu olisi mennyt niittykirvisenä, mutta tarkemmin sitä katsottaessa näkyi sen vähän vihreämpi väritys.

Lunni, Fratercula arctica, Lunnefågel, Atlantic Puffin

Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin nähnyt lunnia. Se oli jotenkin reissun päämäärä. Saarelle tullessamme. Löysimme pitkän etsiskelyn jälkeen kaukana yhden yksilön. Sitä yritimme tietysti kuvata, mutta eihän niistä mitään tullut.  Lunnit tulivat mereltä vasta puoli kolmen jälkeen, jolloin nittä alkoi olemaan niin paljon, ettei tiennyt mihin kameran ojentaa.

Lähdettin käymään sitten saaren päällä majakan luona. Melkein turha reissu. Sieltä löytyi kuitenkin vuodariksi kymmenkunta vuorihemppoa. Matkalla tunnistettiin viekä kaksi luotokirvistä lisää. Seuraavalla kerralla sinne ei tarvitse lähteä, jos ei halua ihailla hulppeita maisemia.

Turhaa on monikin hakenut. Ivalonjoella Appisjoen suuta vastapäätä asui kesäelinkautinen kullanhuuhtoja Viktor Koivula. Tiedossa on, että Ivalojokeen pohjoiseta laskevissa vesissä ei ole kultaa, mutta Viktor päätti yhden kesän kokeilla löytyiskö sieltä sittenkin jotain. Ei löytynyt. Joku sitten murjomaan, että sinulta se sitten meni kesä hukkaan. Viktor totesi, että ei se hukkaan mennyt. Nyt tiedän, että ei siellä mitään ole.

Etelänkiisla, Uria aalge, Sillgrissla, Commom Murre

Etelänkiislan kannat ovat Tromssan Yliopiston Ottar-julkaisun mukaan Norjassa huolestuttavasti laskemassa. Yhtenä poikeuksena mainitaan Hornöya, jossa pesimäkanta on viimevuosina vahvistunut. Molemmat kiislat olivat parhaiten kuvattivissa kalliojyrkänteillä. Etelänkiislat olivat alempana ja paremmin tavoitettavissa.

Pohjankiisla, Uria lomvia, Spetsbergsgrissla, Thick-billed Murre

Pohjankiisloja saarella pesii viitisensataa paria. Ne viihtyivät kalliopahdan yläosissa kuvausetäisyyden ulkopuolelle, mutta joitain kuvia niistäkin sain

Ruokki, Alca torda, Tordmule, Razorbill

Ruokkeja saarella pesii saman verran kuin pohjankiislojakin, mutta ne viihtyivät taas kalliopahdan alaosissa paljon paremmin kuvattavissa.

Lisää kuvia Hornöyan linnuista on kuvasivuillani ja lisää tulee kunhan ehdin niitä muokata.

Myräkkä

Tiistai 3.5. Tänään piti suunnitelmien mukaan mennä Hornöyalle.

Tässä jutussa menen seuraavaan aamun asti aina siihen asti, kun hypätään saarelle menenvään veneeseen.

Heräsin aamulla kuuden jälkeen auton vallattomaan heilumiseen. En heti tajunnut mistä oikein on kyse, mutta sitten unenpöpperöisenä kuulin sateen ropinan ikkunaan ja aaltojen pauhinan rannassa. Yr.no oli jo lähtiessä ennustanut tällä päivälle viikon huonointa keliä, mutta se oli vähätellyt. Tuuli kävi autoon etuvasemmalta ja sekin sai auton heilumaan ihan nokko. Mitä sitten, jos se olisi osunut suoraan kylkeen.

Kyhmyhaahka, Somateria, spectabilis, Prakteijder, King Eider

Nousin kuitenkin ylös ja asetuin oleskelutilan sohvalle kiikaroimaan merelle ja odottelemaan Krissen heräämistä. Sateen kasteleman ikkunan läpi ei näkynyt mitää ihmeellistä. Istuin paikallani puolinukukusissa välillä merelle kiikaroiden. Saatoinpa ottaa välillä muutaman minuutin aamutorkkujakin. Muuattta haahkaparvea katsellessani uni karisi silmistä. Reissun kolmas elis kyhmyhaahka oli parvessa mukana. Krisse äkkiä hereille ja ulos uhmaamaan luonnon voimia. Tuuli oli niin kova, että kiikarointi oli vaikeaa, saati sitten kuvaaminen, koska tuuli tarttui kroppaan ja oli melkein mahdotonta seisoa täysin paikallaan. Kuvaamista haittasi lisäksi korkea aallokko, jonka sekaan linnut tuntuivat välillä häipyvän ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi. Muutama huono kuva siitä kuitenkin tuli. Kuvassa kyhmyhaahkan vasemmalla puolella olevan haahkapariskunnan vieressä on nuori, keltanokkainen kyhmyhaahka, josta näkyy aallon takaa vain pää. Aamun mittaan kyhmyhaahkoja löytyi kolme kappaletta. Sitä olen etsinyt kaikilla Norjan vierailuillani. Väilillä Krissellä on ollut tiedossa tarkka paikka, jossa lintu on vaikkapa aamulla nähty, mutta ei ole koskaan ennen osunut kohdalle.

lintujen tarkkailua autosta

Palattiin auton suojaan ja yritettiin sieltä käsin katsella tapahtumia merellä. Sateen kastelema ikkuna haittasi havannointia yllättävän vähän. Enemmän hommaa vaikeutti auton heiluminen. Puoli kymmenen aikaan Bertus tuli paikalle kyselemään lähdetäänkö sinne saarelle vai ei. Hän oli varannut meille kyydin kymmeneksi. Yhdessä todettin, ettei siinä ole mitään järkeä ja sovittiin lähtö seuraavaksi aamuksi. Kummallakin oli varasuunnitelmissa käynti Vardön pohjoispuolella Hamningbergissä. Olimme saaneet siitä vinkin Honkolan Juhanilta. Paikalle menevää noin 50 kilometrin pituista tietä ei pidetä auki talviaikaan. Meille kerrottiin, että tie on aurattu ja aukaistu pari päivää aikaisemmin, mutta ei virallisesti. Tien käyttäminen on jokaisen omalla vastuulla.

Suomen kielessä on käyttökelpoinen ja kaikkien tuntema sana, kun jotain kohdetta katsellaan kiikarin avulla: kiikaroida. Jos tarkkailua tehdään tähti-, lintu- tms muun kaukoputken avulla, ollaankin jo sormi suussa. Mitä tehdään. Voitaisiinko vaikka putkiloida.  Pitäisikö kielitoimostolle lähettää meili vähän kieli poskessa uudissanasta.

Hamningsbergin tie
Hamningsbergin tie

Hamninbergin tie oli mielennpainuva, niinkuin jo tuolla jossain alempana olevassa jutussani kerroin. Tie kierteli parinkymmenen kilometrin matkan kuun tai jonkun muun planeetan mieleentuovia pieniä, teräviä kalliolohkareita. Hienoimmissa paikoissa ei ollut mahdollista pysäyttää autoa yksikaistaisella, hyvällä ja asfaltoidulla tiellä, koska sillä liikkui jonkin verran erilaisia huoltoajoneuvoja. Viereisessä kuvassa näkyy kuitenkin maistiaisia kalliomuodostelmista. Perillä oli pyyntö jättäää auto ennen kylää olevalle parkkipaikalle luonnon säästämiseksi.. Teimme työtä käskettyä. Viereisellä lumilaikulla lenteli kymmenkunta pulmusta. Piti nekin tulla hakemaan vuodariksi täältä, yli 700 kilometrin päästä. Kylässä on vain muutama talo. Sataman vieresä oli kolme vanhaa, todennäköisesti 1800-luvulta peräisin olevaa turvekattoista taloa, joiden räystäistä haimme ensihavaintoja varten tuulen- ja sateensuojaa. Paikalta löytyi vain nuori riskilä, jonka määrittämiseen tarvittiin kirjaa.

Bertus oli ajanut kylmän rauhallisesti kylän läpi ja sieltä hänet löysimme. Siellä paukahti sekä Krisselle että minulle kaksi elistä. Bertus oli löytänyt läheltä rantaa jo 2 jääkuikkaa, joiden paikan hän neuvoi. Aaallokko oli noin puolitoismetristä ja linnut hävyyksissä niiden välissä. Lopulta ne löytivät ja vartin päästä vielä 3 lisää. Satoi tuulen mukana sen veran, että toisen käyttäessä putkea toisen piti toimia tuulilasinpyyhkijänä eli kuivata paperilla putken etulinssiä. Sitten tuli se reissun toinen missi. Bertus huomasi oikealta läheltä lähestyvän isolokin, joka lensi parinkymmenen metrin päästä ohi. Kamera oli repussa sateensuojassa ja lintu oli mennyt rantalkallioiden taakse ennenkuin kamera oli kourassa. Tämä missi ei harmittanut lähellekkän niin paljon kuin edellisen päivän merikotkasta ottamatta jäänyt kuva. Nyt oli kyse olosuhteista, kotkan kanssa omasta valmistautumattomuudesta

Pikkukajava, Rissa ridactyla, Tretåig mås, Blakc-legged Kittiwake, räntäsateesa

Vardössä oli taas ongelmana saada akut lautaukseen ja muistikortit tyhjennettyä. Paikallinen hotelli tarjosi mielihyvin sähköt. Pari tuntia siinä kaikkiaan meni. Sinä aikana tuli se pikkumissi. Jossain vaiheessa lähdin käymään vessassa. Krisse oli sinä aikana kuulemma kuin kuumilla hiilillä, että ehdinkö paikalle. Hotellin eteen oli laskeutunut alli, joka kuitenkin jatkoi matkaansa ennenkuin tulin paikalle. Jäi vain yksi vuodari saamatta. Parkkipaikalle lähdettäessä kuvattiin vielä pikkukajavia pesintäpuuhissa ja räntäsateessa. Kovin kauan ei pakalla voitu viipyä, etteivät kamerat kastu kuvasuskelvottomaan kuntoon.

jalanjäljet

Illalla tuuli tyyntyi ja taivas alkoi selkeentymään. Autolla avattiin hanapakkaus ja juotiin pari lasillsita viiniä ja taas kerran oltiin varsin tyytyväisä elämäämme. Sitten päätettiin lähteä etsimään sitä minun päivällä näkemättä jäänyttä allia. Käveltiin kaupungille, mutta eihän sitä satama-altaasta enää löytynyt. Sataman aallonmurtajalla oli paikallinen Hollywood Boulevard, johon tähdet olivat käyneet jättämässä jälkensä tuoreeseen betoniin.

Merisirri. Calidris maritima, Skärsnäppa, Purple Sandpiper

Yö nukuttiin hyvin. Aamulla tuuli oli tyyntynyt ja taivas pilvetön. Olimme taas hereillä hyvissä ajoin ja ennen saarelle lähtöä kuvattiin paljon auton viereen leiriintyneitä merisirrejä, joita oli paikalla auringossa lämmittelemässä noin 300 lintua. Taas kerran niitä päästiin kohtuulliselle kuvausetäisyydelle. Yritettin lähteä etuajassa satamaan etsimään alleja. Eihän niitä siellä ollut. Hyviä kuvia kuitenkin riskilästä, joita en nyt tähän laita, koska Suomi-Ruotsi peli odottaa. Aikanaan ainakin yksi niistä on kuvasivuillani.

Vesisaaresta Vuoreijaan

Aamulla haahkat olivat tiessään. Muutamia yksilöitä näkyi kauempana merellä, mutta jonnekin se illallinen suuri parvi oli hävinnyt.

Vähän hölmöä kirjoittaa blogiin jatkokertomusta. Lukijan pitäisi tietää mitä alempana olevissa jutuissa on kerrottu. Mutta näin ajattelin edetä päivä tai kaksi kerrallaan kunhan aikaa on jutustelulle.

Vadsössä merenpuolella, sillan takana on Kulturpark, jossa on jälkiä kivikautisesta asutuksesta. Alue on myös luonnonsuojelualue, jossa pesii opastaulun mukaan paljon kahlaajia. Aamu oli kylmä, kun lähdimme kiertelemään aluetta. Toppavaatetus ei ollut yhtään liikaa, vaikka aurinko paistoi liki pilvettömältä taivaalta. Tuuli navakasti pohjoisesta.

kalastuslaiva palaa mereltä lokkien ympäröimänä

Löysimme tuulensuojaisen paikan ja jäimme siihen istuskentelemaan ja ihailemaan maisemia.Seurasimme mereltä palaavia kalastusaluksia ja pitkin rantaa lentäviä lintuja ja nautimme elämästämme. Lokit olivat enemmistönä, mutta meni siinä haahkoja, tukkakoskeloita (vuodari muuten) ja muutama allihaahkakin. Lähistöllä oli kaksi pyöriäisen raatoa. Mietittiin mikä nekin oli tappanut. Aallot sitten heittäneet ne pitkälle kuivalle maalle.

Tunturikiuru, Eremophila alpestris, Berglärka, Norned Lar

Yks kaks paikalle lehahti viisi pikkulintua. Emme lennossa niitä tunnistaneet mutta ne laskeutuivat melko lähelle rantakivikkoon, johon hävisivät. Pitkän kiikaroinnin jälkeen ne löytyivät. Taas tuli minulle vuodari ja Krisselle elis. Tunturikiuruilla oli kivikkoon erinomainen suojaväri, mutta sitten ne nousivat rannemmaksi kuivien levälauttojen päälle, jossa niitä sitten päästiin kuvaamaan. Kaukaa tosin eikä yhdestäkään kuvasta tullut kelvollista kuvasivuille.

Kymmenen minuuttia näiden kuvien ottamisen jälkeen sää muuttui täysin. Taivas meni pilveen, tuuli yltyi ja alkoi satamaan rakeita. Kiersimme pois alueelta toista kautta kuin olimme tulleet ja sade hakkasi naaman turraksi. Sitä kesti parikymmentä minuuttia ja taivas kirkastui taas, mutta tuuli jäi. Kävelimme kaupunkiin kahville paikalliseen koditoriaan. Iso paikka, joka oli lähes täysi. Taas kerran tuli todettua, että norjalaiset eivät osaa tehdä kunnon kahvipullaa. Jos Antikaapo möisi samanlasia tuotteita, sitä syytettäisiin kolme päivää vanhojen viinereiden myymisestä ja Maritta saisi piankin panna kahvilansa kiinni. Tromssassa on pääkadulla, melkein tuomiokirkkoa vastapäätä Helmersens-niminen pieni paikka, jossa saa erinomaista pullaa ja focassa-leipiä ja muita herkkuja. Paikan perustaja ja vieläkin osaomistaja onkin italialainen. Kahvila on pieni, sisälle sopii istumaan puolenkymmentä ihmistä ja kesäaikaan ulos samanverran. Kannattaa käydä jos Tromssassa pyörähdätte.

Sitten oli aika etsiä sähköä. Kävimme kysymässä paikalliselta huoltamolta voisivatko he ladata kameroidemme akut. Asia järjestyi, kun lupasimme tankata auton samalla. Se oli tarkoituksemmekin, koska tietojemme mukaan Vardön ainoa huoltoasema olisi suljettu talvella. Tieto oli kuitenkin väärä. Sulkeminen oli ollut vain välaikaista ja paikka oli taas auki. Akkujen latautuessa lähdimme kävelemään satamaan. Siellä oli muutama allihaahka hyvällä kuvaushollilla ja hetken päästä huomasimme ensimmäiset merisirrit. Taas yksi elis. Eikä kameraa tietenkään matkassa. Kirosimme tuuriamme, koska arvelimme niiden jäävät ainoiksi sirreiksi joihin törmäisimme. Pelko oli kuitenkin aiheeton. Kuvasin niitä kuitenkin G11:sta satamalaiturilta suoraan ylhäältäpäin.

Merisirri, Calidris maritima, Skärsnäppa, Purple Sandpiper

Kahden maissa lähdimme ajamaan eteenpäin. Ensimmäinen pysähdys oli Ekkeröyssä. Tiesimme sen hyväksi lintupaikaksi. Valmistautumisemme oli ollut vähän huonoa. Siellä olisi ollut kalliopahta, jolla pesii satoja lintuja. Huomasin asian vasta kotiintultua selallessani Ottar-julkaisua. Emme sitä löytäneet. Kiertelimme paikalla aikamme ja löysimme parinkymmenen merisirren parven, joka päästi kelpo kuvausetäisyydelle varovasti lähestyen. Muutenkin ne vaikuttivat melko luottavaisilta ja helposti lähestyttäviltä linnuilta. Sirrejä vilisi sitten tästä eteenpäin vähän joka paikassa. Muita rantalintuja meriharakkaa lukuunottamatta  ei paikalla vielä ollut tai emme niitä löytäneet.

Tälle reissulle sattui kolme missiä. Kaksi isompaa ja yksi pienempi. Pahin niistä muutaman kilometrin päässä Ekkeröystä.

Olimme jo ihmetelleet, miksemme ollet nähneet yhtään merikotkaa olimmehan kuitenkin ajaneet jo toistasataa kilometriä vuonon rannassa.. Kotkat ovat varsin yleisiä Norjan rannikolla. En muista yhtään Tromssan reissua ettenkö niitä olisi nähnyt.

Kokemus on opettanut, että kuvaushommissa pitää olla aina valmiina. Nyt en ollut.

Merikotka, Haliaeetus albicilla, Havsörn, White-tailed Eagle

Näimme kaukaa merikotkan liitelevän matalalla tien päällä ja se laskeutui hetken päästä rantaan. Luulimme nähneemme paikan ja pysäköin auton pienelle levikkeelle olettamamme paikan kohdalle. Auto jäi käyntiin ja istuimme turvavöissä ja etsimme lintua. Olimme kuitenkin ajaneet siitä ohi. Krisse huomasi linnun tulevan auton takaa. Se lensi 30 metrin päässä kolmen, neljän metrin korkeudella ohitsemme taustanaan vuonon vastarannan lumilaikkuiset rinteet. Elämäni kotkakuva jäi ottamatta vain sen takia etten sammuttanut autoa ja noussut ulos kameran kanssa niinkuin yleensä teen. Samanlainen mahdollisuus tuskin toistuu minun elinaikanani. Sammutin auton, irroitin turvavyön ja etsin kameran käsiini, mutta olin raakaasti myöhässä. Kaukaa takaapäin otettuja petokuvia minulla on ennestäänkin ihan nokko. Itselleni lohdutukseksi vieressä Hornöylla korkealla kaartelevasta linnusta otettu kuva. Merikotkia näimme matkan aikana sitten kaikkiaan 12.

Ennakkomaistiaisia Hornöyasta

Vardön turisti-info neuvoi meille paikan, jossa voisimme yöpyä. Sinne kuulemma kokoontuvat saarelle menijät ennen ja jälkeen visiittiä. Sähköstä ei taaskaan tietoakaan. Paikka oli meren rannassa. Siitä oli suora näköala retkemme pääkohteeseen Hornöylle, jonne kuvittelimme menevämme seuraavana päivänä. Heteken päästä perästämme tuli paikalla suomalaisissa rekistereissä oleva henkilöauto, jonka kuljettaja jäi kiikaroimaan saarelle. Menin jututtamaan kaveria, mutta hän osoittautuikin hollantilaiseksi. Hän oli lentänyt Ivaloon ja vuokrannut sieltä auton vain päästäkseen katselemaan Varangin lintuja. Pertuksen kanssa sitten liikuimme tulevat kaksi päivää aika tiiviisti yhdessä.

Paikalla lenteli edestakaisin merimetsoja. En oikein päässyt perille minne ne menivät ja mistä tulivat. Niitä saattoi olla yhtäaikaa näkyvillä yhdessä karimetsojen kanssa useita kymmeniä. Kuvasimme niitä lentoon siihen asti kunnes valo alkoi loppua lenkuvia varten.

hylje

Sitten illallisen tekoon. Tällä kertaa pääsimme jo syömään asti ennekuin häiriö tuli paikalle. Yks kaks aivan auton vieressä nousi pintaa hylje kala suussaan. Lokit lehahtivat heti ympärille ilmaisen makupalan toivossa. Hylje viihtyi paikalla sen aikaa, että ennätimme ulos autosta ottamaan siitä muutaman kuvan.

Hetken päästä auton lähelle tuli vielä merikihu, mutta se lensi tiehensä ennenkuin ehdimme ulos kuvaamaan.

Varangin ensimmäiset 2 päivää

Vappuaamu Saariselällä

Asuntoauton saimme vappuaattona puolenpäivän jälkeen. Auton vieressä seistessä tuli vähän nöyrä olo. Näinkö helkkarin iso se olikin. Korkeutta yli kolme metriä ja pituutta taisi olla seitsämisen metriä. Miten tämmöistä ajetaan. Helppo ajetttava loppujen lopuksi, kun vain muisti, että auto on kaksi kertaa suurempi joka suuntaan, kuin oma pikkusitikka. Matkaan päästiin kolmen jälkeen. Ensimmäinen pysähdys oli Petkulan parkkipaikalla. Soilla oli vain kaksi töyhtöhyyppää. Yöksi päätettiin jäädä Saariselälle. Yöllä oli satanut lunta tai räntää ja aamulla oli vielä pakkasta . Käytiin aluksi Kaunispään päällä kiertelemässä ja katselemassa, mutta sieltä ei löytynyt yhtä räksää lukuunottamatta mitään.

Ivalossa tankattiin kärry ja dieseliä upposi rapeat 60 litraa. Tankki ei ollut lähtiessämme aivan täysi, mutta päätettiin ottaa matkanteko vähän rauhallisemmin ja pudotettiin matkanopeus 80 km/h ja löpön kulutus pieneni.

Inarissa Juutuanjoen sulasta löytyi 13 isokoskelokoirasta, 2 mustalintua ja 1 kuikka telkkien ja lokkien seurasta.

Suopöllö, Asio flammeus, Jorduggla, Short-eared Owl

En tiedä tarkkaa nimeä paikalla. Lihavakalajärvien jälkeen eräässä notkelmassa, jonka jälkeen oli postilaatikossa osoite Säytsjärvi, oli lintuja. Notkelmaan ajaessamme näimme suopöllön lentelevän tien vasemmalla puolella. Auto saatiin parkkiin pienen liittymän kohdalla tien ulkopuolelle ja vähän ajan päästä suopöllöjöä olikin 3 kiertelemässä. Hangella vilisteli sopuleita, joita pöllöt taisivat olla jahtaamassa. Paikalla oli myös 4 metsähanhea. Viitisen kilometriä myöhemmin tien päällä kierteli vielä neljäskin suopöllö.

Matkaa jatkettiin pikkuhiljaa ja Vardössä oltiin kahdeksan maissa Suomen aikaa. Aika metkaa, että meidän itäpuolellamme on laaja alue, jonka aika on tunnin jäljessä Suomen ajasta. Kyselimme paikallisilta sähköpaikkaa autolle, mutta sitä ei, niinkuin edellisessä kirjoituksessa kerroin,  ei ollut olemassa. Meille kerrottiin, että ajakaa kirjaston viereiselle täyttömaaalueelle. Siinä yöpyvät kaikki muutkin asuntovaunuilijat ja -autoilijat. Sinne köyräsimme mekin itsemme.

Kaunispäällä käytiin poislähtiessä perinteisellä munkkikahvilla. Sen jälkeen ravintoa olivat tarjonneet pähkinät ja rusinat. Ei kun ruoanlaittopuuhiin. Auton vieresä meressä oli pari- kolmesataa haahkaa uiskentelemassa. Ikkunan läpi kiikaroin parvea ja eineksen laitto jäi siihen. Reissun eka elis oli löytynyt. Haahkojen joukossa oli

Allihaahka, Polysticta stelleri, Alförrädare, Steller`s Eider

viitisenkymmentä allihaahkaa. Käytiin kuvaamassa lintuja. Haahkat ovat yleensäkin vaikeita kuvattavia vaikka niitä on paljon pitkin Norjan rannikkoa. Elelevät yleensä merellä kaukauna kuvausetäisyyden ulkopuolella. Vaikka olen niitä yrittänyt kuvata kaikilla Norjan reissuillani, olen saanut vain harvoja kuvia niistä. Uivat pannahiset ulommas merelle heti kun niitä yrittää lähestyä. Nyt ne pysyttelivät jollain lailla kuvattavissa, mutta niistä tuli vain muistokuvia, joita ei oikein sovi julkisesti esitellä. Oheinen kuva on pari päivää myöhemmin Vardössä satamalaiturilta otettu kuva.

Varangin reissu

Nyt ollaan jo matkalla kotia kohti. Kirjoitan tätä lainatulla raijattavalla ja kaverin mokkulan piikkiin.

Asuntoauto on parkissa Kaamasessa Neljän Tuulen Tuvan sähköpaikassa. Sähkön saanti onkin ollut koko matkan suurin ongelma. Vestre Jakobselvin jälkeen ei ole mahdollisuutta saada autoa sähköpiuhan päähän. Eläminen ja oleminen toki onnistuu kaasunkin varassa, mutta kameran akkujen lataus ja muistikorttien tyhjennys ei kaasuvalolla onnistu. Vesisaaressa bensa-asema lupautui lataamaan akut, kun lupasimme tankata auton ennen matkan jatkamista. Vuoreijassa taas paikallinen hotelli tarjosi apuaan ja saimme ladattua akut ja tyhjennettyä kortit ulkoisille kovalevyille.

Matkaan päästiin vapun aattona kolmen maissa. Parin pysähdyksen jälkeen yövyimme Saariselällä. Yöllä oli satanut lunta, mutta aamu oli kirkas.

Vappupäivänä ajettiin sitten suoraan Vesisaareen. Auto osoittatui varsinaiseksi juopoksi. Tankki ei lähtiessä  ollut aivan täynnä, mutta kolmensadan kilometrin jälkeen löpöä upposi 60 litraa. Päätettiin pudottaa vauhti 80 km/h ja kulutus pieneni heti.

Vesisaaressa ei tosiaankaan löytynyt autolle paikkaa ja paikalliset kertoivat, että muutkin yöpyvät kaupungin kirjaston viereisellä alueella. Sinne mekin sitten suunnistimme. Auton vieressä meressä ui reissun eka eliksiä  – allihaahkoja.

Aamulla kiertelimme vielä Vesisaaren alueella jalan ja sieltä löytyi lisää vuodareita.

Lintuihin palaan myöhemmin kuvien kera.

Vuoreijassa paikallinen info neuvoi meidät parkkipaikalle, josta on suora näköyhteys pääkohteeseemme Hornøyan saarelle, ja jossa kuulemma sinne menijät kokoontuvat. Sinne tuli heti meidän peräämme hollantilainen harrastaja, joka oli lentänyt Ivaloon ja vuokrannut auton vain päästäkseen katsomaan sen alueen lintuja. Liikuimme pari päivää hänen kanssaan. Bertus oli liikkunut laajalti maailmalla lintujen perässä. Hänen asiantuntemuksestaan tulimme hyötymään myöhemmin.

Tiistai oli meidän suunnitelmissamme Hornøya-päivä. Yöllä oli noussut autoa keikuttava tuuli ja räntää satoi vaakasuorassa. Sovittiin Bertuksen kanssa, että siirretään käyntiä päivällä ja käydään Hamninbergissä, josta voisi löytyä uutta katsottavaa. Ja löytyi. Paikassa muuten kannattaa käydä vaikkei lintuja harrastaisikaan. Kylässä ei ole mitään näkemistä, mutta tie sinne on uskomaton. Kuin ajaisi jonkun huonolla maulla suunnitellun tieteiselokuvan lavasteissa.

Seuraava päivä oli sitten se Hornnøya-päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli tyyntynyt. Päivästä tuli yksi elämäni kohokohtia.

Viime yö oltiin sitten siellä Vestre Jakobselvin leirintäalueella. Olipa ruhtinaallista päästä pitkästä aikaa käymään suihkussa. Auton suihku on niin onneton, että sitä ei kannata käyttää. Leirintäalue toimi itsepalveluperiaatteella. Jos respassa oli aamulla joku, sai maksaa, jos siellä ei ollut ketään, oli leirintä ilmaista. Meidän lähtiessä paikalla ei ollut ristin sieluakaan. Jätettiin kuitenkin yhteystietoni, jos haluavat laskuttaa.

Tänään ollaan ajeltu pikkuhiljaa tänne. Matkalla on kertynyt vielä muutamia ihan hyviä haviksia.

Koko matkan tarkemman kertomisen pilkon lintuhavaintoineen päivineen pienemmiksi osiksi kuvien kanssa.

Suomen kielessä on muuten hirveän paljon ä- ja ö-kirjaimia. Näiden norjalaisten veijareiden tietsikoilla ne on kaikki useamman näppäinyhdistelmän takana. Hidastaa kirjoittamista ja raivostuttaa, mutta minkäs teet. Sponsori määrää.