Pesintäpuuhia


Sain joitakin viikkoja sitten yllättävän viestin Luontokuvaajat Ry:n puheenjohtajalta Esa Mälköseltä. Yksi kuvistani oli päässyt noin 10500 kuvan joukosta muistaakseni noin 900 kuvan semifinaaliin kilpailemaan paremmista sijoituksista. Eihän siitä sen kummempaa menestystä tullut, mutta kuva päätyi kilpailun kuvista julkaistulle DVD:lle. Sieltä sen oli löytänyt eräs etelä-rannikolla oleva lomakylä, joka tarvitsi kuvia laajennuksensa sisustuskuviin. Olin aikalailla sormi suussa. Soitin Vasaman Veikolle, joka antoi pyyteettömästi ohjeitaan hinnoitteluun ja tarjouksen tekemiseen. Viikonloppuna tuli meili, että yritys on hyväksynyt tarjoukseni. Sitten piti ottaa taas puhelu Veikolle. Tiedossani oli kuvan koko, pisin sivu 75 cm,mutta  kuinka kuva pitäisi muokata sen kokoista tulostusta varten. Eihän minulla ollut minkäänlaista kokemusta moisesta hommasta. Olin sunnuntai- ja maanantai-iltoina yrittänyt etsiä netin, kirjojen ja omien yritysten kautta oikeaa tapaa. Ja Veikko auttoi. Toivottavasti osasin toimia ohjeiden mukaan. Kuvan sisältämä CD ja lasku ovat nyt postin hoteissa. Veikolle olen vähintäänkin kahvit pystyssä.

Aika mellevä olo. Ensimmäinen yleisötiloihin myyty kuva. Viimeisten vuosien varrella näiden harrastusten laite-, ohjelmisto- yms hankintoihin on hulahtanut useammankin kuukauden nettopalkka. Ei yhdestä myydystä kuvasta saatava muutaman kympin palkkio siinä revohkassa mitään merkitse, mutta jotenkin vain tuntuu hyvältä, että en tee tätä hommaa vain omaksi ilokseni.

Harakka, Pica pica, Skata, Common Magpie

Viikonloppuna kiertelin molempina päivinä ihan vain kaupungilla. Lauantaina ei löytynyt mitään erikoista. Kuvasin taas jonkun verran puluja ja yritin etsiä erilaisia värimuunnoksia niistä. Seurasin variksia, harakoita ja puluja pesänrakennuspuuhissa ja yritin kuvata niitä risuja suussa lentoon. Eipä tullut yhtään kelvollista kuvaa.

Vieressä oleva harakka osui kohdalle kotiin lampsiessa Revontulikeskuksen nurkalla. Se istahti lyhtypylvään päälle ja jäi odottamaan puolisoaan. Se istui paikallaan kunnes näki, että pari lähestyi ja sen jälkeen lensivät yhdessä läheiselle pesätyömaalle.

Harakka, Pica pica, Skata, Common Magpie

Sunnuntaina lähdin liikkeelle yhdentoista maissa, kun aurinko alkoi paistaa. Esimmäisenä törmäsin Konttisen kesäteatterin paikalla kuvan harakkaan, joka kaivoi auringon sulattamasta maasta savea pesäänsä varten. Pikkukuvasta melkoinen nokassa oleva klöntti ei taida erottua, mutta, jos kuvaa klikkaa suuremmaksi, se varmaankin näkyy.

Jätkänkynttilän sula oli tyhjä.

Lontostelin Koskikatua ylöspäin ja näin vilahdukselta mielestäni selvän lokkilinnun lentävän Korkalonkatua pitkin. Se livahti kuitenkin niin vikkelästi talojen taakse, että en sitä sillä kertaa vielä olisi Tiiraan ilmoittanut. Pari tuntia myöhemmin näimme Kalliskodan Raunon kanssa Jätkänkynttilän yläpuolella kiertelevän selvän harmaalokin.

Olen käynyt eilen ja tänään ennen töihin menoa katsomassa olisiko sulassa jotain elämää, mutta molempina aamuina on tullut hukkareissu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s